Liittokansleri Angela Merkel on aloittanut keskustelut ensin
suurten, ja sitten vaikeiden ja nyt helpompien kumppaneiden kanssa. Viimeisten
joukossa oli Suomen Juha Sipilä, joka piti tapaamisia tavanomaisina.
Presidentti Sauli Niinistö moitti ankarin sanoin EU:ta umpisolmujen sitomisesta
– jatkuvista huippukokouksista, joissa asiat siirtyvät ja ratkaisut odottavat.
Niinhän se on, mutta että syntipukki olisi EU on
harhaanjohtavaa eikä analýyttistä. Siksi liitän tähän selkeän HS:n
mielipidekirjoituksen:
Pelkkä ongelmien
toteaminen ei riitä EU:n solmujen avaamiseksiOsa presidentti Sauli Niinistön puheessa korostetuista EU:n
pulmista on pääosin jäsenmaiden omaan kansalliseen tilanteeseen liittyviä, eikä
niitä pitäisi huolettomasti lisätä EU:n syntilaariin.Presidentti Sauli Niinistö arvosteli tiistaina
suurlähettiläspäivillä EU:n päätöksenteon ja päätösten toteuttamisen
kangertelua. Mitään täsmällisiä ehdotuksia tai edes yleisluonteisempia
linjauksia näiden toimintojen tehostamiseksi tai sujuvoittamiseksi puhe ei
sisältänyt.Tätä ei ilmeisesti ole katsottu puutteeksi, koska yksikään
poliitikko, asiantuntija tai toimittaja ei ole omissa kommenteissaan niitä
perännyt. Maan tavan mukaan suositun presidenttimme puheenvuoroa on sen sijaan
kiitelty rakentavaksi, osuvaksi ja Timo Soinin (ps) sanoin jopa teräväksi
analyysiksi. Tämän kommentoijajoukon ulkopuolella puhetta tutkiskelleet ja
siitä ehkä raportoineetkin lukijat ovat voineet käyttää muunkinlaisia
luonnehdintoja.Presidentti on tietysti oikeassa siinä, että EU:n asiat ovat
solmussa – niin kuin ne ovat olleet lähes aina, kunnes ne on taas saatu
avatuiksi. Osa puheessa korostetuista pulmista on kylläkin pääosin jäsenmaiden
omaan kansalliseen tilanteeseen liittyviä, eikä niitä pitäisi huolettomasti lisätä
EU:n syntilaariin, vaikka se EU:n mätkimisen keinovalikoimaan usein kuuluukin.
On monia asioita – mukaan lukien arkinen turvallisuus – joissa EU:n osuus on
nykyoloissa enintään täydentävä.Helsingin Sanomissa haastateltiin 14.8. tutkija Timo
Miettistä, joka aiheellisesti valitteli Eurooppaa koskevan journalistisen
kulttuuri- ja kansalaiskeskustelun ohuutta. Hän totesi, että EU toimii
kansallisvaltioiden ehdoilla ja on aina ollut nationalistinen projekti, jossa
valta on kansallisvaltioilla. Hän mainitsi myös, että viime vuosien aikana
sisämarkkinoiden sääntelyä lukuun ottamatta juuri mikään komission esitys ei
ole mennyt eteenpäin eivätkä suunnitelmat euroalueen kehittämisestä tai
yhteisestä pakolaispolitiikasta ole edenneet.Siksi on syntynyt uusia järjestelmiä, EU-lainsäädännön
ulkopuolella toimivia mekanismeja. Samalla on siirrytty konferenssidiplomatian
suuntaan ja entistä paljon sekavampiin toimintatapoihin.Sen sijaan, että käsitellään Euroopan unionia monoliittisena
kokonaisuutena, voisi olla paljon tarpeellisempaa ottaa uudelleen tarkasteluun
unionin sisäiset institutionaaliset suhteet ja tarpeen mukaan muuttaa niitä
niin, että se ”myyttinen EU-byrokratia” saisi vaikutusvaltaansa takaisin. Tässä
lienee Suomellakin pelkän toteamisen lisäksi vaikuttamisen paikka.Veli J. Ollikainen. entinen EU:n komission lähetystön
päällikkö, suurlähettiläs, Espoo
Samaa aihekokonaisuutta arvioi Financial Times lehti 26.8.2016 ja
päätyi edellyttämään, että Bratislavan huippukokouksessa olisi löydettävä
enemmän rohkeutta kuin vain vähän sopia jostain pienestä (Small Beer). Pitäisi olla rohkeutta päättä Finanssiunionista, kuten 2014
on päätetty. Lehden kannanotto päättyy:
Tällaiset toimet osoittaisivat, että post-Brexit EU: ta ei voida halvaannuttaa.
Ilman niitä on vakava vaara, että ainoa, mitä EU: n tulevaisuudesta on odotettavissa on sitä nykyistä samaa eli kompastelua sokeutta ja riitelyä kriisistä
toiseen.
Me pienen jäsenmaan Suomen kansaliset olemme nähneet EU:n
turvallisuuspoliittisena ratkaisuna, Jees tai njet.
Eli tiedämme kuuluvamme joukkoon, jota ei voi kuriositeettina
ohittaa ja toiseksi olemme nähneet tärkeänä, että päätöksiä tehdään yhdessä ei
kahden kesken; menneisyyteen viitaten toivoimme, ettemme koskaan kohtaisi
vuoden 1939 M-R sopimuksien tilannetta,
jossa suuret sopivat kohtaloistamme. Taloudessa
pyrimme turvaamaan suomalaisen tuotannon edellytykset. Meidän on päästävä
markkinoilla muiden kanssa samoilla ehdoilla ja siten, että tilannetta valvovat kansallista hallituksista
riippumattomat instituutiot.
Ja sitten tämä paljon puhuttu asetelma: Eurooppalainen Saksa
vai saksalainen Eurooppa.
Angela Merkel yrittää varmaan vilpittömästi tehdä sen minkä voi. Vaikka
sanotaan, että saksalaiset vastentahtoisesti ottavat vastuuta Euuroopan
johtamisesta, niin vastapainoiksi on kerrottava, että Saksan sisäinen tilanne ja
saksalaisten intressin valvonta on ollut yksi keskeisimpiä syitä näiden
solmujen syntyyn ja kiristämiseen. Ei niin, että Saksa yksin tässä olisi ollut syypäänä,
sillä olemme jopa me kuten muutkin
vähäisemmät hilluneet yksimielisyyspäätöksiä
vaativissa asioissa omilla sisäisillä poliittisilla vaatimuksillamme.
Mutta saksalaisten saatavien suojelu, Saksan yksipuolinen leikkauspolitiikka ja
ylisuuret ylijäämät niin ulkomaan kaupassa kuin budjetissakin ovat Euroopan talouden nousun esteenä.
Viisaammat yrittävät ehdottaa Saksalle
investoimista omaan infraan ja koulutukseen. Natoliittolaiset odottavat panostusta puolustukseen. Mm:ssa Ilmavoimat vaativat uudistusta.
Lyhyellä tähtäimellä Saksan elvyttävämpi politiikka lisäsi Saksan työtätekevien kulutusmahdollisuuksia ja
samalla se olisi piristysruiske koko Euroopan taloudella ja pidemmällä katsottaessa
investoiminen säästämisen sijasta olisi Saksan demografisen kehityksen vuoksi
välttämätöntä.
Suomi voisi, jos itsekkäästi ja samalla solidaarisesti
ajattelee, ajaa uutta talous linjaa, sen sijaan, että Juha Sipilä vain marssi kunniakomppanian
edessä ja sanoo, ettei nyt mitään uutta eikä ihmeellistä ole tiedossa. Juuri
tuo asenne ja toimintatapa on presidentin mainitsemaa jatkuvien huippukokousten
solmujen kiristävää kierrettä.
