Mihin menet SDP?

29.7.2013 SDP:n pää-äänenkannattaja Demokraatti-lehti julisti pääkirjoituksessa:

• Sosialidemokratian suuri eurooppalainen
  tehtävä on vallata valta takaisin markkinavoimilta. Nykymaailmassa eivät
  kansalliset konstit auta.
• 
  On täysin loogista, että sosialidemokraatit kannattavat tiukempaa talouden
  sääntelyä, rajoja pankkiherrojen ahneudelle, sulkua veronkierrolle ja loppua
  veroparatiiseille.

Eero Vainio, Sdp:n
kolmas varapuheenjohtaja saman päivän HS:n haastattelussa laukoi

• Sdp:n pi­tää la­ka­ta se­lit­tä­mäs­tä hal­li­tuk­sen pää­tök­set hir­veän
  hy­vik­si, hän sa­noo. ”E­li vä­hem­män kau­nis­ta ja enem­män ko­vaa pu­het­ta.

Pidän Eero Vainion kritiikkiä oikeaan
osuneena liian paljon superlatiiveja ja hehkutusta liian vähäisistä asioista ja varsinkin saavutuksista. Eikä
mielestäni Reijo Paanasen vastaväite
ollut vakuuttava, se oli viran puolesta puhetta.
Provokatiivisesti sanon: Puolue ei ole uskottava veronkierron ja
veroparatiisien vastaisuudessa niin kauan, kun Suomessa sosialidemokraattisen valtionvarainministerin
aikana on kunnallisvero paratiisi pääomatulollisille, sillä vain pääomaveroa
maksavat eivät maksa senttiäkään kunnallisveroa. Puheet ovat  kauniita ja oikeita, mutta eivät selkeitä
eikä kovia.

Juhana Vartiainen kirjoitti puolestaan sosialidemokratian kriisistä voimakkaan kannanoton,
jossa hän ruttaa toiveet pääkirjoituksen sanomalla:

• ”Hyvinvointivaltion
  vaaliminen on tänä päivänä palkansaajien keskinäinen asia. Tähän muutokseen ei
  sosialidemokratia ole sopeutunut. Siksi haetaan vimmatusti ”ilmaista” rahaa
  veroparatiiseista ja transaktioveroista.
• Ajat ovat muuttuneet. Pääomalta ei
  nykyään voi vaatia yhtään mitään.

Juhana Vartiaisen kirjoitus oli tärkeä, mutta ei mielestäni loppuun asti
harkittu eikä erityisen analyyttinen. Hänen lähtökohtansa on globalisaation
pysyvyys.
Antti Blåfield kirjoitti kolumnin 23.7.2013. Hän lopetti sen kokeneena
ja mielestäni oleellisia näkökohtia painottavana kirjoittajana seuraavasti:

• Po­li­tii­kan us­kot­ta­vuus ja
  hy­väk­syt­tä­vyys syn­ty­vät ta­voit­tei­den aset­ta­mi­ses­ta si­ten, et­tä
  niis­tä voi­daan pi­tää kiin­ni mut­ta sa­mal­la on mo­raa­lis­ta voi­maa näh­dä
  yh­tei­nen etu.
  Se vii­saus kos­kee myös elin­kei­noe­lä­mää, jon­ka pii­ris­sä ku­vi­tel­laan
  nyt, et­tä maail­man­jär­jes­tys on py­sy­väs­ti muut­tu­nut. Jos his­to­ria osoit­taa jo­tain, niin
  sen, et­tä py­sy­viä voit­to­ja ei ole. (Korostus MR)
  Kes­kus­te­luun haas­ta­val­le de­mo­kra­tial­le on tus­kin ol­lut pa­rem­paa
  ai­kaa.

• 1.  Ensimmäinen, liberaali kaupan idea
  on voimissaan, on WTO:ta ja sopimuksia eikä EU:ta sovi unohtaa.

  2.  Toiseksi vaikka epäonnistumisia,
  erityisesti euroalueella raha- ja finanssipolitiikan ollut verrattomasti
  parempaa kuin 1930-luvulla.

  3.  Kolmas tekijä , globaali kapitalismi
  on korvannut kansallisen kapitalismin. Yritykset eivät enää samalla puolella
  kuin työntekijät (ovatko koskaan olleetkaan kysyy eräs kommentaattori).

  4.  Neljänneksi markkina- ja globalisoitumisideologiat ovat edelleen
  hallitseva.

  5.  Lopuksi viidenneksi sosiaalisen turvaverkot vaikkakin repaleisina,
  suojaavat ihmisiä työttömyyteen pahimmilta seurauksilta.

• että järjestelmä ei huolimatta
  kaupan menestyksestä tule olemaan turvassa ellei muilla politiikan lohkoilla edistytä: Rahoituskriisit
  on saatava hallintaan, eriarvoisuuskehitys on pysäytettävä, työttömyys saatava
  kuriin puhumattakaan muista epävarmuustekijöistä, joista erityisesti geopoliittinen
  vastakkainasettelu on uhkaamassa maailmaamme.
  1900- luvun alkupuolelta opimme, ettei vapaa kauppa voi toimia muusta
  maailmasta irrallaan olevana
  saarekkeena. Jos globalisaatio halutaan pitää hengissä, on katsottava ja toimittava
  paljon tehokkaammin muilla politiikan sektoreilla.

Me haluamme ponnistella paremman kansainvälisen kehityksen puolesta
siksi, että se on suomalaisten työtätekevien todellisen edun mukaista ja siksi,
että se voi olla myös solidaarista. Nykyiset
epäkohdat on tunnistettu ja on oikein, että Demokraatti-lehti kirjoittaa niistä ja niiden ratkaisumalleista.
Mutta mitä me sanomme ja miten me korjauksia yritämme tehdä onkin sitten vaativampaa.
Lause, jossa sanotaan, että otetaan valta takaisin markkinavoimilta, ei taida
olla kovin selvää eikä kovaa kestiä. Se on enemmän heitto, joka ei avaudu ja harva siihen uskoo. Markkinavoimat on
paljon puhuttu, mutta epämääräinen liian abstrakti- käsite ja kaiken lisäksi mielissämme soivat vieläkin
Jyrki Kataisen lapsellisen uhoavat niskalenkkipuheet, jotka hetkessä joutuivat pilkan kohteeksi. 
Demokraatin johtopäätös on kuitenkin varsin oikea: Kansalliset voimat eivät
riitä käänteen aikaan saamiseksi ja siitä mielestäni seuraa johtopäätöksenä,
että EU:ta on tuettava ja kehitettävä ja sen kautta on pyrittävä parempaan
talouteen epätasa-arvon vähentämiseen ja kohenevaan työllisyyteen. Meidän on
uskallettava sanoa, että Suomella ei ole niin kuin ei juurikaan millään
muullakaan Euroopan maalla ole
mahdollista rusinan poimintaa EU:n pullasta. On uskallettava sanoa väärälle kansallismielisyydelle
selkeä ei. Matkimalla EU-kriittisiä populistisia trendejä ajaudumme
epäuskottavuuteen ja se on kansainväliselle liikkeelle myrkkyä.

Demokraatti kirjoittaa oikein sanoessaan, että On täysin loogista, että sosialidemokraatit
kannattavat tiukempaa talouden sääntelyä, rajoja pankkiherrojen ahneudelle,
sulkua veronkierrolle ja loppua veroparatiiseille.Ongelmamme on, että monet muutkin puhuvat näistä
samoista asioista ja kuten edellä sanoin, niistä voi tulla vain käypää tavaraa
tekemällä niiden puolesta töitä ja saamalla jotain aikaan. Tekojen kautta
puheet muuttuvat koviksi.