Sosialidemokraattisen piirin kokous Uudenkaupungin komeassa Työväentalossa on kokemus sinänsä. Siinä pitkään mukana olleelle sellaista tuulahdusta vuosien takaa; komea Sali, kylmät vessat ja lämmin lihakeitto – PUHUMATTAKAAN kavereista – tovereista, joista huokui varsinais-suomalainen lämpö – suoruutta kuorituksetta.
Ja sitten uudet mukaan tulevat. Muutamat puuhuvat sujuvasti; matikan opettajaksi valmistuva moittii matematiikan ylivaltaa vallinnoissa, sellainen puheenvuoro työehtosopimusshoppailun ja tunnin junana sekaan on muistutus monipuolisuudesta.
Toiset taas istuvat, kuuntelevat ja opettelevat uutta selvästi innostuneina; a’haa elämyksiäkin koetaan. Kannatti tulla.
Yli sata osallistujan kokous kertoo, joukkoliikenne elää, kyynisimmätkin vanha jäärät taputtavat innokkaasti kun Sanna Marin pudottelee tietoa ja tunnetta sujuvasti, itsevarmasti ja tuoreesti.
Ja kaiken päälle vielä Sannan opintokerho: Johdatus infrastruktuuri-investointien monipuolisiin ulottuvuuksiin.
Selkeän ja seikkaperäisen monimutkaisen esitelmän tiivistäminen on vaikeaa. Mutta yritetään:
Suomessa on perustelujatarpeita 50 miljardin edestä eikä ole mitään taikapussia, josta raha tulisi.
Tunnin junan hankeyhtiö vaatii 115 miljoonaa valtion ja kuntien rahaa. Kun se on kasassa, voidaan saada puolet summasta EU:lta.
Ja se on vasta suunnitteluraha. Rakentamiseen pitää löytää 2-3 miljardi. Siihenkin saa EU:lta jotain kun valtio satsaa tuhansia ja kunnat satoja miljoonia. Sillä saadaan rata.
Sen jälkeen kysytään yksityisiä sijoittajia ja lainaajia. Saadaanko riskirahaa ja millä vakuuksilla.
Jotta yksityiset tulisivat pitää olla tuloja taas kysytään , että mistä tulot. No tulot tulevat?
Ne tulevat radan käyttäjiltä eli kilpailevilta liikenteen operaattoreilta. Tämän lisäksi toivotaan, että hanketta tukee maan ja kiinteistöjen omistajat; valtiolla ja kunnilla ei ole merkittävää roolia.
Julkisuudessa olleet tiedot käyttäjämääristä ovat edellisen hallituksen aikaisi ja niitä käydään läpi ja tehdään uudet arvioit ja niiden pohjalta laskelmat. Tähän tyyliin Sanna Marin pudotteli.
Paikalla olleille ei jäänyt epäilystäkään siitä, etteikö Sanna Marin olisi asiaan perehtynyt. Hän ei myöskään vähätellyt vaikeuksia. Kiinteistöjen arvonnoususta ei heru julkiselle sektorille kovin paljoa eikä yksityisiä sijoittajia ole jonoksi. Viime kädessä kysymys on siis siitä, että onko valmiutta julkisilla rahoilla investoida.
Hänen mielestä pitäisi olla rohkeutta edetä.
Paikalla olisi pitänyt olla Varsinais-Suomen mediat ja seudun päättäjät. Valtioon kohdistuisi miljardiluokan rahoitus, samalla kun kunnilta odotetaan satoja miljoonien panosta. Veroja alentamalla ja velkaa maksamalla tämä ei onnistu.
Pitää olla riskin otto kykyä ja tahtoa; pitää ottaa lainaa ja pitää nostaa veroja. Ja epävarmuus tulle jatkumaan vuosia; onko Euroopassa taloudellista kasvua ja lisääntyykö Suomen väestö. Siis onko junien käyttäjiä. Ja varmaan joku joskus miettii sitäkin, että kuinka paljon kannattaa maksaa miljoonan tunnin vuotuisesta aikasäästöstä.
Jos tekee sellaisen ajatusleikin, että tuo aikasäästö vastaa 600 henkilötyövuotta ja Suomalaisen keksiansio on 3500 /kk eli n. 40.000 vuodessa. Eli säästyvällä ajalla tehtäisiin vuodessa 24 miljoonaa euroa. (Se olisi n. prosentti ratainvestoinnin kustannuksista. ( Tämä aikasäästön arvo johtaa selvästi korkeampiin hyötyarvoihin verrattuna liikenneviraston käyttämiin (2015) painotettuihin arvoihin, jotka olivat: Työajan matka 23,68, Työssäkäynti-, koulu- ja opiskelumatka 10,68, Asiointi- ja vapaa-ajan matka 6,79 €/h.)
Eli hyöty/kustannus kertoimella ei näitä hankkeita käynnistetä – ei vaikka otetaan ilmastonmuutoskin apuun.
Nämä hankkeet vaativat poliittisilta päättäjiltä yhteistä uskoa ja luottamusta, että yhteiskuntamme suorituskyky paranee. Ja jotta taas näin pääsisi käymään pitää nopealla tahdilla ja vauhdilla investoida kannattaviin infrakohteisiin.
