Suomalaisuuden monet kasvot

Sydämeni LauluKirjoittanut Henrik Timonen, säveltänyt Jukka Linkola, ohjannut Teija Söderholm

”Ehkä sinä olet nyt tulevaisuutesi
kynnyksellä. Ehkä sinulle on juuri nyt alkamassa uusi aika.”
Sydämeni laulu on musiikkinäytelmä, joka kertoo Aleksis Kiven elämän dramaattisista
vaiheista.
Se on väkevä kertomus kamppailusta kavalaa maailmaa vastaan, ja toisaalta
luomisen innosta ja rakkaudesta.

Katariina Mäkinen-Önsoy:n
TEATTERIARVIO Kaupunki Uutisissa osui:

Naantalin
teatterin musiikkinäytelmä Sydämeni laulu on energinen ja samalla sydäntä
riipivä tulkinta Aleksis Kiven elämän viimeisistä vuosista. Teatteriryhmä
suoriutuu kiitettävästi haastavasta näytelmätekstistä ja osoittaa
kunnioituksensa ensimmäistä suomenkielellä kirjoittanutta romaanien, näytelmien
ja runojen tekijää kohtaan.

Toisaalta Iiro Räikän esittämä Kivi on täynnä elämäniloa ja hän
palaa halusta kirjoittaa, mutta taas toisina hetkinä hän ratkeaa juopottelemaan
ja hakee lohtua välillä hyväntekijänsä vuokraemäntä Charlotta Lönnqvistin (Arja
Viitikko) ja toisinaan porvarisneito Albina Palmqvistin (Maj-Britt Lahdenperä)
helmoista.

Kiven merkittävin tukija dosentti Fredrik Cygnaeus (Nora Nurmi)
esiintyy lavalla tuon tuosta, mutta ajan muita kulttuurivaikuttajia, Suomalaisen
Kirjallisuuden Seuran jäseniä ei näytelmässä sen enempää nimetä.
Käsiohjelma kertoo heidän olevan Ernst Albert Forssell (Seppo Kustonen), Emil
Nervander (Sari Niemi) ja Julius Krohn (Pertti Haapanen). Sen sijaan August
Ahlqvistin, Aleksis Kiven tuotannon ja eritoten Seitsemän veljeksen teilaajan,
nimi esiintyy näytelmässä useampaankin otteeseen.

Näytelmän keskiössä ovat sekä Linkolan musiikki että Timosen ja
Kiven lyriikat, joita kuoro tulkitsee tunteella. Myös videokuva, joka vie
katsojan Aleksis Kiven lapsuuteen, on oiva teatterin tehokeino, jota ei
aikaisemmin ole niinkään käytetty.

Kiven elämän raadollisuutta kuvastaa 38-vuotiaan kirjailijan
fyysisen ja psyykkisen kunnon hiipuminen sairauden koettelemana,
prostituoitu-demonien vallatessa hänen skitsofreniasta kärsivää mieltään.
Viimeisessä kohtauksessa Kiven lausuessa tutut sanat ”Minä elän” kuolinvuoteellaan
katsojat viimeistään herkistyvät kansalliskirjailijamme kohtalon edessä.

Upea ja koskettava Sydämeni laulu sopii mainiosti Naantalin
teatterin 30-vuotisjuhlavuoteen.

Kritiikki on osuvaa kiittävyydessään. Kova suoritus kerta
kaikkiaan!

Seurassani ollut ystävä luonnehti: ”Esitys oli hyvä, istui aikaan”.

Monellakin tavalla todella. ”Hän eli vain syksystä jouluun” on kaikille tuttu
kuvaus Aleksis Kiven elämästä ja niinpä syksyllä nähtynä tarina on vieläkin koskettavampi.
Ajallamme ei ole vierasta Kiven kokema kanssaihmisten yhteiskunnallinen
käyttäytyminen ja juuri nyt voi olla näillä isänmaallisuuden tulkinnoilla kysyntää.

Lainaan tähänsekä viimeisen
säkeistön Kari Rydmanin ylistyksen
Suomenmaa kansallisrunosta:

Mi autuus helmaas nukkua
sä uniemme maa,
sä kehtomme, sä hautamme,
sä aina uusi toivomme,
oi Suomenniemi kaunoinen,
sä iankaikkinen!

Minusta tämä runo kuuluu Kiven kauneimpiin, ja on omaa luokkaansa myös
patrioottisten suomalaistekstien joukossa. Komeilematon, komentelematon,
pehmeä, inhimillinen, lämmin ja suomenkieltä kauniisti käyttävä.