Mikko Rönnholm

Jalon rinta edellä

Tasavallan presidenttien uuden vuoden puheita kannattaa
kuunnella ja katsoa. Se on juhlallinen hetki kotona.

Sauli Niinistö osaa rakentaa
puheeseen kohtia, joita on pakko pohtia.

Demokratian esillä pitäminen on oikein:

”Vaarana on, että menetämme jotain edustukselliselle demokratialle olennaista,
nimittäin kyvyn sovittaa yhteen erilaisia näkemyksiä. Ja samalla kyvyn
kuunnella ja yrittää ymmärtää muiden mielipiteitä, vaikkei niitä hyväksyisikään”

EU:n merkityksen korostaminen on elintärkeää:

”Yksin mahdollisuutemme vaikuttaa ovat kuitenkin rajalliset. Eurooppa on
saatava takaisin niihin pöytiin, joissa tulevaisuudesta päätetään. Euroopan
unioni, joka on sisäisesti heikko, ei tähän kykene. Yhdessä meidän on
pystyttävä parempaan”.

YK:ta ei sovi unohtaa:

”Meidän on herkeämättä puolustettava
kansainvälistä sääntöpohjaista järjestystä. YK-järjestelmä on tärkeä tukipilari
Suomen omallekin turvallisuudelle ja hyvinvoinnille. Samalla on varauduttava
siihenkin, ettei nykyjärjestelmä enää ehkä toivu ennalleen.”

Maahanmuuttajat ovat mahdollisuus ja erilainen uhka:

”Jos hallinnassa onnistutaan, monet maat, varmasti myös Suomi, olisivat
valmiita nostamaan kiintiöpakolaisten määrää. He ovat hädänalaisia. Unohtaa ei
sovi, että me myös tarvitsemme maahanmuuttoa. Valmiita osaajia ja sellaisiksi
oppivia, osallistumaan yhteiskuntamme ylläpitämiseen.”

Jälkikäteiskeskustelussa on sitten esiin noussut kysymys
yhteisövastuusta: Sitä pidetään hyvänä, mutta aliresursoituna yhtäällä, toisaall siinä
on nähty uhka uusien sisäisten ryhmien muodostumiselle.

Niinistölle tämä asia on ollut kuuma peruna: Kansainväliset sitoumukset toisessa
päässä ja suomalaisuuden suojeleminen toisessa päässä ja siinä sitten vielä kansansuosion
korkeus rajoitteena ja pelkona väärällä kansallismielisyydellä valtaan
pyrkijöiden aiheuttama vaara.

Sosialidemokraateille tämä on periaatteessa selvä:

Ihmisoikeudet ja
kansainvälinen solidaarisuus aatteellisena perustana.
Vaalikentillä
vastapainona on duunariäänestäjien osin aiheellinen pääosin kuvitteellinen vierasmaalisten
pelko.

Oletko uskollinen aatteelle vai joustatko populismille, on ehdokkaiden vastenmielinen asetelma, johon pitäisi osata
vastata luopumatta periaatteista ja ärsyttämättä tavalliseksi suomalaisiksi
itsensä tuntevia.

Vastakkain asettelua on muutenkin tarpeeksi: Sukupolvien yhteenkuuluvaisuutta
tarvitaan:

”On muistettava, kenelle ja miksi me tätä suurta tarinaamme kirjoitamme. Teemme
sen lapsillemme. Kasvatamme heitä sanoillamme ja esimerkillämme. Ja teoillamme
muovaamme maailmaa, joka heille jää.
…
Ilmastonmuutoksen torjuminen tuo meille kaikille eteen luopumisen vaadetta.
Aineellisen yltäkylläisyyden ja jatkuvan kasvun aika on muuttumassa.”

Presidentti tietää, että toivoa pitää olla ja siihen on
aihettakin:

”Paitsi Suomi ja Eurooppa, koko maailma voi monin tavoin myös paremmin kuin
koskaan.
Siksi on hyvä lopettaa runoilija Eeva Kilven sanoihin.

Siis kauneutta on.
Rakkautta on.
Iloa on.
Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät, puolustakaa niitä!”

Se luoti tiesi paikkansa, sit’ eipä kieltää voi, se meni jalohon rintahan. Mutta mitä
heikkohon ja huonoon otsahan kajosi, siitä korutomast kerron nyt:

Mieleen nousi, että vaikka aina ei pidä ajatella kaikkia
eikä kaikkea niin kuitenkin vaivaamaan jäi: Asettaako Eeva Kilpi kohtuuttoman
kovan solidaarisuusvaatimuksen niille kurjuudesta kärsiville, jotka elävät ilman
kauneutta, rakkautta ja iloa.

Toisesta hyvyyden näkökulmasta voisi runoilla