Keijo Virtanen, Rehtori emeritus, professori emeritus, Turun yliopisto
Arvoisat juhlavieraat!
Juhliessamme kotikaupunkimme pitkää, 570-vuotista historiaa
meidän on hyvä muistaa tänä kiivaana ja sekavana kuntauudistuskeskustelun
aikana, että Naantali on yksi kuudesta maamme keskiaikaisesta kaupungista.
Muut ennen 1500-luvun alkua perustetut
kaupungit olivat Turku, Viipuri, Ulvila, Porvoo ja Rauma.
Naantali on vuonna 2013 entistäkin voimakkaampi itsenäinen
toimija. Kun pidin vuosikymmen sitten tässä vastaavassa juhlassa puheen, eivät
Rymättylä, Merimasku, Velkua ja Livonsaari olleet vielä osa Naantalia, mutta
nyt ne ovat viime vuosikymmenten vaihteen molemmin puolin toteutetuin
päätöksin. Kaupungissa on jo lähes 20 000 asukasta, ja sen alue kattaa
huomattavan osan maakunnastamme, Varsinais-Suomesta.
Enää ei ole perusteita pohtia Sakari Topeliuksen yli 150
vuotta sitten esittämää luonnehdintaa, että
”Suomea ei ole hemmoteltu
suurkaupungeilla. Suurimmatkin täkäläiset kaupungit olisivat muissa maissa
pikkukaupunkeja, mutta Suomenkin oloissa Naantali on pieni kaupunki. Turun
rinnalla Naantalille on käynyt niin kuin aina käy köyhälle rikkaan rinnalla.
Se, jolla paljon on, saa entistä enemmän, mutta se, jolla on vain vähän,
menettää senkin vähän, mitä sillä on.” Kaupungissa oli silloin runsaat 500
asukasta. Painetta oli sitä paitsi jo yli vuosisata aikaisemmin, vuonna 1723,
jolloin valtiopäivillä vaadittiin, että pikkuruiselta Naantalilta otettaisiin
kaupunkioikeudet kokonaan pois.
Totta on, että Naantali mainittiin 500-vuotisjuhliensa
aikaankin vuonna 1943 Suomen pienimpänä kaupunkina, jossa oli hiukan yli 1000
asukasta. Mutta sitten alkoi tapahtua, vaikka numeroiden valossa Naantali oli vielä
7. elokuuta 1957 vain 2000 asukkaan pikkukaupunki. Silloin sankarimme Olavi
Vuorisalo juoksi urheilukentällä 6000 katsojan ja minun 11-vuotiaana
todistaessani ikimuistoisen Suomen ensimmäisen haamumailin.
Tietysti Naantali ansaitsisi nytkin koko vuosisataisen
historiansa tarkastelun. Mutta niin olen jo tehnyt käsitellessäni Naantalin
vaiheita kahdessa aikaisemmassa juhlavuosipuheessani 1990- ja 2000-luvun
alkuvuosina. Nykypäivää voi tietenkin selittää vain pitkän menneisyyden
perspektiivissä. Naantalissa toimii vieläkin laitoksia, yhdistyksiä ja muita organisaatioita,
joiden historia ulottuu 1800-luvulle tai 1900-luvun alkuun asti, kirkon
tietysti paljon kauemmaksi.
Legendaarinen pilapiirtäjä Kari Suomalainen valaisi kerran
hauskasti jotain sodanjälkeisen Suomen kiistakysymystä piirroksessaan ja sen
tekstissä: lähihistorian kirjoittaminen on todella vaikeaa, koska joukossamme
on vielä niitä, jotka muistavat. Näin voisin minäkin leikillisesti sanoa
itsestäni ja sodanjälkeisestä Naantalista, olenhan syntynyt vuonna 1945
osoitteessa Puistotie 12.
Viimeksi kuluneet 70 vuotta ovat olleet niin merkittäviä
Naantalin historiassa, että ne ansaitsevat oman historiateoksensa, joka onkin
suunnitteilla. Se historia tulee valottamaan myös Naantalin hyvinvoinnin
avaimia, kun mietitään tulevaisuuden kehityskulkuja. Siksi puhun nyt – tosin
lyhyesti – noista vuosikymmenistä.
Tietenkään emme voi tänäänkään
olla tuomatta esiin sitä, että Naantali ja samalla Naantalin kansainvälinen
vire alkoi Pyhästä Birgitasta. Vuonna 1438 Ruotsin valtaneuvosto päätti
perustaa birgittalaiskonventin myös Suomeen. Ensimmäiset nunnat ja munkit
tulivat Vadstenasta. Vuonna 1443, 570 vuotta sitten, syntyi Naantalin kaupunki luostarin
ääreen ja avuksi. Katolinen kirkko ja 1500-luvun puolivälin jälkeen
luterilainen uskonto olivat luonnollisesti aivan keskeisiä naantalilaisten
elämän määrittäjiä.
Rinnalle nousi kuitenkin vähitellen sellaisia
nykykatsannossa olennaisia Naantalin viihtyvyyteen ja idylliin liittyviä
toimintoja , joista kestävin ja pitkäaikaisin on kylpylätoiminta. Viluluodon
lähdeveden terveysvaikutukset havaittiin jo 1720-luvulla, pienimuotoinen
kylpylä syntyi 1830-luvulla, ja vuonna 1894 valmistunut uusi kylpylä aloitti
Naantalin elämässä vuosikymmeniä kestäneen todellisen nousukauden. Naantali oli
1930-luvulle asti ylellinen kesänviettopaikka, jonka kylpylässä sai
yksilöllisiä hoitoja lääkärien valvonnassa – modernia yrittäjyyttä siis jo
vuosisata sitten. Se vaihe tuli päätökseensä 1960-luvulla.
Vuonna 1984 kylpylätoiminnassa alkoi jälleen uusi, ennen
näkemätön nousu. Nyt kylpylä kuuluu kaupungin tärkeimpiin maamerkkeihin ja
positiivisen mielikuvan luojiin niin kulttuurisesti kuin taloudellisestikin.
Pitkän historian kokeneen kylpylän rinnalla Naantalin kansainvälistä
kesäkeidasluonnetta ovat viimeksi
kuluneina kolmena vuosikymmenenä leimanneet
ja vahvistaneet uutuudet: vuonna 1980 aloitetut kamarimusiikkijuhlat
sekä tänä vuonna 20-vuotista menestystarinaansa juhliva Muumimaailma.
Kesä on edelleen
Naantalin ulospäin näkyvän luonteen tärkein määrittäjä. Jokakesäinen
kansallisen unikeon uittaminen on maanlaajuista huomiota saava uutinen. Ja kun
tasavaltamme presidentit heti K.J. Ståhlbergista alkaen saivat Kultarannan
kesäpaikakseen, Naantalin mainitseminen maan toisena hallituskaupunkina ei ole
aivan katetta vailla.
Kultaranta, kylpylä, kamarimusiikki, muumit, unikeko ja
useat muutkin vuotuiset tapahtumat luovat tänä päivänä Naantalin kulttuurisen
ja yhä enemmän myös aineellisen hyvinvoinnin selkärangan. Ne tekevät
kaupungista tunnetun, ne pitävät Naantalin vanhan kaupungin alueen
vuosikymmenestä toiseen elävänä, kehittyvänä ja historiaansa uskovana kaupungin
ytimenä. Ne lisäävät myös kaupunkilaisten itsetuntoa.
Edes presidenttien edessä ei täällä hätkähdetä, kun heitä
tai heidän puolisoitaan kohtaa kesäisessä Naantalissa. Oma pieni kokemukseni on
1950-luvun alusta, kun alle kouluikäisinä olimme veljeni kanssa taas kerran
menossa Puistotietä pitkin Nunnalahden uimarannalle. Pientä keskinäistä
nahistelua oli matkalla, kunnes puiston penkillä istunut presidentin puoliso
Alli Paasikivi lupasi meille jäätelöt, jos olemme kilttejä poikia. Toinen
meistä oli heti valmis yhteistyöhön, mutta toinen tokaisi: ”Meiän mamma on
sanonu, ettei vierailt ämmilt saa mittä otta.” Pikku selvittelyn jälkeen
molemmat saivat kuitenkin jäätelönsä.
Hyvät naiset ja herrat!
Nyky-Naantalia ei voi mitenkään ymmärtää ilman Tupavuoren
alueelle heti toisen maailmansodan jälkeen rakentunutta laajaa
teollisuuskeskittymää. Se on ollut todellinen lottovoitto, jonka osasistakin
mikä tahansa suomalainen kaupunki olisi tämän päivän taloudellisessa ahdingossa
tyytyväinen. Lyhyessä ajassa Tupavuoren syväsataman liepeille nousivat valtion
polttoaine- ja varmuusvarasto, Neste, Kope, Valtion viljavarasto, Imatran
Voima, Mobil Oil, Juurikassokeri, Naantalin Saha ja monet muut sekä lopulta
1960-luvun puolivälin jälkeen Viking Line.
Ne nostivat Naantalin nopeasti maan vauraimpiin kuuluvaksi,
eräin mittarein jopa johtavaksi
teollisuuskeskukseksi. Oli vain loogista, että kaupunki ja maalaiskunta
yhdistyivät vuoden 1964 alusta. Tarvittiin näet asuntoja, kouluja, kauppoja ja
terveyspalveluja aivan eri mittakaavassa kuin menneinä vuosikymmeninä ja –satoina. Kun säiliölaiva Tupavuori räjähti
5.8.1958 Nesteen jalostamon laiturissa, meidän kaikkien ikkunat helisivät
vanhassa kaupungissa, ja onnettomuus symboloi kaikessa traagisuudessaan
siirtymistämme kohti uutta hektistä maailmaa.
Muutos oli niin nopea ja kiivas, ettei kaupungin hallinnossa
voitu 1950-luvulla välttää rajuja poliittisia ja henkilöriitoja. Nekään eivät
kuitenkaan onnistuneet nujertamaan suurteollisuuden ja sataman voittokulkua ja
verotulojen kanavoitumista kaupungin ja kaupunkilaisten hyväksi. Samaan aikaan
yhteiskuntarakenne muuttui niin Suomessa kuin eritoten Naantalissa. Elintaso
kohosi, ja luokkaerot alkoivat vähitellen tasoittua etenkin 1960-luvulta
lähtien. Yhdistys- ja poliittinen elämä pitivät naantalilaiset virkeinä.
1950- ja 1960-lukujen vauhdissa ei aina taidettu muistaa sen
paremmin historiaa kuin idylliäkään. Vanhan Naantalin säilyminen kaikkien
muutosten keskellä oli jonkinmoinen ihme. Vaikka vanha puutaloalue oli jo
1960-luvulla vauhdilla rappeutumassa, seuraava vuosikymmen aloitti idyllisten
rakennusten ja pihapiirien renessanssin, minkä kaikki nykyisin ja joka päivä
havaitsemme.
Tänään juhlivassa Naantalissa ei ole yhtä tai kahta
toiminnan alaa, jotka määrittäisivät kaupungin menestystä ja kaupunkilaisten
hyvinvointia. Kaupunki on siirtynyt tai siirtymässä sellaiseen jälkiteolliseen
vaiheeseen, jossa teolliset investoinnit sekä
kulttuuri-, matkailu- ja hyvinvointipalvelut luovat yhdessä kaupunkilaisten
elämisen tason ehdot niin henkisesti, hengellisesti kuin aineellisestikin. Näiden
rinnakkain kehittäminen on itse asiassa välttämätöntä, mutta myös Naantalin
ehdoton vahvuus, avain tulevaisuuden itsenäiseen Naantaliin.
Arvoisa juhlayleisö!
Luennoidessaan ja kirjoittaessaan naantalilaisista
persoonallisuuksista ja vaikuttajista 500 vuoden ajalta kaupungin historian
syvällisin tuntija Raino Puottula arvioi vuonna 1993, että Naantalin uuden ja
loisteliaan kylpylän kuuluisuuksista sopii kertoa lisää kaupungin
600-vuotisjuhlien aikoihin, siis 2040-luvulla. Näin historia toimii suhteessaan
tulevaisuuteen.
Mutta samalla historia antaa selitysperusteita jo nyt
tehtäville tulevaisuusratkaisuille. Naantalin historiasta on kirjoitettu paljon
ja kattavasti toiseen maailmansotaan asti. Kaupunki ansaitsee ja tarvitsee
tieteellisen tutkimuksen toisen maailmansodan jälkeisistä vaiheistaan.
Edellytykset ovat hyvät muun muassa siksi, että Raino Puottula on lahjoittanut
Naantalin museolle laajaa arkistoaan ja että kaupungissa on Vallis Gratiae
–yhdistyksestä alkaen monia organisaatioita, joissa toimivat naantalilaiset
pitävät historiatietoisuutta yllä.
Naantalilla on poikkeuksellisen hyvät syyt olla ylpeä
historiastaan, josta on tähän mennessä julkaistu käytännössä kolme laajaa
kirjaa viime sotiin asti. Pieni kaupunki on vuosisatojen ajan luovinut ison
Turun kyljessä itsenäisenä. Naantalin ja Turun historiallinen tarina on edennyt
eri tahtia, ja niillä on erilainen imago. Siksi myös naantalilaiset ja
turkulaiset ihmiset ovat mentaliteetiltaan erilaisia, vaikka ovatkin
varsinaissuomalaisia.
Naantali kohtaa tällä
hetkellä vastaavan tyyppisiä taloudellisia vaikeuksia kuin muukin Suomi, mutta
äskettäinen yhdistyminen saaristokuntien kanssa luo uusia toiminnallisia
mahdollisuuksia. Perustekijät ovat kunnossa: teollisuus, matkailu ja kulttuuri
takaavat yhdessä jatkuvan hyvinvoinnin edellytykset, yli 100-vuotias
koululaitos on niin perus- kuin toisenkin asteen koulutuksen osalta vastannut
joustavasti muuttuviin vaatimuksiin.
Kirjailija Kyösti Wilkuna maalaili vuonna 1915: ”Oli
puolenpäivän aika elokuun lopulla. Keskitaivas oli selkeä ja kuulas ja
ainoastaan läntiselle ranteelle oli ryhmittynyt toistensa nojalle hallavia,
totisia pilvenlohkareita, jotka näyttivät mahtavalta, lumipeitteiseltä
vuoristolta kaukana Luonnonmaan takana… Jakoluoto, Kailonsaari, Pöllönkloppi ja
muut lukuisat pikkuluodot, joita luonto niin anteliaasti on sirotellut
Ailostenniemen ympärille, näyttivät keinuvan kahden vastakkaisen taivaan
keskivälillä.”
Myös siksi Naantali on ja sen tulee olla Naantali myös
matkatessamme kohti tulevia aikoja.
Toivotan menestystä seuraavillekin taipaleille!
