Ei ole totta, etteikö ihmiskunta voisi oppia historiasta. Se
voi ja sen pitää tehdä se synkkien vuosien 1914 – 1945 opetukset pohjalta. Mutta se
läksy näyttää unohtaneen. Elämme jälleen
räikeän nationalismin (kansallismielisyyden) ja ksenofobian (muukalaisvihan)
aikakautta. Toiveet uljasta uudesta maailmasta, joka kehittyy harmonian ja
demokratian kukoistaessa ja joka sai uskoa markkinoiden avaamisesta 1980-luvulla ja
vuosina 1989-1991 Neuvostoliiton kommunismin romahtamisesta, on nyt lentämässä
tuhkana tuuleen.
Näin alkoi Martin Wofin (FT 5.1.2017) perusteellinen kertomus
maailman pitkästä ja tuskallisesta matkasta hyvinvoinnista epäjärjestykseen.
Hän selkein ja monin tilastollisin totuuksii perustuen kuvaa matkan myönteisiä käänteitä ensin kovan
kasvun ja sopimisen yhteiskuntaan ja sitten Neuvostoliiton hajoamiseen ja
vapaiden markkinoiden leviämiseen maailmanlaajuisiksi.
Ja sitten sen toisen nurjimman puolen eli esimerkiksi taloudellisen
eriarvoisuuden kehittymisen, josta esimerkkinä oheinen gini-mittari, jonka muutos kertoo tuloerojen ja siten eriarvoisuuden kasvusta.
Kolumninsa lopuksi hän katsoo suureen kuvaan ja muistuttaa vakavasta vaarasta:
Valheellisten mielikuvien ja raivon synnyttämä houkutus vääriin
ratkaisuihin lännessä, voi jopa tuhota
henkisen ja institutionaalisten perustan, jonka varaan on sodanjälkeisen maailmanlaajuinen taloudellisen
ja poliittinen järjestelmä on rakentunut. Tällaiseen kehitykseen johtaneita tunteita voi pitää ymmärrettävinä, mutta tarjottuja yksinkertaiset ratkaisuja ei voi hyväksyä. Länsi
ei voi tervehdyttää itseään sivuuttamalla
historiansa opetukset. Mutta sellaisen yrittäminen voi aiheuttaa tuhon.
Heasarissa 8.1.2017 oli samaan maailman suureen
ajankohtaiseen kysymykseen liittyvä Saska Saarikosken kolumni:
Sharia, Putin ja muut vapauden
vihollisetSääntöpohjainen maailmanjärjestys
luotiin demokratian turvaksi, mutta myös sitä rajoittamaan
Saarikosken juttu päättyy:
Roosevelt halusi korvata kaaoksen säännöillä. Säännöt eivät
kuitenkaan ole vain muita vaan myös meitä varten. Siksi ne voivat joskus
törmätä yhteen kansanvallan kanssa.Sellaisissa tilanteissa poliittisten johtajien tehtävä on
kertoa, miksi yhteiset säännöt ovat parempi asia kuin vahvojen valta. Selitys
kannattaa aloittaa vaikka siitä, miltä Euroopan kartta näytti tammikuussa 1941.
Saarikoski on siis samalla asialla Wolfin kanssa eittämällä
, että kannatta katsoa historiaan. Ja
sieltä historiasta hän kaivaa yhden aikamme hienoimmista vapauden
ylistyksistä:
Viime aikoina on varoiteltu, että sotien jälkeinen
maailmanjärjestys on uhattuna. Mutta mikä se maailmanjärjestys on? Sen
ymmärtämiseksi täytyy palata ajassa 76 vuotta taaksepäin.
Tammikuussa 1941 demokratia näytti olevan häviämässä sodan.
Kaikkein synkimmällä hetkellä Yhdysvaltain presidentti Franklin Delano
Roosevelt piti viime vuosisadan tärkeimmän poliittisen puheen.
Puheensa päätteeksi Roosevelt luetteli neljä vaoautta, joiden pohjalle sodan jälkeinen maailma tuli rakentaa:
Sananvapus, uskonnon vapaus, vapaus puutteesta ja vapaus pelosta
Hiljentykää tämän edessä ja ottakaa opiksi niin Euroopassa,
Suomessa kuin SDP:ssä, joka omaa periaateohjelmaansa on ajantasaistamassa.
