Vietämme joulua tavanomaisen menoin, sanotaan ja niin teemme
Naantalissa se on tarkoittanut, että aloitetaan joulurauhanjulistuksesta. Tänä vuonna oli ennätysyleisö, kun virallista laskijan tietoja ei ollut niin arvelen paikalla olleen ainakin parituhatta ihmistä.
Kun olin 70 vuottaa sitten ensimmäistä kertaa paikalla ollessani muita joulurauhan kuulijoita oli kymmenkunta : Neljä Raatihuoneen rappusilla ja kolme sähkölaitoksen portailla Axel ja Hedvig Haartaman ja kourallinen muita. Naantalissa asukkaita oli saman verran kuin nyt läsnäolijoita.
Haastemies- vahtimestari Erkki Harne luki julistuksen ja siinä se. Julistuksen tarkoitus onkin silloin ollut kuten alun alkaen olla muodollinen ilmoitus eikä seremoniallinen tunnelman tekijä kuten nykyisin kun jouluaaton ollessa arkipyhänä vapaa päivä.
Nyt julistuksen lukee hallintojohtaja Riitta Luotio ja muutoin tilaisuutta juhlistetaan rummutuksella ja laulamalla virret Jumala ompi linnamme ja Enkeli taivaan lausui näin.
Paikalla olleista monet jatkoivat kirkkoon perhehartauteen, joka on uudehko, hyvä palvelua seurakunnalta ja se onkin pienentänyt klo 16 hartauden kävijämäärää.
Jouluaaton hartaus on kuulunut lapsuudesta asti traditioihimme.
Se oli harvinainen tapahtuma siksi, että kävimme kirkossa isäni ja sisareni kanssa ja äitini valmisteli jouluruokailua. Hän kertoi pitävänsä järjestely hänen kannalta hyvänä; hänen joulurauhansa hetki oli ollut aina vasta jouluaamun kirkossa.
Torikadun kotitalostamme oli tapana jouluaamuna sytyttää kynttilä ikkunalle valaisemaan Lappalaisten mäeltä ja Luonnonmaalta kävellen tulijoiden kirkkotietä.
Kirkkotietä valaisemassa oli vähäisten katuvalojen lisäksi jouluna kirkon mäelle johtavan tien päällä oleva Daavidin tähti, jota ei tänä vuonna enää ole enää ripustettu. Miksi?
Hautakynttilöiden vieminen on kuulunut tapoihin. Ja se olikin ennen lasisuojia hankalaa; lumesta piti rakentaa suojaa ja siltikin kynttilät sammuivat; sankarihautojen tervapadat sen sijaan paloivat paremmin.
Nykyisin tieni haudoille kulkee vuoden 1918 kansalaissodan uhrien Aika ja Muisto paaden kautta.
Sen jälkeen menen edesmenneiden naapureittemme uurnahautojen ja muualla haudattujen nunnien muistomerkin ympärille sytytettyjen satojen kynttilöiden ohi äitini vanhempien haudan kautta omien vanhempien ja isäni vanhempien haudalle.
Ja sieltä siirryn kirkkoon sankarihautoja sivuten siinä viimeisissä riveissä lepäävät Luotosen Eero ja Reino
”Mies polvet Vaipuvat unholaan” kirkossa laulettaessa, ajattelemme läheisiämme, mutta historian tapahtumat nousevat mieleen. Isäni mukaan punakaartissa olleita jäi Aika ja Muisto paateen nimensä saaneet yhdeksän toveria ja, että yksi heistä oli sillä jossakin lahden suunnalla joukkohaudassa lepäävän Luotoseen Emilin velipuolet Reino ja Eero ovat sankarihaudoissa. Sellainen on ollut suomalinen todellisuus
Punagraniittinen Aika ja Muisto passi kirkon mäellä sekä sanakarihaudan nunnaan siunaamassa sotilasta ovat puhutteleva kokonaisuus, jossa Suomen historian lähtökohdat antava ajattelemisen aihetta kirkon penkissä kuunnellessa kirkkoherra puhetta – se on enemmän sitä kuin saarnaa. Hän selittää fiksusti rauhan laajempaa käsitettä. Shalom
Šalom (hepr. שלום) on heprealainen sana, joka merkitsee ’rauhaa’ ja ’hyvinvointia’. Samoin kuin suomen kielessä, rauha voi tarkoittaa kahden osapuolen välistä rauhaa (erityisesti ihmisen ja Jumalan tai kahden kansan välistä) tai sisäistä rauhaa.
Viha vaino pois, rauha parempi ois. on hiskimäinen tulkinta tai tuoreempi Happy Chrismas – War is over lennonmaisesti laulettuna ovat niitä, joita jouluun mielellään liitäisi.
Niin pitäisi järjen, tunteen ja evankeliumin mukaisesti olla.
Mutta tosiasiallisesti sota on entistä arkipäiväisempää: Kansainvälisen strategisten tutkimusten instituutin tuore raportti dokumentoi 183 meneillään olevaa konfliktia ympäri maailmaa, mikä on suurin määrä yli kolmeen vuosikymmeneen. Ja tämä luku saavutettiin ennen Gazan sodan puhkeamista.
Ja syypäitä ei tarvitse hakea täysin vieraista uskonnoista; naapurimaamme Venäjän ortodoksinen arkkipiispa puhuu sotaa johtavasta presidentistä Jumalan valitsemana johtajana, jolla on annettu suuri tehtävä. Uskontoa on taas kerran väärässä käytössä.
Kun sekä kirkossa kolehtivirtenä, että joulurauhan julistuksen yhteydessä lauletaan Jumala ompi linnamme, niin muistutan itselliseni ja muille, että virren sanat ovat uskonpuhdistajamme Martin Lutherin kynästä 1500-luvulta eikä se Tuntemattoman Paloaukean tarpeisiin tehty. Pistänkin tähän virren ensimmäisen säkeistön suoran käännöksen joka selkeämmin muistuttaa, että sielun vihollisesta on kysymys:
Vahva linna on Jumalamme,
hyvä puolustus ja ase.
Hän auttaa meidät vapaaksi kaikesta hädästä,
joka meitä on nyt kohdannut.
Vanha, paha vihollinen,
hän nyt totisena juonii;
suuri voima ja oveluus
ovat hänen kauhea varustuksensa
maan päällä ei ole hänen veroistaan.
Mikko Rönnholm
