Saksan historian pelko vahingoittaa Eurooppaa, kirjoittaa FT:ssä Kolumbian Yliopiston professori
Mark
Mazower joka on myös kirjan Maailman hallinnasta tehnyt kirjoittaja.
Kirjoittaja palaa
1930-luvulle ja muistelee, kuinka Hitlerin kolmas valtakunta unohti nopeasti
kaikki yhteisöjen säännöt ja piti muita kansoja toisen luokkaan kuukuvina
arjalaisiin verrattuna. ”Kaikki voimalla ei mitään väliä säännöistä” oli visio
ja vasta sodan lopussa kaivettiin esiin iskulauseet kommunismin vastaisuudesta.
Sitten häneltä tulee paha heitto: Hitler kuten ei myöskään Angela
Merkel ole halukas käyttämään saksalaisten veronmaksajien rahoja muiden
hyväksi.
Kirjoittaja kuitenkin nopeasti
toteaa, että nyky-Saksaa yrittää välttää kaikin keinoin Kolmanteen valtakuntaan yhdistämisen. Ja se muodostuu ongelmaksi. Saksa yrittää
luoda sääntöjen Euroopan, joka yhdistäisi, pakottaisi kaikki yhteen. Ja tässähän
viittaa Wolfgang Schäublen Kreikan
vierailuun.
Eikä tämä ole ensimmäinen
kerta, kun tätä yritetään. Ensimmäisen maailman sodan jälkeen Britania ja
Ranska loivat kultakantaa ja Kansainliittoa suhteellisen huonolla menestyksellä
toisen maailman sodan jälkeen jenkit palauttivat demokratia paremmilla tuloksilla.
Tähän USA:n halukkuuteen luoda kansainvälisiä instituutioita oli selvä talouden
intressi dollarin ollessa maailman johtava valuutta.
Kirjoittaja väittää, että USA toimi keynesiläisessä hengessä ja sen toimista
oli hyötyä Euroopalle.
Kun Amerikka on nyt
menettämässä suuruuden aikansa ja kun Saksaa painaa Kolmannen valtakunnaan
taakka, niin muodostuuko tästä maailman kohtalon kysymys? Pystyykö suurine
ylijäämineen Saksa ottamaan johtajan vastuun?
- ”Kylmän sodan Amerikan motiivi oli selvä: taloudellisen vaurauden nähtiin
tuovan turvallisuutta, kun pelättiin, että kommunismi voisi saada maaperää
kasvulle maanosan köyhyydestä. Tämä
huoli on poissa. Mutta Saksan turvallisuus ja hyvinvointi ovat vielä enemmän kuin
Amerikan sidoksissa eurooppalaisen
demokratian vakauden kanssa. Miten Saksa
määrittelee johtoasemansa näyttää, kummittelevatko menneisyyden demonit yhä vai onko Saksa kykenevä arvioimaan asemansa tulevaisuuden tarpeiden asettamilla ehdoilla.”
Historioitsija pistää tietenkin mutkat suoriksi, mutta kyllä jutussa on
jotain yleisempääkin ideaa. Aika usein – eikä tämä ole vähiten pelkästään
kauhukokemusten vaan myös menestyksen luoma ajattelutapa, että ratkaisu
löytyisi jostakin menneestä. Ajattelen tässä yhteydessä meidänkin siis Suomen
ja Venäjä-Neuvostoliitto historiaa:
Venäläiset selvästi unelmoivat entisestä Neuvostoliiton
suurvaltamahdista ja puolestaan suomalaisilla on taipumusta nähdä, että
silloin, kun me Talvisodassa tai YYA-sopimuksen aikana ihan itsenäisesti
tietenkin pakon sanelemana ratkaisimme kansankunnan ongelmia. Että silloin se
olisi parasta ollut ja jotain sellaista pitäisi yrittää jatkossa löytää.
Suomi on paras ratkaisemaan Suomen ongelmia itse niinhän kaikki ajattelemme ja siihen on pyrittävä
eikä siihen, että muut kuten Berliini tai Moskova niitä vaikeuksia meille yksipuolisesti
järjestää.
Siksi olemme järjestäytyneessä Euroopassa ja siksi siellä pitää
pysyä.
