Älä elämää pelkää

Mikko Rönnholm
Juhannus 2017

Olen saanut pitää juhannuspuheita täällä parikymmentä
kertaa. Puheiden aiheet ovat vaihdelleet juhannusperinteestä kansainvälisistä
asioista Naantalin tilanteeseen. Suomen lipusta olen aina puhunut.

Joskus – silloin tällöin ystävällinen kuulija sanoo: Ihan hyvä puhe.
Kohteliaitahan ihmiset ovat. Vain kerraN OLEN SAANUT KIRJALLISEN PALAUTTEEN. Sain
kriittisen toiveen puheen sisältöön liittyen: Referoin nimimerkki J:n palautetta:

Et
kyllä sitten tänä juhannuksena puhu sodasta. Kummallista että joillakin se sota
vaan jatkuu edelleen vuonna 2017.  Ja
miten se liittyikään keskikesän juhlaan. Koita vielä uudistua vaikka vanha
oletkin. Ei jätetä Naantalia sinne kivikaudelle. Eihän? Kertoisit mieluummin
luonnosta tai jonkun Naantaliin liittyvän mukavan kuriositeetin.

Vastasin sähköpostin lähettäjälle kopioimalla viime vuoden ei sotaisen puheeni,
jossa koskettelin kansallislauluun liittynyttä keskustelua:

Kansallisia symboleihin kuuluva ja juuri laulettu Siniristilippumme on V. A.
Koskenniemen sanoittama ja Yrjö Kilpisen säveltämä juhlallinen lippulaulumme. Lippulaulu lauletaan yleensä lipunnoston
yhteydessä erityisesti juhannuksena ja itsenäisyyspäivänä.

Koskenniemi sanoitti laulun vuoden 1918 toukokuun lippumuutoksen jälkeen.
Koskenniemen lippulaulurunojen sanoma on sotaisa,

kuvasin ja siitä huolimatta
taustani sanoin:

Siniristilippumme on tänään kansallisen
yhtenäisyyden symboli eikä sen ristiriitojen aikainen synty estä kaikkia
suomalaisia sitä laulamasta ilman sotaisaa tarkoitusta.

Uskaltaudun nyt sanomaan, että oikeastaan siniristilipusta saamme osaltaan kiittää
kansalaissodan punaisia, sillä kapinan jälkeen ruotsinkielisten suosima punainen
leijonalippu korvattiin kauniilla sini-valkoiselle pohjoismaiselle siniristilipullamme.  Se sointuu Suomen suven vihreänvehreään maisemaan
kuin myös talven hankiin.

Haluan myös tässä yhteydessä kiinnittää huomiota luontoon mainiten nimimerkki J:n
toivoman Jakoluodossa pesivän uskollisen joutsenparin.  Joutsenta harvinaisempi on Väskissä
majailevia harmaahaikarapari ja tietenkään Kailon satakieltä ei voi unohtaa.
Sen sijaan lahdellamme lenteleviä merimetsot 
ja rannoilla majailevat 
hanhet  ovat oma lukunsa.  Nimimerkki
J oli oikeassa: Luonto antaa elämällemme iloa.

Suomi 100 vuotta on
tämän vuoden teema.

Kotonani ovat vuoden 1917 Sosialisti-lehden numerot, joita selailen silloin
tällöin.

Taustaksi joudun muistuttamaan, että 100 vuotta sitten riehui
ensimmäinen maailmansota. Lainaan nyt tähän lehden kesäkuun 23. päivän etusivulla
olleen Jussi Raition Runon viimeisiä
säkeitä:

Sovinnollista toiveikkuutta vallinneeseen radikalisoituvaan ja
rauhattomaan aikaan!
Nyt monien vaiheiden ja takaiskujen jälkeen
olemme runoilijan toivomassa tilassa Euroopassa EU:ssa. Toiveikkuutta on aina
ollut ja sitä tarvittu ja tarvitaan taas.

Tuossa saamisessa lehdessä nuorten Juhannus, josta runoili
Jonnin Joutava :
Tuli Juhannus taas
ja on lämpöä maas
ja luontokin hehkeimmillään
Tänä juhlana juu
sydän kuumentuu

lento lemmen on kiivaimmillaan.

Ja niin se oli silloin ja niin se taitaa olla nytkin ja
ainakin niin se oli 50 vuotta sitten, silloin kun menimme tyttöystäväni Leenan
kanssa kihloihin. Tässä tuli se toivottu pieni Naantali-kuriositeetti, joka
tapahtui tosin Sulkavalla.

Ehkeivät edellä luetut pätkän nouse suomalaisen runouden
kirkkaimpiin helmiin. Mutta olihan niissä hyvää tarkoitusta: sanoma rauhasta
ja rakkaudesta.

Mutta puolitetaan taas aikamatkamme ja tullaan vuoteen 1992.

Silloin istutettiin tammi Kaivohuoneelta vinottain Maariankadun Puistotien
risteykseen menevän puistopolun varteen. 
Suomalaisuuden päivänä oli professori Arto Noras täyttänyt 50 vuotta. Viime lauantaina 25 vuoden jälkeen säveltäjämestari
Aulis Sallinen paljasti graniittiin
kiinnitetyn messinkilaatan kertomaan, että maailmassa tarvittaisiin jokaisen istuttama
puu, ja että tammi on hieno kunnianosoitus pitkästä ja edelleen jatkuvasta
luovan taiteilijan työstä, jonka elinvoimasta saatiin Musiikkijuhlilla vahvat
näytöt. 
Juhlilla kuultiin myös kirkkohallituksen tilaama Olli Kortekankaan säveltämä Oratorio
Vian kantaesitys. Se on kirkon kulttuuriteko ja käden ojennus luostarinsa
menettäneelle Naantalille reformaation 500-vuotisjuhlan kunniaksi. Tänään 80 vuotta
täyttävä nobelistimme Martti Ahtisaari
puhui juhlien päätteeksi rauhasta,
ihmisoikeuksista ja musiikista niiden toteuttajana.

Voimme todeta Naantalin kehittyvän
myönteisesti kulttuurikaupunkina.

Suomi 100 vuotta näkyy myös Kultarannan puiston
veistosnäyttelyssä ja se kuului sanan ja sävelen yhteiskonsertissa.

Sellojen soidessa taustalla lausui Esko Salminen Eino Leinoa kuulijan sieluun
menevästi:

• Yksi on laulu ylitse muiden, ihmisen
  aattehen ankara laulu. Runot koskettavat ja luovat tunnelmaa, mutta syytä
  on muistaa, että kulttuuri kannattaa aina.

• ”Älä elämää pelkää, älä sen
  kauneutta kiellä, Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin.Älä koskaan sano: ”Tämä on iäti minun ”
  Elon maljasta juovu, taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu, oli Kaarlo Sarkian runollista viisautta.

• Kaikkea saa tehdä. On van yksi ehto – elinehto:
  Värisevää sielua ei saa tallata, oli kirjoittanut Tommy Taberman

Ja sitten meitä
kaikkia puhuttava ja liian usein ajankohtainen puheenaihe:

• Joinakin kesinä satoi ja oli kylmää.
  Silloin me istuimme kesätalomme keittiössä ja joimme teetä.
  Poikkeuksellisen sateinen kesä, me vain sanoimme.
  Kesällä on sellainen voima. Se on ihme.
  Jos olisimme uskonnollisuuteen taipuvaisia, ei meillä olisi muita jumalia, tällaista
  Claes Anderssonia Kultarannan puiston auringossa kuultiin.

Ylistämme Suomen kauneutta ja kesän ihanuutta, vaikka eivät
ne sanoista parane.
Mutta ystävällisyys ja huomaavaisuus eivät ole pahasta ja sen voi pukea
sanoiksi.
Toivotan kaikille kuten- presidentti
parillekin tein – virkistävää kesää lainaamalla W.F. Tallgrenin Naantalin
vanhan kylpyläajalta peräisin olevaa riimitystä.

Iloista Juhannusta.