Mikko Rönnholm

Tytti Tuppurainen: Rikkaat ja pankit hyötyvät

Tuppuraine Tytti 20240522
Hallitukselta hämmästyttävä täyskäännös: Rahaa ei pitänyt olla, mutta nyt tuleekin valtava veroale

Hallitus käytännössä totesi epäonnistuvansa talouden tasapainottamisessa ja päätti ensi kertaa toteuttaa äänestäjille ja sidosryhmille mieluisia veronkevennyksiä, kirjoittaa politiikan toimittaja Teemu Muhonen.

Tytti Tuppurainen oli  ehtinyt tutustua hallituksen paperiin paremmin kuin hallituksen edustajina esiintyneet ylimieliset nuoret miehet. Tytin ylivoimaissuu on niin suurta, että siinä on riskinä, että muut saavat säälipisteitä!

Velkaantumiselle ei näy loppua edes väliaikaisesti. Suomen hallituksen linja näyttää olevan trumppilaisuuttaa. Uskoa ja poukkoilua. Vain yksi asia näyttää olevan , missä linja ei keikahtanut ja se on ammattiyhdistysvastaisuus. Kun on paljon puhuttu, että elämme aikoja jolloin pitäisi yhtenäisyyttä varjella, niin nyt tehdään päin vastoin kuin aikoinaan tammikuun kihlauksessa, jolloin Suomen oikeisto käänsi kelkkansa ja hyväksyi ay-liikkeen kansakunnan rakentavaksi voimaksi. Ja niinhän se ollut tänä ja menneinä vuosina: Suomen kilpailukykyä on ylläpidetty järkevällä työmarkkina käyttäytymisellä.

Mutta vaalikiikkua täytyy johonkin purkaa !

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa