Kirjaa täällä syrjässä lukiessa tulee ajatelleeksi ensinnäkin kahta luonnollista
asiaa kirjoittajia ja kohdetta. Kohteen tunnen paremmin kuin kirjoittajat,
joten joudun arvioimaan kirjoittajia ensi sijassa kirjan sisällön perustella. Asioista
perillä olevia journalisteja, joilla on kunnianhimoa ja ilmeisesti myös
innostusta aiheeseen sekä kohteen että oman karriäärin kannalta.
Ja paljon he ovat saaneet aineistoa kasaan luettavaan muotoon. Sellaista on jota
en ole tiennyt ja sellaistakin, jota epäilen. kiireelläkin on osuutensa. Nimittäin julkisen tiedon ja
haastateltavien lausuntojen perusteella on syntynyt kuva, jonka luulen olevan
kertojien tahdon mukainen: Ymmärtäväinen mutta ei kuitenkaan särmätön.
Demaripresidentti ja presidentin mies, on yhden luvun
otsikko.
Suomen Kuvalehden ”presidentin mies Petteri Orpo lausuu asemansa
huomioon ottaen vaatimattoman fiksusti arvioita Sali Niinistöstä porvaripresidenttinä
Sosialidemokraatit kilpailevat Sauli Niinistön suosioista: Heinäluoma sai
puhelun, Rinne puhuin kahden kesken, Tuomioja oli saunassa ja Urpilainen oli
Niinistön presidentin vaaliavauksessa.
Rohkeutta ei kuitenkaan ollut kenelläkään esittää puoluekokouksessa asettumista
Niinistön taakse. Ja selityksenä, ”kun kenttä ei sitä siedä”.
Tuula Haatainen
hoiti puolueen ehdokkaan homman kunniakkaasti ja Eero Heinäluomakin haukkui vain kampanjan.
Suhteita pitää
hoitaa ja kunnioittavasti on suhtauduttava tasavallan presidenttiin, mutta
jotain merkillistä oli siinä, että edistyksen merkki Tuomiojan Erkki pyyteli
anteeksi Niinistöstä lausumiaan julkistaessaan päiväkirjaansa. Onneksi iän myötä adrenaliinin
eritys vähenee. Ja jätänkin vielä lausumatta arvioni, missä katalysaatori on.
Kirjassa on, mitä
julkisuudessakin on eniten käsitelty, Niinistöstä tehty uutta Kekkosta, joka
sekaantuu työmarkkinoihin ja järjestelee idän suunnan kauppapolitiikkaan.
Suhtaudun Fennovoimaan epäillen ja Fortumiin entiseen työnantajaani
jonkinmoisella lukkarin rakkaudella.
Kauhistuin, kun Fortum lähti Uralin taakse, mutta ymmärsin, että siihen
sisältyy mahdollisuus Karjalan vesivoimasta ja että sellainen vinkki on annettu krkealta taholta.
Arvelen, että edelleenkin osallistuminen Fennovoimaan on mahdollisuuksien ja riskin
tasapainotusta. Tietenkin yhtiö itsekin
osaa arvioida asetelman eikä siihen tarvita presidentin pakotusta. Totalitäärisemmän kumppanin
kanssa pelatessa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jos tässä on jotain tapahtunut,
on kyseessä ollut välttämättömyydestä hyve periaate. On tiedossa, että Putin
kortti on ollut tässä pelissä mukana alusta alkaen ja kun tiedetään, että
ainoa, joka Putin kortista todella tietää on Niinistö. Siinä se on
yksinkertaisuudessaan.
Johtopäätös on, että Niinistö on auttanut Fortumia,
jonka panos vakuutuksena on vähäinen ja ehkäpä se voi tehdä Fennovoimastakin
vähän viisaamman, kunhan Fortum pärjää omien uusien suurempien kansainvälisten
sijoitusten kanssa.
Niinistö Kekkosena on tietenkin tunteita herättävä.
Isänmaallisia miehiä kumpikin, mutta vaan eri
tavalla. Sauli Niinistölle vaikuttamien oli tärkeämpää kuin vaikutelman
synnyttäminen.
Sisäpolitiikan ja ulkopolitiikan rajan vetäminen on kannunvalajien
viisastelua. Jos perustuslaki antaa
presidentille ulkopolitiikan johtamisen, niin se ei kiellä sisäpolitiikasta
puhumasta. Se on sitten muiden valtioelinten heikkoutta, jos ne eivät kykene
itselliseen päätöksentekoon toimivaltuuksiensa puitteissa.
Meillä on ollut vallalla työmarkkinoilla kolmikanta-ajattelu, jossa valtio on
ollut osapuolena lainasäädännön useimmiten vero- ja sosiaalipoliittisilla instrumenteilla. Perustuslaissa
ei tästä ole säädöksiä – ei puolesta eikä vastaan, vaan kysymys onkin siitä, että perustuslakia
rikkomatta voivat kaikki valtioelimet tehdä muutakin sen mukaan, mitä viisaana
pidetään.
EU-asioiden keskittäminen pääministerille sopii kuvaan
Tai
sanotaan oli sopivaa silloin, kun siitä päätettiin. EU:n ulkopolitiinen
ulottuvuus oli vaatimattomampaa eikä akuutteja tarpeita toimia nähty olevan.
Sen lisäksi tiukan linjan valinnan selittäjänä oli maailman parantaja Tarja
Halosen syrjään työntämisen halu.
Nyt nähdään, kun EU:n ulkopolitiikka onkin kovien kysymysten hoitoa, että
presidenttiä tarvittaisiin. Ja nyt se käy välillisesti, kun kokematon Juha
Sipilä ymmärtää ottaa ohjeet presidentiltä.
Toista oli Kokoomuksen kukkopoikien aikoina. Silloin murheen kantaminen yhdisti presidenttiä ja ulkoministeriä.
Kirjassa Niinistöä vertaillaan entisiin presidentteihin.
Vastoin
kirja-analyysiä mielestäni Sauli Niinistö muistuttaa monissa kohdissa Mauno Koivistoa. Lyhyesti yrittämättä laajasti
argumentoida perustelen kantaani:
Asioihin perehtyminen, omaperäinen ja pohdittu ajattelu sekä itsenäinen
toiminta välittäen kansalaisten mielenaloja, kuuluu molempien tyyliin. Henkilökohtainen oman arvon tunto ilman
ylpeyttä ja kohtuus sekä tolkku voisi olla kotoisin vaikka Raamatusta.
Sananlasku 30: 8. Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä köyhyyttä, älä rikkautta
minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää.
mr
