1.
Suomen telakat ovat samantyyppisiä, niiden
osaamisklusterit eivät.
2.
Turun telakan ympärillä on jäljittelemätön loistoristeilijäosaamisklusteri.
3.
Turun osaamisklusteri on ainoalaatuinen myyntietu, jota ei
pidä alistaa hintakilpailuun.
Elinkeinopoliittinen
keskustelu polkee paikallaan. Ongelma ei ole keskustelun kohteessa, vaan yhden
perspektiivin dominanssissa. Elinkeinopolitiikan ajattelumallit ovat kuin
muotitrendit: yksi ajattelumalli dominoi aikansa. Ajattelumalli määrittää
ongelman ja oikeaoppiset ratkaisut.
Jokaisella
ajattelumallilla on vastaus kysymykseen, mitä pitää tehdä seuraavaksi.
Perinteinen
yritysperspektiivi elinkeinopolitiikkaan perustuu toimialoihin ja yrityksiin.
Käytännössä kaikessa verrataan kustannusrakenteita ja taseita. Heikkotehoiset
yritykset pilkotaan, tuottavimmat osat myydään ja huonoimmat ajetaan
konkurssiin. Kun yritysperspektiiviä sovelletaan elinkeinopolitiikkaan,
julkiset rahat sijoitetaan toimialan kannattavimpiin yrityksiin, kunnes rahat
löytävät vielä tuottavamman kohteen. Björn Wahlroos on avannut viitekehystä
kirjassaan Markkinat ja demokratia.
Raaka-aineperspektiivi
sävytti edellisen hallituksen elinkeinopolitiikkaa. Raaka-aineen jäljitettävyys
on toki tärkeää maidossa, monessa muussa jopa selviö. Korostuneena
raaka-aineperspektiivi johtaa ongelmiin. Esimerkiksi ruokohelpistä toivottiin
uutta energiaratkaisua. Viljelijät ryntäsivät kasvattamaan ruokohelpiä
korkeiden satokorvausten kannustamana. Jalostusprosessi puuttui. Sato pilaantui
välivarastoihin eikä energiatuotanto päässyt kunnolla käyntiin.
Turun telakan tulevaisuus ei saa riippua haitallisesta ajattelumallista.
Turun ja Helsingin telakka on helppo nähdä samanlaisina. Niiden kapasiteetit
muistuttavat toisiaan. Rahoitukseltaan vahvempi jatkaisi? Lähestymistapa, joka
sopii rahoitusyhtiölle, ei tuo lisäarvoa elinkeinopolitiikkaan.
Elinkeinopolitiikka on sidottu Suomen alueeseen, jonka menestymistä tulisi
kehittää. Se, että helsinkiläiset jaksavat jankuttaa telakoiden
kustannusvertailusta, ei tee ajattelutavasta sen toimivampaa.
Kasvuhakuisessa
elinkeinopolitiikassa on innovaatioperspektiivi kaikkein hyödyllisin.
Elinkeinopoliittinen keskustelu kannattaa siirtää toimialoista
osaamisklustereihin ja yrityksistä innovaatioihin. Loistoristeilijä on
erinomainen esimerkki innovaatiosta. Se on joka kerta edellistä kehittyneempi
ja monella tavalla uudistunut.
Kansallinen
kilpailukyky ei riipu toimialoista vaan innovaatioita tuottavasta osaamisesta.
Huomio kannattaa kiinnittää loppuasiakkaan elämykseen ja arvioida sen mukaan
innovaation laatu.
Jokainen
perspektiivi neuvoo seuraavan siirron. Raaka-aineperspektiivi neuvoo etsimään
metallille uuden kohteen: tuulivoimalan osat, tavaravaunut, puutarhakalusteet.
Yritysperspektiivi neuvoo pilkkomaan telakkaklusterin uusille asiakasryhmille
ja markkina-alueille. Innovaatioperspektiivi neuvoo hankkimaan valistuneilta
asiakkailta uusia loistoristeilijätilauksia.
Telakkakeskustelussa sivuutetaan olennainen näkökulma. Telakoiden ympärillä on
jäljittelemätön ekosysteemi. Turun ekosysteemi on
loistoristelijäosaamisklusteri. Se kykenee toteuttamaan kaikkein vaativimmat
risteilijätilaukset. Yksikään toinen kilpaileva risteilijätarjous ei sisällä
vastaavaa osaamisklusteria. Turun telakan kilpailukyvyssä ei ole kysymys
ensisijaisesti hinnasta, vaan laadusta, toimitusvarmuudesta ja ennen kaikkea
uudestaan Karibian risteilylle palaavasta tyytyväisestä kuluttajasta.
Kun myydään kruunun jalokiviä, ei ensimmäiseksi tule mieleen verrata niitä
hiilenpalasiin. Loistoristeilijöiden loistokkuus on unohdettu ja keskusteltu
kaikesta mikä pysyy pinnalla.
Turun telakan omistus ja Varsinais-Suomen loistoristeilijäosaamisklusteri ovat
kaksi eri asiaa.
Vuosien aikana Turun telakassa on kokeiltu useita omistusjärjestelyjä.
Ulkomaalaisomistus ei tähän asti ole toiminut telakan kehittymistä edistävästi.
Osaamisklusteri ei ole konkurssissa, ei edes telakka. Sen sijaan korealainen
emoyhtiö pitäisi irrottaa osaamisklusterista.
Valtiolla on instrumentteja, joilla se voi vaikuttaa suomalaisen
loistoristeilijäosaamisen tulevaisuuteen. Teollisuussijoitus on hankkinut
omistusosuuden Talvivaarasta. Miksei nyt Turun telakasta? Alihankkijoiden
sitoutuminen ja motivaatio kehittyä risteilijärakentamisessa vain kasvaa
omistamalla Turun telakkaa.
Toivottavasti loistoristeilijäosaaminen kehittyy ja uudistuu. Korkeakoulujen
yksiköt ja yritykset eivät saisi taantua eikä osaaminen ruostua
omistusepävarmuuden seurauksena.
On koko Suomen etu, että Varsinais-Suomi valmistaa maailman loistokkaimpia
risteilijöitä. Jos Turku haluaa päästä risteilykaupungiksi Helsingin rinnalle,
kannattaisi tilata Allure of the Seas’n edelleen kehitetty sisaralus ja
perustaa sille kotimaisin voimin risteily-yhtiö Turkuun.
Hallituksen on syytä vakavasti pohtia innovaatioperspektiivistä, haluaako Suomi
jatkaa loistoristeilijöillä menestymistä. Varsinais-Suomessa on menestystekijä,
jota ei voi siirtää eikä kopioida muualle. Menee vuosia ennen kuin Ranska
pystyy kehittämään osaamisensa vastaavalle tasolle.
Varsinais-Suomen loistoristeilijäklusteri tarvitsee ainoastaan vaativia
tilauksia ja valistuneita asiakkaita.
Seppo Hänninen
Kirjoittaja on väitellyt tekniikan
tohtoriksi innovaatioiden kaupallistamisprosessista.
