Paavo Lipposen Murroksen aikaa muistelmat 1979-1995 on ollut
kovaurakka. Paavo itse sanookin ettei suosittele menettelyään muille. Kirjoitan
tätä arvioitani pari kuukautta kirjan lukemisen jälkeen siksi, että tarkoitukseni
ei ole referoida kirjaa, vaan siitä, mitä siitä jäi mieleen.
Tässä yhteydessä rajoitun Koiviston II hallituksen merkittävimpään tapahtumaan
vuoden 1981 taustaan.
Paavo toimi
Vara-Manuna eli pääministerin sihteerinä ja silminnäkijä poliittisen
historiamme merkittävässä käännekohdassa. Tuossa vaiheessa Paavo on
havainnoitsija ja tekstissä on paljon hänen omia muistiinpanojen varassa sisältäen kuitenkin melkoisen arsenaalin
Koiviston fundeerauksia. Mutta ennen kaikkea mielenkiintoisinta on lukea Paavon
tulkinta tapahtumien taustoista ja hänen arvionsa siitä, mistä oikein oli
kysymys.
Jälkeenpäin tiedämme, että Mauno Koiviston II hallituksen taival
oli yhtämittaista kärhämää; Keskusta haluasi kaataa hallituksen eli vaihtaa
pääministerin. Se tietenkin pyrki osoittamaan sen, mikä Koiviston
pääministerivalinnan yhtenä tarkoituksena oli alusta ollut, että Koivisto ei
ole kykenevä tehtävään ja että hänen kansansuosiokuplansa puhkeaa.
Kansanedustajana ryhmäkokouksissa ja käytävillä kuin kapakoissakin informaatio
saavien mukana olleitten takapenkkiläisten jokeri-kysymys on ollut: Mikä oli
SDP:n Kalevi Sorsan johtaman sisäpiirin todellinen rooli Koivisto
kaatopuuhissa?
Paavo Lipposen kirja käsittelee kysymystä, mutta ei anna aiheesta selvää eikä
yksiselitteistä vastausta. Rehellinen selitys taitaa olla, että hän ei
yksinkertaisesti tiedä. Ja selitys tälle näkökannalle on hänen asemassaan. Paavo
Lipponen oli samanaikaisesti Koiviston lähin avustaja, mutta kuitenkin puolueen
mies. Hän itse kiistää roolinsa Koiviston päällystakkina tai päinvastaisena eli jonkinlaisena
sanan saattajana.:
”Useimmiten selitin parhain päin puolueväelle Koiviston
toimia. Sorsa, Sundqvist, Ahde jaa Liikanen toimivat itsenäisesti ja
itsetietoisesti.”
Mutta hänen yhteenvetoarvionsa tapahtumista on Paavo Lipposen tyylin mukainen:
”Kysymys, oliko Sorsa keväällä 1981 kaatamassa Koiviston
hallitusta ja suunnittelemassa K-linjan kanssa tilalle Karjalaisen johdolle, jää vaille lopullista vastausta.
Käytettävissäni olevasta aineistosta – julkaistuista lähteistä tai omista
muistiinpanoistani ja tätä kirjaa varten tehdyissä haastatteluissa – ei saa
kiistatonta näyttöä, että Sorsa olisi näin menetellyt. Sorsa oli kuitenkin
suoran toiminnan miehenä siinä määrin ärtynyt Koiviston menettelytapoihin, eikä
ollut siinä yksin SDP:n johdossa, että suunnitelma viheltää peli poikki ja
hakea vaihtoehtoinen hallituspohja voi pitää mahdollisena. Tuossa vaiheessa
Sorsalla saattoi vielä olla mielessään SDP:n presidenttiehdokkuus.” lihavointi mr
Siitä huolimatta, että 1987 vaaleissa Sorsan vaalimenestyksen
takaamiseksi Paavo menetti tärkeitä tukijoukkojaan, Paavo on, vaikka politiikassa
ei tuomareita ollakaan, viimeiseen asti lojaali kuten tuomioistuimen tuomari:
Näytön puutteessa syytön.
Ihmisten välisissä suhteissa ja siitähän politiikkakin
on, ei aina kerrota koko totuutta mitään salaamatta.
Tietenkin taitava peli
vaatii vaihtoehtoisia mahdollisuuksia eli on varauduttava erilaisiin
käänteisiin muiden ja myös itse aiheutettuihin.
Minulla ei ole epäilystä siitä, etteikö SDP:n johto pyrkinyt hyödyntämään
Koiviston kansansuosiota kaikilla keinoilla. Varmaa tietoa on myös siitä, että SDP:n johdon tiedossa oli, että Urho Kekkonen
hyväksyi Mauno Koiviston pääministeriksi kuplan puhkaisemiseksi.
Mihinkään sisäpiiriin kuulumattomana, mutta mukana olleena ja kun seinilläkin
on korvat menetelmällä, tiedän, että Mauno Koiviston hallituksen kaatuminen
keväällä 1981 olisi sopinut SDP:n johdon ensisijaisiin suunnitelmiin.
