Siunaus ja muistotilaisuudet ovat tärkeitä. Niissä joutuu ja
saa hiljentyä. Ajatukset ja mietteet siirtyvät perimmäisiin kysymyksiin
elämästä sinänsä, mutta sen ohella viimeiselle matkalle saatettu ystävä palaa elämään
muistoissa.
Kun veisataan kiitollisuutta päivänpaisteesta, niin silloin mieleeni tule
filminpätkä Naantalin Katinhännän Lailasta, joka kylpytakissaan on menossa Lappalaisiin uimaan tätini Hakan
kanssa. Hetken päästä olen Rymättylän Nimettömässä Naantalin Tovereiden leirillä ja
näen luottamusta herättävä iloiseen leirin ohjaan Lailan.
Laila Huuhtanen, Vikalan Maijan tytär(kuva alla), on ollut elävä osa arkipäivää ja juhlaa Katinhännän Torikadun nurkilla syntyneille. Haikeudella komeaa Lailaa
muistellessa päällimmäiseksi nousee hauskuus, elämän ilo.
Myöhemminkin aina Lailan tavatessa oli päivä pelastettu. Rohkenen kutsua Wikalan
Lailaa monimerkityksellisesti suureksi naantalilaiseksi
naiseksi.
Lailan 82 vuoden iän saavuttaneen paljasjalkaisen
Niuskan tytön myötä mennään myös Naantalin historiaan. Maijan äiti oli os. Lindvall.
Suku tunnetaan Naantalin historian
kirjassa rumputtajan kuvasta ja kaupungin tärkeästä sepän pojasta kaupunginpalvelijana.
Niuskan pihalla oli sepän paja, jossa viimeeksi toimi Koskelaisen peltisepänliike. Lailan äidillä oli ”pesula”, pyykkipalju ja
silitysrauta.
Vikalan täti hoiteli kesävieraiden,
Kaivohuoneen henkilökunnan ja naantalilaisten vaativimmat valkopesut ja
tärkkäykset. Se oli taitoa ja tarkkuutta vaativaa raskasta työtä, joka teki Lailastakin
monipuolisesti vahvan. Naantalilaisen
jokapäiväisen työn tuottama leipä ei ollut leveä.
Me elämme tietoyhteiskunnaksi kutsuttua aikaa. Naantalin
historiassa kehitykseen liittyy trumputtaminen, josta kesäiltaisin saamme ennen
vesperiä välähdyksen rannassa. Sähköinen viestin siirto muutti olosuhteita ja Naantaliinkin
tuli puhelinlaitos. Laila palveli tuossa tiedonvälityksen hektisessä keskuksessa
42 vuotta. Imatran Voiman laitokselle töihin tuli hänen puolisonsa Kalevi Huuhtanen, joka
rakensi vuonna 1961 Niuskan maahan painumassa olleen talon (kuva yllä) tilalle uuden rapatun tiilitalon.
Uudisrakentamisen piti alkaa kaivon teolla, vesijohtoa ei Naantalissa tuolloin ollut.
Kaivomestarina oli tunnettu monitoimimies Asser Suikkanen, joka oli tunnetusti
äkäinen liikkeissään. Niin kävi, että
kiireessä tuli tehtyä kaivo (näkyy yläkuvassa), jonka pohjaa ei pinnalta nähnyt. Kalevi totesi tuolloin, että tarkoitus oli aloitta uuden tekeminen, mutta Asseri ottikin mallin
vanhasta
vinolinjaisesta talosta.
Kalevi kuoli kuten appensakin nykyisin parannettavissa oleviin sairauksiin ennen aikaisesti.
Tämä on Naantalin historiaa – ajankuvaa arjessa.
Ilahduttavaa on nähdä, että maineikkaan naantalilaisen suvun jatkajien kolmen
pojan perhekunnat asuvat Naantalissa.
Palaan lopuksi muistoihin. Tapana oli, että joulun aikana
käytiin naapurin kuusta katsomassa ja kaffella. Niuskan talon kamari oli matala, nostalgisen
jouluinen ja sillä oli Lailan Tervon kirjakaupan apulaisena hankkima neljän kuusen kynttilän pyörittämä enkelikello, jonka hento kilinä soi korvissa Lailan
ja hänen sukunsa muistoksi.
Ps. Laila Huuhtasen muistolle.
Muistin Lailan siunaustilaisuudeksi väärän perjantain, joten toivon voivani tälläpalstalla tavoittaa hänenläheisensä ja esittää heille osanottoni suruun.Lailaan tutustuinjo1960 luvulla, lähemmin vasta Kirkkomaa kirjanvalmisteluvaiheessa. Olenkiitollinen puhelinkeskusteluistamme, myös lämminhenkisestä tapaamisesta hänen luonaan.Laila avasi muistojensa arkun, jonne oli tallentunut muistoja ja tarinoita paitsi hänen omasta suvustaan myösmonista muista edesmenneistä naantalilaisista.Valovoimainen Laila säilyy muistoissani. kukka hänen viimeiselle leposijalleen tulee aikanaan.
Leena Mattila
