Oma etu

Kansa ajaa omia
etujaan, otsikolla HS. kirjoittaa tutkimustuloksista ja niistä tehdyistä
arvioista mm:ssa seuraavasti:

• Nuo­ret ei­vät ha­lua
  ly­hen­tää opis­ke­luai­ko­ja, kes­ki-ikäi­set pel­kää­vät elä­ke­iän ko­ro­tuk­sia,
  ja yli 65-vuo­tiaat vas­tus­ta­vat tiu­kas­ti jul­kis­ten pal­ve­lui­den yk­si­tyis­tä­mis­tä.
• Eh­do­tuk­set kes­tä­vyys­va­jeen ku­ro­mi­sek­si nou­dat­ta­vat päin­vas­tais­ta
  lo­giik­kaa.
• Esi­mer­kik­si juu­ri elä­köi­ty­neet 65-vuo­tiaat kan­nat­ta­vat eni­ten elä­ke­iän
  nos­toa ja työs­sä­käy­vät työt­tö­mien vel­vol­li­suut­ta vas­taan­ot­taa tar­jot­tu
  työ.
• SDP:n puo­lue­sih­tee­ri Reijo Paananen ei ole tu­lok­ses­ta yl­lät­ty­nyt. Hä­nen
  mies­tään krii­si­tie­toi­suus ei ole yl­tä­nyt ko­vin sy­väl­le suo­ma­lai­siin.
• Kan­sa on krii­si­tie­tois­ta, mut­ta ei ha­lua luo­pua
  omis­ta eduis­taan.
• 
  Asia sel­viää HS:n TNS Gal­lu­pil­la teet­tä­mäs­sä tut­ki­muk­ses­sa, jos­sa
  sel­vi­tet­tiin kan­sa­lais­ten suh­tau­tu­mis­ta ra­ken­neuu­dis­tuk­siin.
• 
  Lä­hes seit­se­män kym­me­nes­tä suo­ma­lai­ses­ta sa­noo, et­tä hal­li­tuk­sen
  pi­tää teh­dä vai­kei­ta ra­ken­ne­rat­kai­su­ja syk­syn ai­ka­na. Krii­si­tie­toi­suus
  on saa­vut­ta­nut par­hai­ten ko­koo­muk­sen kan­nat­ta­jat, jois­ta lä­hes kah­dek­san
  kym­me­nes­tä pi­tää rat­kai­su­ja tar­peel­li­se­na.
• 
  Jou­kon vii­mei­se­nä tu­le­vat va­sem­mis­to­liit­to­lai­set, jois­ta vain hie­man
  yli 60 pro­sent­tia kat­soo rat­kai­sut vält­tä­mät­tö­mik­si.
• 
  Val­tio­va­rain­mi­nis­te­ri Jutta Urpilaisen (sd)
  nä­ke­myk­sel­le uu­dis­tus­ten laa­juu­des­ta al­kaa kui­ten­kin ol­la käyt­töä,
  kun hal­li­tus­puo­lueet ko­koon­tu­vat bud­jet­ti­rii­heen päät­tä­mään ra­ken­neuu­dis­tus­lin­jauk­sis­ta.
• 
  ”Ur­pi­lai­nen sa­noi elo­kuus­sa, et­tä pi­tää teh­dä rat­kai­su­ja, jot­ka
  sat­tu­vat kaik­kiin”, muis­tut­taa toi­mi­ala­joh­ta­ja Juhani Pehkonen
  TNS gal­lu­pis­ta.
• 
  Tar­vet­ta Ur­pi­lai­sen me­ne­tel­mäl­le nos­taa pait­si se, et­tä ny­ky­hal­li­tuk­seen
  mah­tuu kuu­si puo­luet­ta mut­ta myös se, et­tä suo­ma­lai­set ovat ha­lut­to­mia
  luo­pu­maan omis­ta eduis­taan.

Niinhän se on ellet sinä, en minäkään tai miksi minä  kun et sinäkään. Ja sama monikossa. Tänään
aamulla Juha Sipilä lausui TV:ssä ihan kristillisen
etiikan tai sosialidemokraattisen ajattelun mallin mukaisesti, että niiden,
joilla paljon on, pitäisi luopua enemmästä. Hän totesi, ettei  muutos tapahdu käden käänteessä, se vie ehkä
vuosikymmenen.

Sanat sattuivat, osuvia eikä ole ihme, että hänen asemansa vahvistuu. Mutta varsinainen
kysymys kuuluu, onko hänellä myös valmiutta näiden asenteiden mukaiseen
toimintaan. Oppositiojohtajan asema on helppo; puheet eivät  joudu koetukselle, päätöksentekemisen testiin. Juha Sipilä ei liioin aio kantaa entisten hallitusten keskustajohtoisten siis Jäätteenmäen, Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten  menneitä syntejä.

Timo Soini on
taitava. Senhän tiedämme. Nyt hän kertoo, että heidän on pakko seuraavien
vaalien jälkeen mennä hallitukseen. Syy ei ollut kuitenkaan suomalaisten asian
ajaminen, vaan se, että heidän kannatus ei kestä hallituksesta ulosjäämistä.
Siinähän on isänmaallisuuden ydin paljaana näkyvissä. Mutta kuka sen huomaa!

HS:n
vieraskynässä Lauri Ihalainen kirjoitti hienosti nykyasetelmista esimerkiksi
eläkeasiasta näin:

• Elä­ke­tur­va­kes­kuk­sen mu­kaan to­del­li­nen eläk­keel­le­siir­ty­mis­ikä on
  jat­ka­nut nou­suaan ja on nyt noin 60,9 vuot­ta. Nou­sua edel­li­ses­tä vuo­des­ta
  oli 0,4 vuot­ta. Myön­tei­sen ke­hi­tyk­sen taus­tal­la on mo­nia syi­tä.

Tämän
saman asian tunnistamme paikallisesti esimerkiksi Naantalin kaupungin eläkeiän
nousun muodossa. Tämä tilastotieto todistaa myös implisiittisesti – ei suoraan mutta sisäänrakennettuna – sen, että eläkeiän korottamisvaatimuksissa ei ole kyse
työurien pidennyksestä eikä siitä, että EK:ssa ajateltaisiin ihmisten
mahdollisuutta tehdä pidempää työtä, vaan taas kerran taustalla on rikkaiden raadollinen
tavoite: Eläkemaksun alentaminen nyt heti! Taas voitaisiin jakaa omistajille
enemmän! Mistään Urpilaisen vaatimasta vastavuoroisuudesta ei ole tietoakaan.
Tässä yhteydessä otetaan aika pian mittaa siitä, onko kaikkien osallistuminen taakankantoon kaikkien tavoitteina, vai onko sama meininki jatkumassa, että
palkansaaja-kuluttaja maksaa ja pääoman omistaja tienaa.

Lauri
Ihalainen kuvasi myös työelämän yleisempiä muutontrendejä ansiokkaasti:

• Työn­an­ta­jan ja työn­te­ki­jän vä­li­ses­sä suh­tees­sa oli aiem­min jo­tain
  enem­män kuin ju­ri­di­ses­sa työ­so­pi­muk­ses­sa tai työeh­to­so­pi­muk­sis­sa.
  Työ­suh­tees­sa vaih­det­tiin ra­han li­säk­si muu­ta­kin työ­suh­teen on­nis­tu­mi­sen
  kan­nal­ta rat­kai­se­van tär­keää, ku­ten luot­ta­mus­ta ja myö­tä­mie­li­syyt­tä.
  Ni­men­omaan kes­ki­näi­sel­le luot­ta­muk­sel­le pe­rus­tu­nut so­pi­mus on mu­ren­tu­mas­sa.
• So­siaa­li­ses­sa mie­les­sä on ta­pah­tu­nut huo­mat­ta­va muu­tos aiem­paan
  ver­rat­tu­na. Epä­var­muus työ­pai­kas­ta ja tur­vat­to­muus työ­elä­mäs­sä
  ovat li­sään­ty­neet.
  Liian mo­ni tun­tee it­sen­sä tar­peet­to­mak­si ja ar­vot­to­mak­si. Ei rii­tä,
  et­tä te­kee työn­sä hy­vin ja si­tou­tuu työ­paik­kaan­sa. Ir­ti­sa­no­mis­uu­ti­sia
  tu­lee liian tiu­haan tah­tiin.
• Palk­kaus­jär­jes­tel­mät ovat muut­tu­neet, mut­ta sa­mal­la myös työn­an­ta­jan
  tar­joa­mat ke­hit­ty­mis­mah­dol­li­suu­det ja pe­rin­tei­nen huo­len­pi­to
  ovat hei­ken­ty­neet. Työn­te­ki­jäl­tä odo­te­taan ve­ny­mis­tä, vas­tuun­kan­toa,
  lo­jaa­li­suut­ta se­kä si­tou­tu­mis­ta työ­hön. Vas­ta­vuo­roi­suus oli­si
  täs­sä pai­kal­laan. Muu­tok­sen ja tur­val­li­suu­den tu­lee ol­la ta­sa­pai­nos­sa.
• Työ­elä­mäs­sä oli­si osat­ta­va pa­rem­min ja en­na­koi­vam­min
  yh­dis­tää jous­ta­vuus ja tur­val­li­suus. Pai­kal­li­sen so­pi­mi­sen pe­li­sään­tö­jä
  on tar­peen ke­hit­tää. Li­säk­si tar­vi­taan mit­ta­via pa­nos­tuk­sia kou­lu­tuk­seen,
  jot­ta siir­ty­mi­nen työs­tä ja am­ma­tis­ta toi­seen hel­pot­tui­si. Täs­sä
  kou­lu­tus­oi­keus ja sen ve­ro­kan­nus­ti­met ovat tär­kei­tä uu­dis­tuk­sia.
  Työn­te­ki­jöi­den hy­vin­voin­nil­la ja tuot­ta­vuu­del­la on toi­siaan tu­ke­va
  yh­teys. Tä­mä yh­teys käy yhä mer­kit­tä­väm­mäk­si suo­ma­lai­sen työn muut­tues­sa.
• Suo­mes­ta on hä­vin­nyt kym­me­nen vii­me vuo­den ai­ka­na yli 100000 teol­lis­ta työ­paik­kaa, ja teol­li­suu­den osuus
  työl­li­sis­tä on enää 16,4 pro­sent­tia. Täs­tä huo­li­mat­ta työ­paik­ko­jen
  toi­min­ta­ta­vat ja joh­ta­mi­sen pe­ri­aat­teet pe­rus­tu­vat edel­leen pit­käl­ti
  mas­sa­tuo­tan­to­ajan ihan­tei­siin. Uu­den­lai­nen työ vaa­ti­si uu­den­lais­ta
  ajat­te­lu­ta­paa. Tu­kea so­peu­tua muu­tok­seen py­ri­tään an­ta­maan eri­lai­sil­la
  toi­mil­la ja hank­keil­la, mut­ta jul­ki­nen val­ta ei voi rat­kais­ta kaik­kea:
  yri­tyk­sis­sä ja työ­pai­koil­la on teh­tä­vä nii­den omis­ta läh­tö­koh­dis­ta
  nou­se­via uu­dis­tuk­sia. Sii­nä on­nis­tu­mi­sek­si on py­rit­tä­vä pa­laut­ta­maan
  ih­mis­ten työn­ilo ja in­nos­tus.