Lauri Kangas: Merisalin monta alkua – mieleen painui myös 1970 luvun

Lauri Kangas Merisali A 20240606

Naantalin Merisalilla on monta uutta alkua, kuluvaan vuoteen osuu yksi.
Mieleen painuva oli myös aika 70 luvun alussa. Tuolloin pohdittiin ladoksi pilkatun purkamistakin. Olivathan muut 1860-luvulla rakennetut kylpylärakennukset jo purettu.

Yhtenä vaihtoehtona pohdittiin kaupungin nuorisolautakunnassa nuorisotoiminnan avaamista Merisaliin, mutta vastustuksen vuoksi tällaista päätöstä ei saatu tehtyä. Lautakunnan yhtenä jäsenenä tuolloin parikymppinen opiskelija Lauri Kangas oli pettynyt. Hän teki kaupungille esityksen Merisalin vuokrauksesta perustettavaksi diskoteekiksi. Kolmen kesän vuokrasopimus syntyi.

Diskon vastustajillakin oli perusteensa. Lähin naapuri oli kirkko. Muutamaa vuotta aiemmin Merisalissa oli mennyt hulinaksi. Tämä tausta loi toisaalta diskon käynnistämiselle näytön paikan. Haluttiin uskoa sen toimivuuteen. Syntyi Merisalin uuteen tulemiseen uskova nuorisoporukka.

Pari vuotta sitten Naantalin museosta otettiin yhteyttä Lauriin. Museoon haluttiin taltioida muistoja myös Merisalin nuorisohistoriasta. Diskoaika, nyt jo yli viisikymmentä vuotta sitten, oli sen ajan ydintä. Pyyntö oli mieluisa. Alkoihan hänen aikansa diskoisäntänä omilla häillä. Räväkästi alkoikin. Häistä tehtiin rikosilmoitus.

Siellä oli juotu keskikaljaa. Niin oli, mutta häät olivat yksityistilaisuus. Merisali oli suljettu yleisöltä koko sen vuorokauden. Syytettä ei nostettu.
Myöhemmin Merisali sai oikeuden myydä keskiolutta.

Lauri ja nuorikkonsa Raili olivat tuolloin Yleisradion koulutettavina. Lauri käsikirjoitti ja sai ohjattavakseen puolen tunnin ohjelman nimeltä Discoteque. Se kertoi tästä villityksestä esimerkkinä Merisali. Ohjelmassa esiintyivät poppamiehenä tunnettu

Pentti Kemppainen. Hän oli tuonut Amerikan matkaltaan meille nk levyratsastuksen.

Siitä kehittyi Radio Mafia. Esiintyjinä ohjelmassa olivat myös Hector sekä Anki. Hurjaa tanssia esitti Väätäsen Jaska Naantalista.
Ohjelma tuomittiin julkisuudessa ilmaiseksi mainokseksi. Sitä se olikin. Mainosta nuorisotoiminnalle.

 

Tarinoita tuosta ajasta syntyi. Niitä muisteltiin 6.6.2024  Joidenkin muistissa on vielä juliste, joka tanssiin aikoinaan kutsui. Alkuperäinen juliste jätettiin Merisaliin, jolla on taas uusi alku.

Lyhennelmä Merisalin esityksestä.

8.6.2024

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Sisällysluettelo

 


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa