Oheinen Tonin fb-viesti on vaikuttava
Suhtautumiseni on ambivalenttinen. Toisaalta- toisaalta -tyyppinen.
Muistan aikoinani edustaneeni sellaista kantaa, että hyväntekeväisyys on oopiumia eli yhteiskunnallisen muutoksen tarpeen tiedostamiseen hämärtämistä. Ajatus oli, että hyväntekeväisyydellä ostetaan omantunnon rauha eikä jakseta tehdä oikeita poliittisia johtopäätöksiä.
Näinkin se on , mutta ikä on kehittänyt suhteellisuuden tajuani ja nykyisin ymmärrän hyväntekeväisyyttä: Hyväntekeväisyys on inhimillistä ja kristillistä. Sen tuomitseminen voi olla myös kateutta tai kovasydämisyyttä. Kumpikaan ei ole kunniaksi. Siis hyväntekeväisyys on toivottavaa, eikä pidä kyseenalaista lahjoittajien motiiveja.
Ahkerat puuhaihmiset ovat hyvällä asialla.
Vaikka tiedän, että Toni Forsblomilla ei ole mitään sitä vastaan, että hänen hyväntekeväisyys saa julkisuutta ja hän sen kautta hän mainetta, jota hän hyödyttää vaalityössään, niin uskon on siinä olevan vilpitöntä auttamisen ja palvelemisen halua. Arvostan sitä.
Muistakaamme myös, että hyväntekeväisyys on parempaa turvallisuuspolitiikka kuin rangaistusten kiristäminen.
Toni kirjoittaa:
Olen hämmentynyt siitä määrästä, jotka haluavat auttaa, toisaalta olen myös hämmentynyt apua tarvitsevien määrästä. Pidetään siis toisistamme huolta ja autetaan toisia oman kyvyn mukaisesti On myös tärkeää muistaa ettei avun tarve lopu jouluun. Palataan asiaan,
On myös tärkeä muistaa, ettei avun tarve lopu jouluun -virkkeen haluan tulkita niin, että voimme odottaa poliittisen oikeiston suunnalta ymmärtäväisempää suhtautumista julkisen sektorin ”hyväätekeväisyyteen”, joka on sosiaalisesti oikeudenmukaista eikä satunnaisista lahjoittajista kiinni.
