Synttäreistä on sellainen ilo, että tulee yllättäviä
viestejä. Alastaron Kanniston kotieläintilan isäntä tauno Suominen onnitteli lähettämällä
kirjoituksiaan ja kirjoituksia hänen ja tyttärensä Ainon haastatteluista.
Hän
muisteli piirisihteeri aikoinaan käyneensä NTY:n joulujuhlissa Ainon
kanssa.
Muistan tilaisuuden ja lämpimän politiikan tekemisen tavan. Tauno oli
ja on kaunosielu, ideoita on ja ihanteita. Hän tomi ammattivalokuvaajana ennen piirisihteerin uraa ja myöhemmin
Maakuntaliiton kulttuurisihteerinä, kunnes vaimonsa Mirjan koti Kanniston tila
tarvitsi isäntäperhettä. Niinpä heistä tuli maatilamatkailuyrittäjiä ja työ
jatkuu 80 lasissa.
Mielenkiintoisia juttuja. Hänen äitinsä perheen tarina oli
koskettava. Isoisä ammuttiin punakaartilaisena ojaan. Se ei ollut pääasia, vaan
sukuraamattu, nuhruinen 0 euron arvoinen perhekalleus, joka oli käynyt Fellmanin
kentän kautta Taunon ja Mirjan kotiin. Jutussa oli vanhasta virsikirjasta
otettu virren 440 sanat ja siihen liittyvä kertomus.
Niinpä mieleeni muistui isäni Armaksen kertomus, että tuota samaa virttä pyysivät
Isosaaren punavangit heitä ohjeistamaan tulleelta papilta, joka ihmetteli,
etteikö muuta löydy.
Virsi on poistettu nykyisestä virsikirjasta, ehkä vähän
ennen aikojaan, kun tässä maailman menoa katselee. Sanat eivät ihan
huonosti sovi esimerkiksi raakoihin Lähi-idän sotiin ja pakolaisten
kohtaloihin.
Ja pienemmässä kaavassa eikä niin totaalisessa mielessä on sitä
vääryyttä täällä hyvinvoinninkin parissa. Monesti tuntuu aika lohduttomalta
talouden kehityksen suunta ja ongelmien kasaantuminen. Pelottaa, mitä
tästä kaikesta seuraa.Ja silloin tulee mieleen nuo kansalaissodan ajat ja se helppous millä hypättiin hulluuteen. Suomen itsenäisyyden
alkumetreillä viisaus heitettiin nurkkaan ja annettiin ihmisten alhaisten
tunteiden johdattaa veljet vastakkain surullisin seurauksin.
Kannatta vähän
miettiä ja muistaa ihmisyys silloinkin, kun voimia tuntuu olevan liian kanssa.
Tämä koskee meitä ja muita.
