Presidentti on puhunut ja EU kirjoittanut. Maassa kaikki ihan kohtalaisen hyvin.
Ennätyspitkät helteet ovat tältä erää takanapäin ja kohtaa päästään taas valittamaan sateista.
Mätäkuu ja naistenviikot odottavat ja Jaakon kylmällä kivenkin pitää olla suurempi kuin vuosiin.
Luulen jossain määrin ymmärtäväni presidentin talouspuheita; ne ovat aina paikallaa riippumatta siitä ovatko ne realistisia. Nimittäin kyllä se niin on, ettei sellaista Maastrichtin sopimuksen tasoon paluuta ei ole ja sen valtionvarainministeri Annikka Saarikonkin pitäisi tietää. Ja ellei tiedä niin oppii tietämään.
Ilmastoasian priorisointi oli puheen vahvin anti.
Vähättelyyn ei ole aihetta ja tässä, jos missä pessimismiin on syytä. Liian vähän liian – liian myöhään. Suomen metsät ovat suomalisten omistuksessa, mutta kyllä ne ilmastosta elävät, joten ne ovat osa kokonaisuutta, jonka osan hoidan osaamme hoitaa muillekin malliksi, siksi metsämme ovat maailmalle mahdollisuus ja meille hyöty.
Talvimerenkulun kustannukset ovat tietenkin rasite, joka varmaan marginaalinen juttu järjestyy. Asia on ennenkin ollut esillä, sillä Suomi on katsonut, että talvimerenkulun turvaaminen siis jäänsärkeminen on osa infraa, jonka kustannuksiin EU:n olisi pitänyt osallistua. Tätä tarinaa kerroimme Euroopan Parlamentin kollegoille kerran toukokuussa 1996 kun jäänsärkijät olivat Katajanokalla ja silloinkin oltiin hellelukemissa. Jäänsärkijöiden tarve on vähentynyt laivakaluston kehityksen myötä ja tietenkin niin, että se näkyy laivojen hinnan lisäksi polttoaineenkulutuksessa. Tämä on sen luokan juttu, että tämän taklaamisessa on hyvät mahdollisuudet onnistua ja vaikkei niinkään kävisi ei se ylitsepääsemätön. Muistetaan vaikka rikkidirektiiviä; Se oli merenkululle kauhistus, mutta toteutuessaan taisi Suomelle tuoda enemmän kuin viedä.
