Tällä palstalla referoitiin Paul Krugmanin arvioita USA vastaan Kiina suuruutta.
Mittareista se on kiinni, oli lopputoteamus ja sitten Krugman pohdiskeli, että miten arvioidaan sotilaallista suuruutta ja päätyi toteamaan, ettei siitä ole varmuutta. Taiwan sen näyttää!
Uudessa kolumnissaan hän arvioi, että yksistään rohkeat soturit siis kovat kundit eivät ratkaise, vaan kuten jo toisessa maailmansodat kuin nyt Ukrainassakin sittenkin moraalisen rohkeuden ohella tarvitaan kapasiteettia ja luovaa kykyä ja intellektuelleja.
Hän viittaa tutkijaan, joka uskoo, että Ukraina vastahyökkäys onnistuu, vaikkei suurta läpimurtoa tehdäkään. Tämä tutkija sotahistorioitsija Phillips P. O’Brienin
Hänen ”Kuinka sota voitettiin” kirja alkaa tällä ikimuistoisella lauseella: ”Toisessa maailmansodassa ei ollut ratkaisevia taisteluita.” O’Brien osoittaa, että jopa verisimmät ja hämmästyttävimmät taistelut, kuten Kurskin taistelu vuonna 1943, tuhosivat korkeintaan muutaman viikon verran hävinneen osapuolen sotatuotantoa. Se, mikä ratkaisi sodan, oli liittoutuneiden menestys hallita ensin meriä, sitten ilmaa – menestys, joka riippui ratkaisevasti älymystöstä,
Tuntematon Sotilaan Louhimiehen versio nähtiin alkuviikolla.
Siinä tienkin pääosassa oli rohkeus, mutta myös oli siellä älyn välähdyksiä.
Ja siitä taas ajatukset kulkeutuivat Suomen tykistön kehittyneisyyteen ja tiedustelun oivalluksiin. Joten korpisoturikin tarvitsi oman älyn lisäksi opillista viisautta.
Luulen, että tänään tarvitsemme kaikenlaista kyvykkyyttä. Krugman kolumnissaan kertoo, että juutalaiset pakolaiset oli merkittävä älyllinen lisäresurssi, jolla toinen maailmansota voitettiin.
Ja tästä johdannaisena arvelen, että pakolaisiin ja maahan muuttaviin vihamielinen suhtautuminen ei ainakaan paranna Suomen puolustuskykyä.