Suomalaisuuden päivänä 12.5.2017 pidetyn Arto Noraksen juhlakonsertin
aikana katse kääntyi useaan kertaan
seuramaan Temppeliaukion kirkon
yläikkunoiden ohi liitävien lokkien lentoa. Mieleen tuli kevyemmän klassikon Junnu Vainion
albatrossi-tarina:
Siinä ystävän sielu kuvataan albatrossiksi, joka liitää
lepäämättä ja saa kiitää vapaana.
Konsertin jälkeen saimme tiedon, että Mauno
Koivisto oli kuollut monsertin lopun aikoihin. Yllä kerrottu mielessä ja koskettavat sävelet vielä korvissa yhdistivät tapahtumat kuten ajankohtaispalstalla kerroin. Aleksis Kiven Sydämeni laulun tuonen lehto on vaikuttava Rautavaaran sävelteoksena. Antton alempana tällä kirjoituksia palstalla täydensi vaikutelmaa avaamalla Hermann Hessen runoon Richard Straussin Beim Schlafengehen (nukkumaan mennessä) teoksen taustaa sisältöä
Kahleeton sielu nousee vapain siiveniskuin
yön taikapiiriä̈ kohti elääkseen tuhansin tavoin.
Lauantaina
soutelin pikkuhiljaa ja niin ympäristössä,
joka vei ajatukset Mauno Koivistoon.
Tälle Naantalin aukolla Koiviston kirjavapurjeinen katamaraani ilmestyi ”tuulisuihkuja” etsinmään ja naantalilaisten iloksi.
Tasavallan päämies innostui purjehduksesta niin, että kehui sitä hienoimmaksi kokemukseksi sitten
polkupyörällä ajon opppimisen jälkeen.
Mihin Tellervo tokaisi että niinkö? eikö muuta?
Mauno
Koiviston äidin juuret olivat ”Merimaissa” Mälsäsälässä Samuli Santalahden
kotitilalla.
Maunon mieleen painunut kokemus
oli potkukelkalla Mälsälästä Turkuun, kun isä jouti työntämään pikkusiskon
lisäksi jalkansa telonutta Maunoa.
Maunon Isä puolestaan oli ennen merille lähtöä 1910-luvulla asunut pari vuotta
Naantalissa kuvauksista päätellen Röystin talossa.
Lapsuudenkodissani ihailtiin tohtori Mauno
Koivistoa: Koulutuksen arvostajana äitini piti häntä
varmana presidenttinä jo varhain ja isäni taas muisteli Koiviston pitämiä hauskoja ja viisaita piirikokouspuheita; en
valitettavasti koskaan päässyt kertomaan, että samasta yhteydestä ja samasta syystä Koivisto
muisti hänet.
Naantalin Työväentalolla Maukka oli käynyt kongaamassa,jota hän
muisteli vanhalla Työväentalolla käydessään 1980. Naantalilaisista hän muisti aiankain,
että runoilija Toivo Lyy oli kuntavaaleissa saanut 0 ääntä.
Naantali kävi Tellervolle
ja hänelle tutuksi monilla pyöräretkillä, joiden yhteydessä tehdyt havaintojen
pohjalta hän teki kiusallisen tarkkoja kysymyksiä kaupungin päättäjille.
Rakkaudenpolkua pitkin he
ajoivat Mauno edellä ja Tellervo perässä.
Koiraa taluttava Terttu Salminen
tuli yllätetyksi, kun yhtäkkiä hänen
ohitseen polkee tasavallan presidentti ja niin hän innoissaan nykäisi mäyräkoiran
hihnasta tokaisten: ”Katso Simi Presidentti” ja juuri silloin hänet ohittaa Tellervo.
Pääministeri
Mauno Koivisto ei ollut mikään joka paikan höylä ja niinpä hän saaminen alkavien
musiikkijuhliemme valtuuskuntaan vaatii tarkka ajoitusta: Kun taas kerran
eduskuntaryhmässä tunnelmat olivat kireät, niin tilaisuutta hyväksi käyttäen
sain hänet suostumaan valtuuskuntaan.
Musiikkijuhlat
olivatkin Koivistojen vuotuinen traditio. Viimeisen kerran hän taisi käydä
konsertissa vuonna 2009.
Vuonna 1993 Naantali täytti 550 vuotta. Se oli Koiviston viimeinen kesä Kultarannassa
ja hän sai Ruotsin kuningaspari vieraaksi Kultarantaan, josta arvovieraat poikkesivat
Naantaliin merkkipäivämme kunniaksi. Kiitos siitä presidentille.
Ja sitten merkkipäivän illallispöydässä 23.8.1993 hän sytytti Kultarannan
julkisivuvalot ensimmäistä kertaa lahjaksi Naantalille.
Lasse
Wächterin toimessa 1970-luvun lopulla presidentin adjutanttina kisailtiin Naantalin kaupungin ja
Kultarannan henkilökunnan välillä tenniksessä. Kun sitten Koiviston
ensimmäisenä vuotena 1982 olimme Kultarannan tenniskentällä pelaamassa, niin Koivistot kiertelivät siinä ja sitten
Manu sai sanottua, että eikös tästä löytyisi lentopallojoukkuekin. Ja siitä se
sitten alkoi vieläkin jatkuva traditio.
NAANTALI MUISTAA
KIITOLLLISUUDELLA KUNNIOITETTUA VALTIOMIESTÄ JA YSTÄVLLISTÄ KESÄVIERASTAAN.
Kirjoitin
näille sivuille vuonna 2008 Mauno Koiviston 85-vuotispäivänä:
Mauno, Maukka
tai Manu on monen suomalaisen isänmaanystävän sankari. Jahkaileva
kaukopartiomies, iltaoppikoulun kautta tohtoriksi on tarina sinänsä.
presidentti Urho Kekkosen haastaminen ja presidentti kisan voittaminen oli
sosialidemokraattien unelman täyttymys. Parlamentarismin syventäminen ja Suomen
selviäminen Neuvostoliiton romahduksesta olivat tieto, taitoa ja toteuttamiskykyä
vaativia toimintoja. Se oli Mauno Koiviston suuri elämäntyö.Vaikka
kylmäkiskoisuudesta virolaisia kohtaan on haluttu moittia; siinnäkin oli kyse Suomen
kansallisen edun valvonnasta. Ajatelkaapa Jeltsinin paikalle Putinia.1990-luvun
laman hoito ei onnistunut Suomessa. Koivistolla oli vahvan markan miehenä tähän
osasyyllisyys henkisellä tasolla, sillä mitään presidentin virkaan liittyvää
asemaa hänellä ei ollut sen paremmin valuuttakurssipolitiikkaan kuin valtion
talouteenkaan liittyen. Oma arvioni on, että Manu oli maailman myllerryksestä
johtuen keskittänyt voimansa suurvaltasuhteisiin, ulko- ja sotilaspolitiikkaan
ja erityisesti Venäjään niin totaalisesti, että hän ei enää ollut entisen
ammattinsa eli Suomen Pankin asioissa itsellinen asiantuntija. Ahon kokematon
hallitus luotti hänen arviokykyynsä ja sai esittämilleen linjauksille ymmärrystä.
Syntyi keskinäinen luottamus, jossa osapuolet nojasivat toisiinsa huomaamatta, ettei
kumpikaan seissyt omilla jaloillaan.Eräs valtuuston
puheenjohtajan vaimo kerran iltapalapöydässä piikitteli minua kysymällä olinko
lukenut kaikki toista metriä korkean Euroopan talousaluetta koskevan
sopimusaineiston paperit. Koivisto lohkaisi: ”Kaiken mahdollisen lukeminen ei
ole pelkästään hyödytöntä, se on myös vahingollista”.
Mauno Koiviston vahvuus on ollut henkilökohtainen korkea kansalaiskunto
yhdistettynä monipuoliseen viisauteen.
”Kun
Mauno Koivistoa kuuntelee tuntuu kuin hän ajattelisi ääneen”,
kirjoitti Martti
Kurjensaari.
Mauno Koivisto
on tiivistänyt oman vallanjako-oppinsa:
On
ajateltavissa, että historian kuluessa lainsäädännössä etsitään dialektisesti
tasapainoa presidenttivaltaisen ja parlamentaarisen järjestelmän välillä.
Yleisesti ottaen lähtökohtani on ollut, että parlamentarisminkin oloissa
presidentillä tulisi olla aidosti valtaa, mutta sitä tulisi osata käyttää
säästeliäästi. Hyvin toimivassa systeemissä presidentti on potentiaalinen eikä
aktuaalinen voimavara.
Nykyinen presidentti Sauli Niinistö ei taitaisi
käyttää tuota dialektista termiä. Mutta muilta osin arvelen hänen ymmärtäneen
presidentin roolin pitkälti Koiviston hahmottelemalla tavalla.
Syvä kunnioitus ja edeltäjän ymmärtäminen tulivat selkeästi esille presidentti
Sauli Niinistön asiallisuutta lämminhenkisemmässä muistopuheessa.
Olen vakuuttunut, että Mauno Koiviston muisto elää vahvana hänet tavanneiden
joukossa. Hänen vaikutuksensa Suomen tasavaltaan on ollut ja tulee olemaan
suuri.
Aivan erityisesti toivon, että sosialidemokraattisessa
liikkeessä muistetaan häntä dialektisen ajattelijana, että maailmassa mikään tila ei koskaan
ole lopullista.
Mikko Rönnholm
