Mikko Rönnholm

Jokisipilä perussuomalaisten puhemiehenä Suomen Kuvalehdess

Jokisipila A 20111206

 

Turun Yliopiston yhteydessä toimivan Eduskuntatutkimuksen johtajan Markku Jokisipilän  18.8.2023  ilmestyneessä mielipidekirjoituksessa Jokisipilä piilottaa puolueen  poliittiset tavoitteet hämäävillä termeillä muiden perussuomalaisten retoriikkaa seuraten. Näin kovan oikeistolaisen puolueen todellisesta linjasta syntyy pehmennetty mielikuva. Alla kuvaan tätä kirjoitustyyliä siten, että ensin on kursiivilla Jokisipilän käyttämä näennäisakateeminen kiertoilmaisu ja  yhtäläisyysmerkin jälkeen mistä todellisuudessa on kyse. Perussuomalaisten kansalliskonservatiivisen ideologian ytimestä löytyvät:

  • Sosiaalietuuksien Suomen kansalaisille varaamista tavoitteleva hyvinvointivaltionationalismi =
    Sosiaalietuisuuksien jakautumisen tulee perustua etniseen taustaan.
  • Kansallisen suvereniteetin palauttamista ajava EU-skeptisyys =
    Suomen kansallisten etujen ja kansallisen turvallisuuden vastainen eristäytyminen
  • Erityisesti humanitaariseen maahanmuuttoon torjuvasti suhtautuva siirtolaisuuskriittisyys =
    Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja moraalisen suojeluvelvoitteen laiminlyöminen ja taloudellisesti välttämättömän siirtolaisuuden vastustaminen
  • Ilmastotoimien oikeasuhtaisuuden arvostelu =
    Maapallon elinkelpoisuuden säilyttämisen ja luontokadon torjumisen edellyttämien toimenpiteiden vastustaminen.
  • Retoriikassaan puolue viittaa kintaalla sovinnaisuussäännöille eikä yritäkään tavoitella salonkikelpoisuutta =

Kannatuksen tavoittelussaan puolue käyttää sopimattomia, loukkaavia ja epärehellisiä toimintatapoja ja soveltaa itseensä eri sääntöjä kuin muihin.

Jokisipilä on kirjoituksessaan huolissaan vain nykyisen Petteri Orpon  oikeistohallituksen talouspolitiikan jatkosta. Hän yrittää perustella, että ilman perusuomalaisten osallistumista hallitukseen  Suomessa ei pystytä toteuttaman elinkeinoelämän toivomia työntekijöiden aseman heikennyksiä ja varakkaita suosivaa vero- ja talouspolitiikkaa.
Arvio, ettei tälle linjalle ole vaihtoehtoja, ei perustu valitseviin olosuhteisiin eikä tosiasioihin.
Suomessa on toimiva eduskunta, jonka puolueet ovat tottuneet yhteistyöhön.
Suomessa on mahdollistaa rakentaa toimiva hallitus joko nykyisen, tai äärimmäisessä tapauksessa uusiin vaalien jälkeisen, eduskunnan toimesta.

Yllä oleva kirjoitus on osin julkaistu Suomen Kuvalehdessä 31.8.2023
Kuva on Naantalin  itsenäisyyspäivän juhlapuhujasta vuodelta 2011 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa