”Ei mitään liikaa”.
Tämä motto, joka tunnetaan
myös nimellä ”kultainen keskitie”, on nähtävissä muinaisessa Delphin
pyhäkössä. Tällainen pidättyvyys on erityisen tärkeä liberaalin demokratian
säilyttämiselle, joka on henkilökohtaisen vapauden ja kansalaistoiminnan hauras
synteesi. Nykyään näiden kahden elementin välinen tasapaino on saatava
takaisin.
Näin aloittaa Martin Wolf hänen liberaalin demokratian
pelastamiskolumninsa FT:ssä 25.9.2018.
Kultainen keskitie tarkoittaa filosofiassa tavoiteltua
puoliväliä kahden ääripään, joista toinen edustaa liiallisuutta ja toinen
puutteellisuutta, välillä. Käsite liittyy erityisesti antiikin kreikkalaiseen
filosofiaan, ja se tunnetaan ennen kaikkea Aristoteleen ajattelusta, näin
Wikipedia selittää.
Jo Sananlaskujen (30) viisaus kokoelmassa kirjoitetaan:
7. Kahta minä sinulta pyydän, älä niitä minulta koskaan
kiellä, kuolemaani saakka:
8. Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä köyhyyttä, älä rikkautta
minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää,
Sosialidemokraattinen Kevennys väliin:
K.A. Fagerholm, Alkon
pääjohtajana on saanut paljon ymmärrystä lausahdukselleen: Liika on liikaa,
mutta kohtuus on liian vähän.
Helsingissä 27.9.2018 puhujapyrähdyksellä käynyt Barack
Obama lausui:
-Samalla, kun näemme valtavia harppauksia tuottavuudessa,
näemme entistä laajempaa epätasa-arvoa.”
Obama korosti useaan otteeseen juuri tasa-arvon merkitystä. Hänen mukaansa
ihmisille absoluuttinen vauraus ei ole tärkeää, vaan suhteellinen.
-He katsovat
miten muilla menee, ja jos heistä tuntuu siltä, että he jäävät jälkeen, syntyy
pelkoa, epävarmuutta ja halua lyödä muutokselle jarrut. Osa ihmisistä alkaa
vaatia muureja tai pelätä teknologiaa.
Obaman mukaan juuri tähän saumaan iskevät populistit. Hän piti heidän
esittämäänsä kritiikkiä osittain myös oikeutettuna: hänestä johtajat vaikkapa
Brysselissä tai Piilaaksossa eivät kiinnitä riittävästi huomiota heihin, jotka
ovat vaarassa pudota kehityksen kelkasta.
-Samaan aikaan liberaalin demokratian haastaa kilpaileva tarina siitä, että
toiset ihmisistä ovat parempia kuin muut ja heillä on enemmän oikeuksia.
Lainaus HS. 27.9.2018
Martin Wolf kolumnissaan, jota hän ryydittää monilla kehityskuvauksilla, määrittää liberaalin demokratian edellytykset
seuraavasti
Stanfordin yliopiston Larry Diamond on väittänyt, että
liberaalisella demokratialla on neljä välttämätöntä ja riittävä osa: 1)vapaat
ja oikeudenmukaiset vaalit; 2) kansalaisten aktiivinen osallistuminen kansaalistoimintaan;3)
kaikkien kansalaisten siviili- ja ihmisoikeuksien suojelu; ja 4) oikeusvaltio,
joka kohtelee kaikki kansalaisia tasavertaisesti.
Järjestelmän keskeinen piirre on estää rajoitukset, joita sille asettaa enemmistön
tuella toimivat hallitukset. Kaikki voitot ovat tilapäisiä.
On
helppo nähdä, miksi tämä järjestelmä on niin hauras. eikä tämä totuus ole valitettavasti vain teoreettista.
Vuoden 2018 raportissaan Freedom House, ( liittovaltion rahoittama voittoa
tavoittelematon yhdysvaltalainen organisaatio) totesi, että ”demokratia on kriisissä.
Arvot, joita se pitää sisällään – erityisesti oikeus valita oikeusvaltioiden
johtajat vapaissa ja oikeudenmukaisissa vaaleissa lehdistönvapauden vallitessa ovat
hyökkäyksien kohteena ja asetelmat ovat huononemassa.
maailmanlaajuisesti. Tämä” demokraattinen taantuma ”, kuten Prof
Diamond sitä on kutsunut, ei rajoitu vain esiin nouseviin tai entisiin
kommunistisiin maihin, kuten Unkariin tai Puolaa . Sitoutuminen liberaalin
demokratian normeihin, äänioikeuteen ja kaikkien kansalaisten yhtäläiset oikeuksiin,
on vetäytymässä jopa vakiintuneissa demokratioissa, myös Yhdysvalloissa. Miksi
tämä on tapahtunut?
Hiljattain julkaisussa People vs. Democracy artikkelissa
Harvardin yliopiston Yascha Mounk väittää, että sekä ”epädemokraattinen
liberalismi” että ”ahdasrajainen (Illiberal) demokratia” uhkaavat vapaata demokratiaa.
Edellisen mukaan demokratia on liian heikko: sosiaaliset siteet ja
taloudellinen turvallisuus uhrataan yksilön vapauden alttarilla. Viimeksi
mainitussa liberalismi on liian heikko: Vallan ottavat demagogit, jotka
hallitsevat vihaisen enemmistön tai ainakin huomattavan vähemmistön nimissä, väittämällä
edustavansa ”todellisia
ihmiset”.
Demokraattinen liberalismi päättyy eliitin valtaan. Illiberaalinen demokratia
päättyy autokraattiseen valtaan.
Suomen prosentti on seitsemän alle Portugalin.
Yhdysvalloissa vaaleitta
valitut tuomioistuimet ovat päättäneet
monista kiistanalaisista sosiaalisista kysymyksistä. Verotuksen kaltaisilla
aloilla valitut edustajat ovat muodollisesti riippumattomia, mutta
todellisuudessa pääoman
maailmanlaajuinen liikkuvuus rajoittaa poliitikkojen todellista vapautta. Nykyjärjestelmä
on vähentänyt keskenään kilpailevaien keskustaoikeistolaisten ja keskustavasemmistolaisten
puolueiden eroja niin paljon, että selkeitä
eroja on vaikea havaita.
Kuinka pitkälle tällainen epädemokraattinen liberalismi
selittää lilliberaalin demokratian? Vastaus on: Että , tiettyyn pisteeseen asti.
Thomas Piketty esittää,
että ”Brahmin left” (vasemmistolainen eliitti) ja ”Merchant
right” (business oikeisto)
hallitsevat nyt länsimaista politiikkaa. Nämä ryhmät voivat erota toisistaan
jyrkästi, mutta molemmat liittyvät liberalismiin – brahminit yhteiskunnallisesti,
kun taas business eliitti
taloudellisesti . Kansa on tämän huomannut.Kun
epädemokraattinen liberalismi on mennyt liian pitkälle suuren osan äänestävää
yleisön mielestä. Se tarkoittaa, että liberalismia ei saa ymmärtää pelkästään taloudellisena vapautena eikä varsinkaan uusliberalismina. Lisäksi
liberalismilla on vähän tekemistä valtavien kansainvälisten instituutioiden
kanssa, joista tosin EU on kiistaton
poikkeus. Itse asiassa vaurauden korkean tulotason maat ovat voimakkaasti
sidoksissa kansainväliseen kauppaan. Tämä vuorostaan edellyttää välttämättä ylikansallista
toimivaltaa. Tulevaisuus, joka ei sisällä kansainvälistä yhteistyötä rajat
ylittävässä sääntelyssä ja / tai verotuksessa, ei toimi. Tämäkin on
tunnustettava.
On liioittelua väittä,
että vain epädemokraattisen liberalismin taloudellinen ulottuvuus olisi ajanut ihmisiä
kohti illiberaaliin demokratiaan.
Tosiasia on, että huonosti hoidettu
taloudellinen liberalismi auttoi horjuttamaan uskoa politiikkaa. Tämä auttaa selittämään
kansallismielistä menestystä korkean
tulotason maissa. Kuitenkin sellainen epäolioliberaalinen demokratia, jota
näemme Unkarissa tai Puolassa, periytyy heidän erityisestä historioistaan ja näin ollen se ei tule olemaan väistämätön tulos vakiintuneissa
demokratioissa. Donald Trumpista on vaikea saada Unkarin Viktor Orbanin
Yhdysvaltalaista versiota .Emme
kuitenkaan voi vain jättää huomiotta vallitsevia paineita. Demokratioiden on
mahdotonta sivuuttaa vallitsevaa laajaa julkista vihaa ja ahdistusta. Eliittien
on edistettävä hieman vähemmän liberalismia, osoitettava hieman enemmän
kunnioitusta kansalaisten keskinäiseen yhdistämiseen ja verojen maksua kohtaan.
Vaihtoehto, jonka mukaan suuri osan väestöstä päästetään osattomaksi, on liian
vaarallinen. Onko tällainen uuden tasapainon löytäminen mahdollista? Tämä on
iso kysymys.
Eivätkä huolet tähän lopu, vaan muitakin murheita on taivaan rannalla.
YKSILÖN suuri tragedia kautta aikojen on ollut se, että
kukaan ei ymmärrä häntä. Siihen ongelmaan saadaan pian ratkaisu, kun algoritmit
alkavat ymmärtää ihmisiä ja heidän tunteitaan paremmin kuin ihmiset itse.
Israelilainen filosofi Yuval Noah Harari, jota Hesari haastatteli, antaa nyt kolme
neuvoa, joiden avulla jokainen meistä voi tehdä maailmasta paremman paikan ja
kestää epävarmuutta
Harari kehottaa meitä oppimaan tuntemaan itsemme, ennen kuin
algoritmit ottavat vallan ja poliitikot pääsevät painamaan emotionaalista
nappulaa. ”Silloin vaaleilla ei ole enää väliä. Olemme jo hyvin lähellä tätä
tilannetta.”
”Jumalat rankaisevat ihmistä antamalla hänelle mitä hän
toivoo”, Harari naurahtaa.
Mutta mitä väliä sillä on, jos koneet ymmärtävät
inhimillisiä tarpeita? Ei olekaan, jos tietoa käytetään yksilön suojelemiseksi.
Vaara piilee siinä, että tieto pääsee väärin käsiin ja että sitä käytetään
ihmisiä vastaan.
AIEMMIN tiedosta oli pulaa, ja se oli harvojen herkkua. Nyt
tietoa on liikaakin. Voittajia ovat ne, jotka pystyvät hallitsemaan tietoa ja
käyttämään sitä hyväkseen.
Ihmisen vapaa tahto häviää, jos hänen tunteensa ja
ajatuksensa ovat manipuloitavissa. Liikeyritys tai hallitus voi painaa ihmisen
”emotionaalista nappulaa” eli ohjailla yksilöä vihan, pelon tai ahneuden
kautta.
”Silloin vaaleilla ei ole enää väliä. Olemme jo hyvin
lähellä tätä tilannetta.”
Siksi teknologian globaalien pelisääntöjen rakentamisen
pitäisi alkaa nyt, ennen kuin on liian myöhäistä.
HARARI on maalannut eteemme synkän tulevaisuuden. Hänen
uutuuskirjastaan huolenaiheita löytyy lisää: jatkuva nopea muutos, elinikäinen
stressi, ihmiskunnan lopullinen jakautuminen pieneen eliittiin ja isoon
tarpeettomaan massaan. . .
Apua, tahdon ulos. Eikö mitään ole enää tehtävissä?
”Yksilö voi tehdä paljonkin”, Harari lohduttaa ja antaa
kolme konkreettista ohjetta.
Ohje numero yksi: Pane poliittiset päättäjät lujille
maailmaa uhkaavista suurongelmista eli ydinaseuhasta, ilmastonmuutoksesta sekä
teknologian haasteista. Näillä asioilla on väliä paikallistasollakin.
Ohje numero kaksi: Jos olet huolissasi jostain asiasta,
liity muiden samanmielisten joukkoon. 50 hengen organisoitu ryhmä on
voimakkaampi kuin 500 yksinäistä sutta.
Ohje numero kolme: Tunne itsesi, ennen kuin tietokoneiden
algoritmit tuntevat sinut paremmin. Tunnista heikkoutesi ja tiedä mikä sinua
motivoi.
YLLÄ MONET VIISAAT PUHUVAT SAMAAN SUUNTAAN: ON KIIRE JA ETTÄ SE ON MEISTÄ KIINNI.
