Koronavirusta on kiitelty siitä, että tieteeseen perustuvaa tietoa uskotaan enemmän: Käsidesi korvaa hopeaveden , sanoo filosofi.
Naurettavalta tuntuva kysymys, jonka entinen seutukaavainsinööri esitti USA:n matkalla 50 vuotta sitten taitaa sittenkin olla ajankohtainen:
Mitä tiedostamattomia ongelmia teillä on?
Ihmisen ongelmana on oma tiedollinen ja tajunnallinen rajallisuus, sitä ulottuvuutta käsittelin edellisessä blogissani kohtalon uhmaamisesta.
Ihmiset ovat pohtineet aina myös maailman olemassa oloa: Maailmanloppu on ollut kiinnostuksen aiheena niin uskonnollisissa seuroissa kuin tieteellisimmissäkin piireissä.
Jälkimmäiseen liittyen juttu huolestuneesta opiskelijat, joka halusi professorin tarkentavan , että tarkoittiko hän, että
Auringon energia riittää vain miljoonaksi vuodeksi? Ei vastasi proffa– sanoin, että sitä riittää miljardiksi vuodeksi”
– Luojan kiitos, huokaisi kysyjä.
Erilaisia ennusteita ja arvioita tehdään tieteellisestikin. Ymmärrettävää on, että niihin liittyy suurta epävarmuutta. Viisi vuotta sitten jostakin netistä tarttui alla oleva juttu, joka perustuu Oxfordin yliopiston selvityksiin:
Ajankohtainen pandemia heidän arvionsa mukaan on maailman lopun aiheuttajana taulukon pienimmästä päästä oleva riski, vain 0,0003 prosentin todennäköisyys, että pandemia aiheuttaa maailman lopun seuraavan 100 vuoden aikana.
Mutta pieni se ei ole, sillä se on 93 kertaa suurempi kuin loton päävoiton voittamisen todennäköisyys, jonka on yhden suhde 18 643 560:een, eli noin 0,000005 prosenttia.
Tällaiset selvitykset ovat hyviä ajatusharjoituksia. Niiden avulla voi omaa suhteellisuuden tajua yrittää kehittää. Helppoa se ei ole, mutta ei hyödytöntä ehdolla, ettei niihin juutu.
Mihin kaikkeen sitten pitää varautua. Politiikassa ja taloudessa ja sitä kautta kaikkia kiinnostaa kysymys riskeistä. Näitäkin asioita selvitetään. Viisaat aivot ja suuret tietokoneet tekevät arvioita.
Yksi tällainen on alla oleva World Economy Forumissa 2016 esitetty raportti, joka riskiluokitteli tunnettuja uhkia.
Ilmastonmuutoksen hallitsemattomuus ja laaja pakolaismuuttoliike ovat selvästi kärjessä eli niiden todennäköisyys ja vaikutus ovat molemmat vaarallisen korkeita.
Pandemian todennäköisyyttä pidettiin alhaisen, mutta se sijoittui vaikutuksiltaan 8. sijalle.
Näillä perusteilla ei ole ihme, että talous edelle kulkevassa maailman taloudessa pandemia ei ole saanut juurikaan huomiota. Tämä näkyy tietenkin varautumisissa ja suhtautumisessa.
Nämä ajatusharjoitukset nostavat esiin muuttaa prioriteetteja. Tavanomaiset uhat, joista on kokemuksia ja jotka uhkaavat valtioiden asemaa ja olemassa oloa. Niitä vastaan valmistaudutaan kovilla keinoilla ja niihin saadaan rahoitusta vaikka tiedetään, että sitä kautta lisätään myös tuhoarsenaalia, jonka vaikutukset voivat olla katastrofaaliset massatuhoaseiden muodossa.
Pandemia on näyttänyt luonteensa kaikkialle ulottuvana globaalina uhkana. Se on nostanut julkisenvallan erityisesti valtion merkitystä. Asiantuntevat tahot korostavat paikallista toimivaltaa siis kansallisvaltioita, mutta muistuttavat, että parhaisiin tuloksiin päästään laajalla kansainvälisellä yhteistyöllä.
Martin Wolf kirjoittaa
”Meidän on saatettava tauti hallintaan. Meidän on investoitava huomattavasti järjestelmänhallintajärjestelmiin nykyisten sulkujen päätyttyä. Meidän on käytettävä kaikkea, mitä tarvitaan ihmisten ja taloudellisen potentiaalimme suojelemiseksi seurauksilta. Meidän on autettava miljardeja ihmisiä, jotka asuvat maissa, jotka eivät voi auttaa itseään ilman apua. Meidän on muistettava ennen kaikkea sitä, että pandemiassa mikään maa ei ole saari.
Emme tiedä tulevaisuutta. Mutta me tiedämme kuinka meidän pitäisi yrittää muokata sitä. Aiommeko muokata? Se on se kysymys. Pelkään suuresti vastaustamme.”
Mikrobi on ikuinen. Se ei lisäänny eläinopillisessa mielessä, vaan jakautuu, kaikenaikaa. Eläin on yksilöllinen. Se lisääntyy eli kokee yksilöllisen syntymän ja kuoleman. Ihminen on eläimistä erikoisin. Se on oman lisääntymisensä prosessista yksilöllisesti äärimmäisen tietoinen, sairauden- ja kuolemanpelkoa myöten. Siksi ihminen kokee voimakkaasti sellaisen asian kuin ajan, jota ei ole ehkä olemassakaan ilman ihmisen yksilöllistä tajuntaa, ja ajantajunsa vuoksi ihminen tarvitsee käsityksen ikuisuudesta, eli uskonnon. Henkilökohtaisen ajan rajallisuus ja uskonnollinen kaipuu ikuisuudesta rakentavat ihmisen ymmärryksen olemassaolostaan, kaikkine ristiriitoineen, mitä nimitetään kulttuuriksi. Virus ei sopeudu ajassa ratkaistavien ongelmien ennakointiin, ja tuntuu siksi niin pelottavalta. Ehkä pelottavammalta, kuin on syytä, tiedähäntä.