Antton Rönnholm kirjoitti Demokraatissa joulun aattona
”Tässä on kaksi ongelmaa: somesta on tullut turvallisuudelle ja demokratialle jo aito uhka. Huolia ei saa hiljentää, mutta hulluudelle on pantava rajat. Toiseksi, ihminen ei saa rauhaa, jos vain etsii syitä muista ja ratkaisuja itsestään. Yhteiskuntamme pitää tarjota nuorukaiselle kannustimia kurottaa kohti muita eikä jäädä kuuntelemaan verkon myrkkysaarnoja.
Minulla ei ole nuorukaiselle muuta neuvoa kuin se, että sinä et ole uhri. Yksin voi olla oikeassa, mutta onnellinen vain muiden kanssa. Hyvän joulun sanomana voi muistaa, että hyvän tekeminen luo merkityksen omaan elämään. Petaa siis sänkysi joka aamu, mutta tee se myös jollekin toiselle.”
Kävimme Anttonin kanssa sytyttämässä kynttilän Aika ja Muisto kansalaissodassa menehtyneiden kivipaadellae. Punagraniittiin on kaiverrettu yhdeksän naantalilaisen kansalaissodan kaaoksen jääneiden nimet. Ajatuksissani vertailin Anttoni kirjoituksen nuorukaisten nykyuhkia vuonna 1918 toteutuneiden nuorten miesten kohtaloihin.
He olivat sen ajan uhreja. He ajautuivat tielle, joka ei ollut ratkaisu, vaikka sitä sellaiseksi tarjottiin.
Näin jälkeenpäin ajatellen voisi ajatella, että tältä olisi vältytty, jos olosuhteet olisivat olleet tulevaisuuden uskoa antavat ja jos valistus siis koulutus ja tieto olisi ollut paremmalla tasolla. EHKÄ.
Nyt materiaaliset mahdollisuudet ja tieto ovat tuohon aikaan edenneet aivan uudelle tasolle. Mutta ihminen omine pelkoineen ja vaikeuksineen on tavallaan turvaton ja vaaralle altis yksinäisyydessään.
Me sosialidemokraatit tarjoamme yhteiskuntaa avuksi. Olosuhteiden on oltava suotuisat; tiedettä ja tietoa pitää olla tarjolla kaikille ja kaikkialla.
Puolue sanoo, että tarvitaan vain rohkeita ihmisiä. Eikä sekään ole väärin. Mutta mihin?
Aina, kun synty kaunis kirjoitus, voi vain kiittää. Kiitos!