Mielikuvat ja todellisuus
TS 7.4.2023 Jenni Leppärinne kirjoittaa artikkelissaan ”Romahdukset kaatuvat lopulta puheenjohtajien syyksi” Keskustan tappiosta näin:
”Lopulliseksi naulaksi arkkuun ilmaantui Sanna Marinin (sd) vasemmistolainen hallitus, jonka politiikka repi keskustaa liikaa vasemmalle ja aiheutti erityisesti vaalikauden lopussa kovaa kipuilua.”
Sanna Marinin hallitus ei ollut vasemmistolainen, vaikka porvarillinen oppositio retoriikassaan niin kuvasi.
Hallitusohjelmassa hyväksyttiin ja hallituksessa toteutettiin Keskustan kaikki toiveet, joista kaksi merkittävintä olivat: Veroja ei koroteta ja sote-hyvinvointialueet (maakuntamalli) toteutetaan.
Hallitus rähinät olivat Keskustan kehittämää identiteettipolitiikkaa, joka palveli perusuomalaisten pyrkimyksiä. Tätä linjausta voi pitää puheenjohtaja Annikka Saarikon epäonnistuneena valintana.
Vihreät saivat hiilineutraalisuustavoitteen – vuosi 2035 on Euroopassa kunnianhimoinen.
Sen sijaan vihreät eivät vastustaneet ydinvoimaa – kuten aikaisemmin – periaatekysymyksenä. Se oli vihreiden identiteetille kova juttu.
Vihreästä liikkeestä tuli myös kansan silmissä tavallinen puolue.
Vihreät olivat myös saaneet edellisissä vaaleissa ylimääräistä oppositiobonusta, joka nyt puheenjohtajasta riippumatta suli.
Sen sijaan puheenjohtajan Maria Ohisalo viaksi voi lukea, että köyhyystutkija ymmärsi myös köyhiä eikä vain puiston kukkia ja kulttuuria.
Jari Heino analysoi tässä lehdessä äänestystilastoihin perustuen, että Varsinais-Suomessa Keskusta ja vihreät menettivät ääniä Kokoomukselle ja Perussuomalaisille, kysynkin Petteri Orpolta, onko tämä sitä äänten ryöväämistä?
