Gideon Rachman kirjoittaa tulevaisuuden uskon menetyksestä kolumnissaan FT:ssä
9.12.2013. Hän lainaa mietteitä herättävää tutkimusta
- Research Center Pew:n, 39 maassa tehdyssä tutkimuksesta tänä keväänä kysyttiin: ”Onko
Lasten tulevaisuus maassanne parempi kuin heidän vanhempiensa?”
Vain 33 prosenttia amerikkalaiset uskoivat lastensa elävän paremmin, kun taas 62 prosenttia sanoi he
elävät huonommin. Eurooppalaiset olivat vielä synkemmät. Vain 28 prosenttia saksalaisista,
17 prosenttia briteistä, 14 prosenttia italialaisista ja 9 prosenttia ranskalaisista
ajattelivat lastensa elämän olevan parempaa kuin aiempien sukupolvien.. Tämä
Länsi pessimismin kontrastina korostuu kehitysmaiden optimismi: 82 prosenttia kiinalaisista, 59
prosenttia intialaisista ja 65 prosenttia nigerialaisista uskoivat vauraampaa
tulevaisuuteen.
- Vaikka länsimaat sulkisivat markkinansa, on läntisten työntekijöiden – myös toimihenkilöiden –yhä
vaikeampaa löytää työtä, sillä monet työt
voidaan tehdä halvempalla tietokoneilla tai roboteilla. Robottien esiinmarssi
on uhkaamassa jopa kokoonpanolinjojen työntekijöitä Kiinassa.
Työikäisen miesten USA-inflaatiokorjatut reaalipalkat ovat laskeneet 19
prosenttia vuodesta 1970. Matti Meikäläisen
amerikkalainen kanssaveli Joe Averagen, joka kerran oli amerikkalaisen unelman ruumiillistuma
– on pudonnut kelkasta , samalla kun voittajia
ovat olleet parhaiten ansaitsevaan 5
prosenttiin kuuluvat. Jopa jotkut USA:n konservatiiviset
ovat tilanteesta huolissaan.
Rachman tekee havainnon, että kehitys on kiihtynyt sen jälkeen kun Kiina alkoi
avautua 1970-luvun lopulla. Samalla hän muistuttaa, että kehityksestä ovat
päässeet hyötymään sadat miljoonan köyhyydestä nousseet kehitysmaiden asukkaat.
- Jos elintason heikkeneminen jatkuu, miten Länsi äänestäjät reagoivat?
On joitakin merkkejä radikalisoitumisesta
– populismi on Yhdysvalloissa ja Euroopassa
nousussa. Mutta vielä ei ole todellisia
saavutuksia teekutsuliikkeellä Amerikassa tai kansallismielisille liikkeille,
joilla olisi vaikutusta Euroopassa tosiasiallisesti suurempiin kansakuntiin. Yhteisymmärrys globalisaatioon näyttää säilyneen. Viikonloppuna
Maailmankauppajärjestössä WTO:ssa tehtiin
läpimurto uusi maailmankaupan esteiden poistamiseksi.
- Mutta vaikka uudet poliittiset liikkeet eivät ole vielä valmiit murskaamaan läntisiä puolueita, joutuvat valtavirran poliitikot reagoimaan uusiin taloudellisiin
oloihin. Eriarvoisuuden kasvu kasvattaa paineita verojen uudelleenjakoon ja
korkeampiin vähimmäispalkkoihin molemmin puolin Atlanttia. Jos vielä joudumme kärsimään toisen vuosikymmenen länsimaista talouden ahdinkoa -tai Jumala
varjelkoon meitä joutumasta uudelleen finanssikriisiin, silloin tulee olamaan
todennäköistä, että
tulemme näkemään radikaalimman politiikan ja poliitikkojen esiin nousemisen.
Globalisaatiota joudumme sietämään jopa perustellusti tukemaan, kuten Gideon Racman totesi Sitä ei voida pakolla estää. Kysymys
on siis siitä, että löydämmekö eriarvoisuuskehityksen kääntämiseen kotimaiset keinot ja saammeko aikaan keskiluokan kannalta ratkaisevia
suunnanmuutoksia aikaan. Voimmeko me omissa yhteiskunnissamme toteuttaa
erilaista vero- ja tulonjakopolitiikkaa.
Ellemme muutokseen pysty, ajaudumme radikalisoituvaan
maailmaan. Ja se polku kulkee helposti tuhon
tietää eikä siinä kyydissä ole hyvä olla kenenkään.
Tarvitaan poliittista ryhdistäytymistä ja herätystä. Se voi tapahtua vain
siten, että keskiluokka tajuaa asemansa ja tilanteensa ja tekee oikeita poliittisia
johtopäätöksiä ja irtaantuu ihailemasta poliittista oikeiston mielikuvapolitiikkaa – meillä on kivaa.
Tämä kehitys
vaatii tietoisuuden lisäämistä eikä välttämätöntä käännöstä voida aikaan saada
köyhien oikeuksien julistuksilla ja almuilla.
