Kannatusmittauksen viestistä voi poimia hallituspuolueiden yhteenlasketun kannatuksen laskun.
Se on normaalia eikä yhteen kummallista sinänsä.
Hallituksen toiminnan kannalta kaula Kokoomukseen kasvaa ja se synnyttää Perussuomalisissa paineita.
Profiilin nostoa: Maahanmuuton vastustus, rajauho ja kiltteyden lopettaminen- puheenjohtaja Riikka Purran toiveiden mukaisesti on tuottanut tulosta siten. ettei Keskusta ainakaan vielä ole päässyt ohitusasemiin.
Demarit saavat oppositiohyödyn mitään tekemättä analysoivat toimittajat.
On varmaan osin näinkin, muta kyllä tulos pääosin tulee ansiosta. Kun vertaa oppositiopuolueiden varjobudjetteja näkee kyllä, etä SDP on realistisimmalla tavalla tarjonnut vaihtoehdon. Työmarkkinatilanne herättelee teollisuudessa työskenteleviä ottamaan mallia kilpailijoista. Julkisen puolen toimihenkilöidenkin edessä siintelee hallituksen työmarkkinamallin toteutuminen – kuoppaista on. Voi hyvin arvata, etä valistunee toimihenkilöt miettivät ihan omia ansioita ajatelleen, että onko varaa olla hienossa kokoomuslaisessa seurassa.