Demokraatti lehdessä pohdittiin Työväenluokan häviämisen ongelmaa artikkelissa, jossa asiaa tutkivien ja tuntevien joukkoa haastateltiin.
Näkyvä osa tätä ilmiötä on eilisessä blogikirjoituksessani ay-liikkeen jäsenmaksujen verovapaudesta
Artikkeli on valaiseva ja monipuolinen. Lainaan tähän yhden johtopäätöskohdan jonka tärkeän kohdan olen lihavoinut:
Kollektiiviset edunvalvontajärjestelmät eivät Jouhkin mukaan kuitenkaan vetoa ihmisiin, vaikka kilpailuyhteiskunta on ottamassa meistä niskalenkkiä. Moni kokee, että kaikki pitää hoitaa itse ja työelämässä jokainen on oman onnensa varassa.
Jouhki sanoo ”raadollisen kapitalismin” johtaneen siihen, että moni kokee työelämän epäreiluksi ja epätoivoiseksi.– Säällinen ja toivorikas yhteiskunta rakentuu yksilöistä, jotka luottavat omiin mahdollisuuksiinsa ja toisiinsa.
Työväenliikkeen on tehtävä politiikkaa, joka tukee samanaikaisesti yksilön kehittymistä ja yhteistä merkitystä. On uskallettava määritellä, mitkä ovat yksilön vapauden ja vastuun rajat ja keskustella myös ihmisen velvollisuuksista yhteisönsä jäsenenä.
Olemme usein hämmästelleet, että miten niin monet tavalliset palkansaajat tuntevat veto oikeistolaisuuteen vastoin omaa etuaan. Vastaus nykyisellä pitkällä kokemuksella on, että kyse on sekä veto-, että työntövoimasta. Tarkoitan, että fiininpään joukkoon kuuluminen tuntuu hyvältä kun taas työväenliikkeen perinteessä on paljon aikaansa elänyttä.
Pitkään meillä on ollut myös niin, että oikeisto oli liimautunut demareiden kylkeen ja puhui hyvinvointiyhteiskunnan puolesta ikään eli omivat sen hyvät puolet ja syytivät demareita sen heikkouksista. Nyt tietenkin alkaa olla aika, jolloin Kokoomuksessa näytetään reippaammin kantaa, kun uhka kannatukseen tulee oikealta.
Yhteiskunnan turvaverkossa oleva persukannattaja perusteli valintaansa edellisten eduskuntavaalien alla: ”Ette ole saaneet mitään aikaan, äänestän muutosta. en halua maahanmuuttajia” Arvelen hänen mennen näissä vaaleissa vain nukkuvien joukkoon, vaikka turvaverkko hänen kohdallaan on pettämässä.
Tällä tarkoitan, että puolueen valinta ei ole rationaalista oman edun valvontaa vaan se on identiteettipolitiikkaa mutu-menetelmällä. Ja siihen taas vaikuttaa ilmapiiri, josta esimerkkinä on perintöveron poistamisen suosio, joka on vähävaraisten solidaarisuutta varakkaimpia kohtaan. 60 prosenttia kansasta toivoo veron alentamista vaikka sitä maksaa vain 40 prosenttia väestöstä.
Kaikkien osakkeenomistajien etuja puolustetaan muutaman tonnin omistusosuudella ja lehdistä seurataan kursseja muiden sijoittajien joukoissa ja älähdetään, jos listaamattomien erityiskohteluun aiotaan kajota.
Tietenkin sitten viimekädessä porukan valintaan vaikuttavat puolueiden niin valtakunnalliset kuin paikalliset kärkihahmot. Eli ihmettelyn sijasta on ehkä mentävä peilin eteen ja korjattava asentoa ja asennetta.
