Kolumni
Syyskuun lopussa 1974 tuli Naantalin kaupunginvaltuuston käsittelyyn odotettu terminaalikiista. Yksimielistä päätöstä säesti vain kolme puheenvuoroa. Valtuusto katsoi Vikingin kanssa sopimansa autolauttaliikennesopimuksen puretuksi, koska Viking oli aloittanut Turun liikenteen. Näin ollen ”kaupungin tulee viipymättä ryhtyä toimiin kaikkien satama- ja muiden maksujen perimiseksi Vikinglinjalta vahvistetun taksan mukaan täysimääräisenä.”
Vikinglinjan sopimuksen vastaista menettelyä paheksuttiin ja kaupunginhallituksen tehtäväksi annettiin tutkia mahdollisuus periä satama- ja liikennemaksut täysimääräisinä myös taannehtivasti.
Valtuuston istuntosaliin saapunut runsas lehteriyleisö koki ilmeisen pettymyksen, sillä odotettu pyykinpesu jäi tekemättä valtuuston todettua, että ”tässä vaiheessa on Naantalilla suurempia etuja kiireellisesti hoidettavanaan kuin joskus mahdollisesti tehdyt virheelliset menettelyt”.
Jukka Saarisen kolumni kertoo sekä historiallisesta kehityksestä, että yhdestä Naantalin vaikeasta tapauksesta.
- Viking Line oli 1960-luvulla alkanut menestystarina. Gunnar Eklundin ideoima autolautaliikenne alkoi vaatimattomasti Ahvenanmaan ja Roslagenin välillä. Ja sitten se loikkasi saariston Korppoon kautta Naantaliin vuonna 1967 siksi, että Turussa oli suuri ja mahtava Bore-taustaien Silja, joka esti varustamon Turkuun pääsyn. Vikingin siis lempinimeltään ketsup-linen idea oli kuljettaa ”köyhiä halvalla ja Siljan ajatuksen taas vuorineuvoksia ilmaiseksi”, irvailtiin.
- Naantaliin päästyään vuonna 1967 Viking kasvoi hurjaa vauhtia ja niinpä Viking ja Turku löysivät toisensa.
Turussa asiaa valmisteltiin salassa. Salaisuus paljastui minulle sattumalta Lounais-Suomen Kirjapainossa, jonka makulatuurista näin Turun kaupunginhallituksen esityslistan. Tämä on vaan yksityiskohta, jonka avulla Naantali osasi varautua. Laivat kulkivat kuitenkin kulkuaan ja asia omaa rataansa. - Kilpailuhenkeä oli enemmän kuin luottamusta. Tuo oli ensimmäisiä kertoja, kun yritimme puoluetovereiden kesken keskustella yhteistoiminnasta. Kysyimme: Annaammeko varustamojen hyötyä satamien keskinäisestä kilpailusta.
Se oli idealismia, mutta opettavaista: Opin kaksi asiaa: Julkisen puolen olisi viisasta tehdä rakenne uudistuksia eli yhdistää läheiset satamamien toiminnot. Mutta vielä merkittävämpi oli tunnistaa markkinavoimien vahvuus. Suuruuden ekonomia painaa ja taloudellinen intressi lisää kekseliäisyyttä; Naantalissa nimittäin luotettiin, ettei Turusta pysty liikennöimään yhdellä laivalla kahta matkaa vuorokaudessa. Mutta laivat kehittyivät eikä Ruissalon rantojen suojelu ollutkaan tärkeä kysymys. - Naantalissa asia liittyi matkustajaterminaalin sopimuskiistoihin, jota olen kuvannut näiden sivujen kirjoituksia palstalla.
- Kuten Jukka Saarinen kolumnissa totesi, ryhdyttiin Naantalissa vastatoimiin, siksi, että Vikingin ja kaupungin välinen sopimus kielsi Vikingin liikennöimästä muusta Lounais-Suomen satamasta. Sopimuksessa ei kuitenkaan ollut muuta sanktiota, kuin se, että sopimuksella varustamolle annetuista julkista satamamaksujen alennuksista voitiin luopua.
Ilo olisi ollut lyhytaikainen taloudellisesti. Siitä ei ollut kysymyskään, vaan toimenpide oli nokitus terminaalikiistassa. Sen tärkein sanoma oli, että Naantalissa ollaan yksimielisiä ja että varustamon vastapuolen paloittelu riiteleviin ryhmiin ei tule onnistumaan. - Tietoon tulleen kaupunginjohtaja Jaakko Kalkkaan omavaltaisuuksien ja virheiden käsittely haluttiin siirtää syrjään ja keskityttiin kaupungin suurempien intressien hoitamiseen.
Tämä oli riitaisen kaupungin olosuhteissa hyvä saavutus. Kokoomuksen ryhmän johdossa Mauno Kesäläinen ja Eero Sutinen olivat tiukkoja, mutta yhteistyökykyisiä. Sosialidemokraattien Jorma Salmikivi oli hyväntahtoinen ja riitoja välttelevä ja minäkään en ollut enää nuori enkä vihainenkaan.
