Valtiomiehen ja maailmanrauhantekijän siunaustilaisuus on muotoja noudattava kunnianosoitus, jossa läheiset joutuvat sopeutumaan tradition sanelemiin puitteisiin.
Aikanaan Linda Tanner valitti, että kirkkoon kuulumaton Väinö siunattiin valtiokirkollisin menoin kansakunnan edun nimissä. Suurmiehet ovat aian kansakunnan palveluksessa.
Rouva Eeva ja poika Marko loivat olemuksellaan tilaisuuteen inhimillisen puolen; puolison ja isän siunaamisen.
Heidän musiikkivalinnan toivat Martti Ahtisaaren elämän yhden voimanlähteen paikalle, vaikuttavasti mahtipontisuuden vastapainoksi.
Rauhan nobelisti Martti Ahtisaari oli isänmaallinen, mutta laajasydäminen maailman ymmärtäjä,
Suomalaisten etua ei edistetä muiden kustannuksella.
Presidenttitraditiossa Martti Ahtisaari oli omaperäisin vähiten Venäjäorientoitunut. Hän oli lännenmies.
Martti Ahtisaarta kuvailtiin diplomaatiksi enemmän kuin politiikoksi. Hän ei osallistunut paikalliseen eikä valakunnalliseen politiikkaan , mutta hänen toiminta oli kansainvälisesti poliittisesti ja pidin häntä aatteellisesti selkeästi sosialidemokraattina muodollisesta suhteesta riippumatta.
Mara-ilmiön yhtenä tekijänä toiminut sosialidemokraattinen poliitikko-kirjailija tri Lasse Lehtinen on kirjoittanut Demokraatissa Maran polusta presidentinlinnan ja erityisesti hänen ja sosialidemokraattien välisiä suhteista.
Pari otetta Lasse Lehtisen tekstistä, joista ensinnäkin kuvaus SDP:n esivaalitilanteesta
Myös SDP:n kentällä oli muhinut muutoksen kaipuu. Eduskuntaryhmän, jäsenkunnan ja uskollisten äänestäjien parissa oli jupistu jo pitkään.
Kuiskittiin, että Sorsa kuuntelee liikaa ympärillään pyöriviä hännystelijöitä. Hänen kritiikinsietokykynsäkin oheni ajan mittaan, ja epäluuloisuus oli pahimmillaan vainoharhaista.
Kampanja oli eräillä paikkakunnilla suurempi Ahtisaari-ilmiö kuin varsinaiset vaalit. Kävin kurkistamassa esivaaliäänestystä HTY:n talolla. Jono kiemurteli Paasipuistoon asti. Puoluetoimiston toimitsija huikkasi:
– Kyllä te pojat, perkele, shown järjestitte! Oikein hurlumhein.
Ahtisaaresta tuli sosialidemokraattien ehdokas. Suurella todennäköisyydellä Sorsa olisi pelkästään jäsenten äänillä valittu, mutta silloinkin niukasti. Se, että niin moni puolueen äänestäjä – ja vieläpä jäsen – karkasi jo esivaaleissa haastajan leiriin, loukkasi Sorsaa ja hänen uskottujaan syvästi.
Lassen perusteluissa korostui Sorsan persoonan vaikutus.
En kuulunut Sorsan poikiin, mutta uskollisena puolueen kasvattina arvelen monien muidenkin kaltaisteni kääntyneen Ahtisaaren kanalle siksi, että emme uskoneet Sorsalla olevan mahdollisuuksia voitta presidentinvaalia. Väyrysen komentoon ei kukaan halunnut.
Suhdettani helpotti , että tunsin Martti Ahtisaaren musiikkijuhliemme vieraana ja pidin hänen luontevasta tyylistä; Suuren maailman arvostama diplomaatti, joka oli yksi meistä vain.
Paikallistuntemuksen perusteella en pidä mahdottomana , että Mara olisi saanut puolueen jäsentenkin enemmistön.
Mara hampaissa ja kannatus sakkaa – kaverit karkaa ja puolue pelästyy
Maran uudelleen valinnasta tai tarkemmin sanottuna hänen uudelleen ehdolle asettamisesta on spekuloitu ja sitä on selitetty vaihtelevasti.
Mara joutui mahdottoman julkisuukampanjoinnin kohteeksi; se oli kohtuutonta ja väärämielistä, mutta se teki tehtävänsä ja niin vuosi ennen tulevia vaaleja 1998-1999 vuoden vaihteessa hän oli gallupeissa pudonnut Elisabet Rehnin ja Riitta Uosukaisen taakse kolmanneksi.
Tämä heikensi hänen asemiaan SDP:n sisällä, mutta erityisesti hänen muiden kannattajien keskuudessa. Yritin joillekin sitoutumattomille Maran läheisille esittää, että pistäkää kansalaisvaltuuskunta pystyyn ja menkää pyytämään häntä ehdokkaaksi. Selityksiä oli monia, mutta pääosin mentiin Mara selän taakse; hän ei anna lupaa. Arvioni on raadollisempi. Vähintään yhtä merkittävää oli se, että liian monet ajattelivat omaa asemaansa. Mara oli epävarma voittaja ei hänen tukeminen houkuttanut, sellaisia monet nk. ystävät olivat.
Sitten oli puolueellakin pelko huonosta menestyksestä
Kun kuvaan liitettiin tässä alempana Lasse Lehtisen kuvaama asetelma, niin Paavo Lipponenkaan ei pystynyt tilannetta muuttamaan.
Ja niinpä Mara teki välttämättömyydestä hyveen ja varmaan Eevan suosituksesta kieltäytyi niin puolueen kuin valitsijayhdistyksenkin ehdokkuudesta.
KALEVI SORSA ei koskaan toipunut häviöstä. Vuonna 1994 hän tuli itsenäisyyspäivän vastaanotolle harmaassa arkipuvussa, johon oli ruuvattu muutama suurristi. Sorsa tuli, kätteli presidenttiparin, käveli salien läpi ja poistui.
Vasta kun Halonen oli vuonna 2000 valittu presidentiksi, Sorsa lopetti pitkään jatkuneen mökötyksen väliltämme.
– Puolueen kunnia on nyt palautettu, hän sanoi minuun katsoen Suomalaisella Klubilla järjestetyssä paneelikeskustelussa. Jätin sanomatta, että mielestäni kelloa käännettiin kuusi vuotta taaksepäin.
Halonen ei olisi tullut valituksi ilman Elisabeth Rehnin esimerkkiä ja oikeistolaisten naisten sisarellista apua. Se kausi tarvittiin jo tasa-arvonkin nimissä. Lasse Lehtinen Demokraatti 8.11.2023
Ja niin sitten kävi, että Martti Ahtisaari pääsi näyttämään diplomaatin taitojaan Euroopassa. Kosovon kriisin ratkaisu nosti Martti Ahtisaaren kautensa lopulla uuteen suosiohuippuun ja niin Mara nousi kansainväliseksi välittäjälegendaksi.
Sitä kaikki taas vuolaasi ovat ylistäneet kaikki entiset pilkkaajatkin ja nyt kansakunta, joka hänet presidenttikaudella ehti hylätä, on taas ylpeillyt suuren suomalaisen saavutuksilla. Sellaisia olemme.
Kirjoitin näille sivuilla vuonna 2012 Arto Noraksen 70 -vuotissyntymäpäivänä tapaamastani Marasta:
Presidentti Martti Ahtisaari on saanut kunniamainintoja aina Rauhan Nobelista alkaen. Hän on liian tavallinen suurmies.
Hänen olemuksensa leppoisuus ja suhtautumistapansa avoimuus johtaa helposti harhaan jopa vähättelevään arvioon, kuten hänen presidenttikautenaan Suomessa pääsi tapahtumaan.
Kehitysapuasiat ja YK eivät myöskään ole olleet taloudellisen itsekkyyden aikana mitään Pop-aiheita. Mutta Mara ei ole antanut neulanpistojen ja pilkkakirveiden satuttaa menoaan. Hän jaksaa edelleen.
Muistan sanoneeni ensimmäisenä kesänä presidenttiparille: Hellittäkää. Seuraavana kesänä Eeva-rouva sanoi, että olit oikeassa hänen kohdallaan, mutta Martti jaksaa.
Joitakin vuosia sitten juttelin presidentin kanssa Brysselin lentokentällä ja taas kysyin, että kuinka kauan jaksat? No tämä vuosi vielä ja sitten helpottaa, niin olen Eevalle luvannut.
Se vuosi on kaukana takana. Tänä keväänä hän kertoi, että toukokuussa on 20 matkapäivää kun muutama matka peruuntui. Se pistää elämään kunnollisesti, hän vinosti hymyillen kuittaisi ihmettelevän katseeni.
Tosiasia kai lienee, että Sdp nimenomaan puolueena otti huonosti vastaan ja hylkäsi Ahtisaaren.
Mikä on puolue? Usein ollaan sitä mieltä, että se on puheenjohtaja joka henkilöi puolueen, mutta on puolueella päättävät elimetkin Puoluekokous, puoluevaltuusto ja puoluehallitus.
Paavo Lipponen puheenjohtajana ymmärsi Maraa sen sijaan oli Kalevi Sorsan pettyneitä ja niitä joiden mielestä Mara oli joko liian länsi tai vähemmän työväenhenkinen.
Oma arvioni on edelleen, että huono gallup-kannatus oli painavin syy, ettei Maralle jatko ehdokkuutta tullut.
Hyvä kritiikki meikäläiselle. Puolue on epämääräinen termi tässä kohtaa. Ajattelin mentaalia, eli puolueen jäseniä ja uskollisia äänestäjiä. Ahtisaari oli epädogmaattinen tapaus, ja media pilkkasi Tasavallan presidenttiä.