Havukujan ajattelija kirjoittaa aina juttunsa asiasta, jonka
on kuullut jostain ja paisuttelee sitä tarvittaessa. Ison ,nimeämättömän,
kaupungin johtajuus on kuitenkin sellainen juttu, jota ei tarvitse paisutella.
Puusepät keskustelevat aina tavatessaan työasioista ja niin
taas tälläkin kertaa, kun tavattiin kadulla. Minä olen eläkkeellä, mutta toinen
vielä hetken työelämässä mukana. Kertoiltiin ensin perheestä ja sitten
kummallisista töistä. Minä kun en enää työasioita muistele, niin olin pitkään
kuuntelijana.
Ammattiveli kertoi suuren kaupungin päättäneen vaihtaa keskushallinnon paikkaa
ja niin hankittiin iso kiinteistö keskeltä kaupunkia. Tiloja tietenkin piti
saneerata ja niin kutsuttiin suunnittelijat paikalle. Työ eteni ja suunnitelmat
tuli hyväksyttyä. Tekijät valittiin ja niin alkoi toteutus.
Paikalla kävi useita tilojen uusia käyttäjiä ja nyökkäilivät
hyväksyen näkemänsä. Kaikille hallintokunnille tuli omat tilansa ja osalle koko
kerros. Tuntui luonnikkaalta, että samassa kerroksessa olisi kaikki asiaan
liittyvät virkamiehet. Seiniä siirrettiin ja osin myös säästettiin entisiä,
kuten jalopuupintaiset entisen johtajan huoneen seinät.
Miten sitten kävikään? Piti muuttaa tiloihin ja niin väki marssi katsomaan omaa
osastoaan.
Ensin tuli hallintokunnan korkeimmat virkamiehet,
hyväksyivät tilansa. Tuli seuraavat ja hyväksyivät. Kun sihteerit tulivat
vuoroon, niin jopa tulikin kritiikkiä. Värit vaihdettiin ja jalopuut
peitettiin, ovia muuteltiin ja seiniä siirrettiin. Kun vielä ilmeni, että oman
hallintokunnan yläpuolella istui ihan sopimaton päällikkö, niin johtajan huone
siirrettiin vielä ylemmäs.
Määrärahat oli aikaa loppuneet ja tilit ylitetty, mutta työ
tuli aikanaan tehdyksi.
Tässä tämä esimerkki, siitä kuinka isoa kaupunkia johdetaan ja kuka sitä
johtaa?
Samalla selvinnee myös sekin, miksei päätöksiä synny?
Kaiken huipuksi tämä on tosi!
”Havukujan ajattelija” vain kuunteli.
