Säät ovat iloisen harmaat, kuten ystäväni Eero Löytönen arkkitehtien pukeutumista tapasi kuvata.
Lämpötila on korkealla eikä joka hetki sadakaan ja tuulikin huokailee. Ja kun sitten jo kaukaa erottaa vilkasta ja laajaa ilmatoimintaan Kaurojen yllä, niin huonomminkin voisi soutajan päivä kulkea. Tuulen alapuolelta lähestyminen päästää melko lähelle, niin että merikotkien määräksi saan: kymmenen, yksitoista, kolmetoista tai jotain muuta. Melko ainutlaatuista. Lokanjärvellä roskakalan ruokintapaikalla oli jotain samanlaista. Sen sijaan Jokamiehen lintukirjassa taitaa kouluajoilta olla kaksi merikotkan merkintää ja niitä on pitänyt Naantalin ulkopuolta hakea.
Kotkien seassa lentävät varikset ja lokit. Kun kotka jättää lehmän hännän, ottaa paikan varis. Lentäminen näyttää leikilta – olemassaolon kamppailulta se ei tunnu. Välillä tuntuu, että korona-ajan etäisyyssuosituksetkin lentäjiltä uhnohtuvat.
Joulun hengestäkö vaiko väärästä tulkinnasta on kysymys? Mieltä lämmittävää joka tapauksessa.