Naantalin Matkustajaterminaalin onnekas sotku

Mikko Rönnholmin muistinvarainen kertomus katastrofaalisen uhan kääntämisestä hyödylliseksi yhteistyöksi.

Kaikki ei ollut sitä miltä näytti

Naantalin Matkustajaterminaali Oy perustettiin vuonna 1972  joulua edeltäneellä viikolla. Allekirjoitus tapahtui Vikingin laivalla juhlallisissa tunnelmissa. Kaikki olivat iloisia, kun pitkään jatkunut kädenvääntö uusista liikennöintisopimuksista oli saatu ratkaistua ja matkustajaterminaali päätettiin rakentaa tasavertaiselta 50/50 pohjalta.
Tyytyväisyys oli siis molemmin puolista.  Naantalilaiset iloitsivat tietämättä yhtiön ja kaupungin välisestä vuokrasopimuksesta. Oli aikaansaatu tuloja tuottava liikennöintisopimuksesta ja erityisesti siitä, että Viking Line sitoutui miljoonien Naantaliin kiinteään omaisuuden investointiin Naantalin satamaan.
Vikingit riemuitsivat siitä, että matkustajapalvelut paranevat ja kaiken lisäksi he saavat omistukseensa puolet terminaalista maksamatta sen käytöstä mitään, koska kaupunki sitoutui heidän vaatimuksestaan allekirjoittamalla terminaalin vuokrasopimuksen, jossa vuokra kattoi kaikki käyttö ja pääomakustannukset.

Salamavalot häikäisivät kaupunginjohtajan

Jälkeenpäin kaupungin päättäjien käsittelemättömän vuokrasopimuksen allekirjoittaja kaupunginjohtaja Jaakko Kalkas  selitti, että toimitusjohtaja charmantti sujuvasanaien entinen tv-toimittaja Kaj Grundström sujautti yhtiön perustamissopimuksen lisäksi   vuokrasopimuksen ja pyysi myös siihen kaupungin allekirjoittajien nimet. Myöhemmin Jaakko Kalkas selitit, että salamavalojen loisteessa hän ei halunnut pilata hyvää tunnelmaa ja arveli, että hän ehtii selittää ja selvittää asian myöhemmin päättäjille. Tätä ei koskaan tapahtunut.
Mikko Rönnholmin muistinvarainen tarina suuresta uhasta kohtuulliseen mahdollisuuteen

Luulon ja tiedon yhteistyö

Tietämättömyys vallitsi kaupungin päättäjien puolella ja yhtiön hallinnossa toimittiin hyvässä uskossa, että taloudesta tultaisiin huolehtimaan omistussuhteen  50/ 50 periaatteella. Se oli naantalilaisten mielestä hyvä lähtökohta yhteistyölle.
Naantalin Matkustajaterminaali Oy:n hallitukseen valittiin kolme kaupungin ja kolme Viking Linen edustajaa: Kaupungin edustajiksi nimettiin: ylimestari  Juuse Jyväkorven, kok, rakennuspäällikkö  Pentti Lipposen, lib ja diplomi-insinööri Mikko Rönnholmin, sd.

Viking Linen puolelta yhtiön hallitukseen tulivat Karl Johan  Hagman, Sigvard Ulfstedt  ja Tor Alf Eliasson?.  Sihteeriksi, joka  hoiti käytännössä toimitusjohtajan tehtävät siinä sivussa, nimettiin satamajohtaja Antti Merilahti.  Jyväkorven kuoleman jälkeen hänen paikan niin kaupunginhallituksessa kuin terminaaliyhtiössä peri  hovioikeudenneuvos Eero Sutinen

Ylimestari Juuse Jyväkorpi oli kokoomusryhmän vahva vetäjä ja kaupunginjohtajan varamies.
Hän oli arvostettu Imatran Voiman suurien rakennusprojektien vetäjä rakentamisen ammattilainen. Hän oli VG-62 puheenjohtajana innokas urheilumies ja joviaali toimeen muiden kanssa toimeen tulija. Hän oli rakentava poliittisen yhteisymmärryksen rakentaja, joko ymmärsi jopa työväenlehtien merkityksen!

Rakennus Oy:n ja Rakennus Ruolan työpäällikkö Pentti Lipponen oli edennyt vastuullisiin asemiin ahkerana ja jämptinä esimiehenä. Talouden realisteista kiinnipitävä Pentti oli liberaalien kunnaallishallinnon luottomiehiä.

Juuse Jyväkorven ehdotuksesta hallituksen puheenjohtajaksi projekti-insinööri Mikko Rönnholm.
Tämä tietenkin olisi voinut olla ennusmerkki siitä, että tässä voi tiedossa vaikeuksiakin; itse uskoin ja uskon vieläkin  Juusen perusteluihin, että oli sopiva rakentamistaloudesta diplomityön tehneenä ja innokkaan asioihin perehtyvänä, aktiivisena ja kaupungin puolia pitävänä.
Vaikka Juuse olikin kaupunginjohtaja Jaakko Kalkkaan   luottomies, hän tuskin tietoinen salassa pidetystä vuokrasopimuksesta.

Hieno ja halpa -Itämeren suurin syntyy vaikeissa olosuhteissa

Niin sitten lähdimme rakentamaan terminaalia, jonka pääsuunnittelijaksi valittiin Arkkitehtitoimisto Sigge Eklund projektin vetäjän arkkitehti Antti Mäki. Suunnitelmat olivat näyttäviä, mutta järkeviä. Kustannusarvion pyöriessä 8-9 miljoonan (nykyrahassa 10- 11 M€) luokassa siis vain kolmannes Siljan Turun terminaalin yli 30 miljoonan markan hinnoista.
Ja kun osapuolet olivat tietämättömyydessään hyvässä uskossa, hyväksyttiin rakennussuunnitelmat tilojen osalta helposti; saunaakaan ei poistettu.

Rakentamisessa ongelmana oli maaperä; Vuonna 1964 valmistuneen matkustajalaivasataman kentät ja kevytrakenteinen terminaalirakennus olivat rakennettu mereltä vallatulle juurikassokerin mullan ja sitä vahvistavan kiviheitokkeen päälle. Mutta nelikerroksinen kivitalo oli eri juttu verrattuna yksikerroksiseen lautarakennukseen.  Tavanomaiset lyöntipaalu eivät tulleet kysymykseen,  kaivinpaalut olisivat olleet liian kalliit, joten rohkenimme päätyä Franki-paaluihin ( Franki-paalu on kaivinpaalu, jonka alaosaan juntataan  betoninen anturalevitys maahanlyönnin loppuvaiheessa). Se päätös vaati  rohkeutta, jota vahvistin kyselemällä entiseltä geotekniikan  opettajiltani neuvoa.

Rakentamisen aikana vallitsi korkeasuhdanne, kun öljykriisin aiheuttama inflaatiota pyöri vinhasti ja työvoimakustannukset ja ammattimiesten saatavuus oli pullonkaulana aikataulussa pysymiseksi. Elinkustannusindeksi nousi parissa vuodessa 30 prosenttia. Ajan menoa kuvaa se, että nuori DI sai palkka vain puolet urakkatimpurin tai raudoittajan palkoista.

Materiaalipulan siis ylikuumenemisen puolelta on jäänyt pari tapausta:
Julkiverhoukseen ajateltua pesubetonielementtejä ei saatu ja ne jouduttiin korvaamaan saman näköisellä kovaan hartsin upotetuilla kivipintaisilla levyillä.
Odotushallinmatoksi oli vaihtoehtona suomalaien ja ranskalainen, valitsimme ranskalaisen koska sen kulutuskestävyys oli parempi ja kuviointi mielenkiintoisempi. Tässä asiassa Antti Mäki käännytti meidän päät – onneksi.

Näissä olosuhteissa ei ollut yksinkertaista pysyä aikataulussa ja kustannusarvioissa.

Rakennusurakoitsija Teppo Haarlaksen ja Mikko Lindströmin yritys Mitra oli todella tiukoilla kiinteähintaisen urakkasopimuksen kanssa. Tavanomaista enemmän kului aika neuvotteluihin, joista jonkinlaisen kauhun tasapainon vallitessa selvisimme, riitelyn kärjistämiseen ei kummallakaan osapuolella ollut varaa.

Hankeen viivästyminen pelotti. Kun kriittisellä polulla oltiin alusta alkaen, niin rakennuttajakin yritti myötävaikuttaa hyvään henkeen järjestämällä mm:ssa rannassa olevalla vuorolaivalla ikimuistoiset harjakaiset, joissa tarjoilu oli vapaat ja meno sen mukaista.

Projektin aikainen suurin ongelma oli kuitenkin rahan puute.

Yhtiön oma pääoma oli muodollinen ja velkaa piti saada kokoinvestoinnin rahoittamiseksi. Takausvaltuuksien lisääminen ei ole kunnallishallinnossa helppo asia ja niinpä juristivaltuutettu Markku Aarola  väläytti konkurssiakin vaihtoehdoksi.
Viking Linen takaus saatiin helpommin, koska he luottivat vuokrasopimuksen mukaisen vuokralaisen eli kaupungin maksavan yhtiön kaikki  kustannukset.

Rahaakaan ei tuolloin ollut tarjolla kuten nykyisin ja niinpä SYP:n pankkilainalla ei rakennusta saatu kuin puoleen väliin.

När nöden var störst kom hjälpen först

ja sen avun nimi oli KELA tarkemmin sanottuna Turun Maariasta kotoisin oleva pääjohtaja Jaakko Pajula. Kansaneläkelaitoksella oli silloin vielä rahastoissa rahaa, mutta niiden käytön säännöt olivat tiukat; lainarahan piti hyödyttää Suomen työllisyyttä ja vientiä.
Antti Merilahti oli avainpelaaja Jaakko Pajulan koulutoverina, ja minäkin tunsin SAK:n entisen sihteerin varapääjohtaja Ahti Fredrikssonin. Onnistuimmekin saamaan KELA:sta yhtiön ”enkelirahoittajan” ja yhtiö saatiin rahoituksellisesti tolpilleen. Terminaalin rahoituksen kautta avautui myös Viking Linelle yhteys KELA:aan. Näillä tekijöillä oli merkitystä autolauttaliikenteen investointien kannalta. Henkilökohtaisesti tutustuin paremmin puoluetovereitteni mustamaalaamaan Jaakko Pajulaan, joka osoittautui asiantuntevaksi talouden tuntijaksi eikä pelkäksi Urho Kekkosen nostamaksi luottomieheksi. Myöhemmin Imatran Voiman hallintoneuvostossa näkemykseni vahvistui. Naantali voi olla kiitollinen, että Jaakko Pajula oli matkustajaterminaalin lisäksi avustamassa  kylpylän perustamisessa ja musiikkijuhlien käynnistämisessä.

Matkustajaterminaalin oheistuotteena kaupungin ja Kultarannan yhteistyö alkaa

Matkustajaterminaali valmistui ajallaan ja uusi uljas terminaali vihittiin juhlallisesti. Siitä on erillinen kirjoitus, joka koski tasavallan presidentin sairastumista ja adjutantti Lasse Wächterin merkittävästä panoksesta Naantalin ja Kultarannan välien normalisoinnissa. www.sdpnaatali.fi/blogi

Karmea totuus johtaa monimutkaiseen riitaan

Mutta asiat olivat, kuten aikaisemmasta kertomuksesta voi arvata katastrofaalisessa tilassa: Tästä vaiheesta olen kirjoittanut näille sivuille aikaisemmin:

Kaupunginjohtaja Jaakko Kalkas salasi luvatta allekirjoittamansa sopimuksen olemassaolon kaupunginhallitukselta ja valtuustolta ja niinpä ryhdyimme rakentamaan terminaalia hyvässä uskossa, että vastuu on jaettu puoliksi kummallekin osapuolelle.
Matkustajaterminaali Oy:n hallituksen puheenjohtajana ihmettelinkin nuukien ahvenanmaalaisten välinpitämättömyyttä terminaalin rakennuskustannuksia kohtaan.

Minulle asian koko kaameus valkeni yhtenä keväisenä päivänä, kun paikallisjohtaja Sigvard Ulfstedt marssi työpaikalleni Turun apulaiskaupungininsinöörin työhuoneeseeni tuohtuneena ja näytti Kalkkaan allekirjoittaman vuokrasopimuskopiota.
Otin yhteyttää Kokoomuksen edustajaan kaupunginjohtajan varamieheen Eero Sutiseen, joka oli myös Naantalin matkustajaterminaaliyhtiön hallituksen jäsen ja kysyin tunteeko hän sopimuksen?
Hän ei ollut nähnyt eikä kuullut mistään sellaista, mutta päätti selvittää asian.
Hetken päästä hän soitti takaisin ja ilmoitti varmistaneensa kaupunginjohtajalta, että mitään sopimuksia ei ole ja asian luokittelimme kovan pelin viikkareitten bluffiksi  ja terminaali vihittiin komeasti.

Dokumentti oli aito eikä Jaakko Kalkaskaan sitä kiistänyt vaikkei kaupungin kappaletta löytynytkään

Mutta arki tuli ja Vikingin edustajat näyttivät alkuperäistä autenttista vuokrasopimusta yhtiön hallituksessa ja vaativat yhtiön kannalta erittäin edullisen sopimuksen täytäntöön panoa. Äänin kolme -kolme puheenjohtajan eli minun äänen ratkaistessa. Emme lähteneet yhtiönä virallisesti vaatimaan kaupungilta vuokrasopimuksen voimaan saattamista.
Vikingin edustajat moittivat kaupungin edustajia siitä, että emme ole edustaneet yhtiön etua ja uhkasivat vahingonkorvauskanteilla. Niin sitten asia meni helsinkiläisten huippujuristien tuloksettomaksi kädenväännöksi ja kaupungin sisäiseksi sopaksi. Aikansa tuloksetta jauhettuamme huomasimme hallituksessa, että juridiikalla tämä ei selviä – pitää yrittää yhdessä todellisten päättäjien toimesta.

Kaupunginhallitus ja varustajat neuvottelevat nokakkain

Asia ratkesi sovintoon viimeisessä syksyisenä lauantaipäivänä neuvottelussa, jossa läsnä olivat koko Naantalin kaupunginhallitus ja kaikki Vikingin varustajat Sven Erik Johansson, Bertil Myrsten, Gunnar Eklund ja varatoimitusjohtaja Kalle Hagman. Kaupunginjohtaja Kalkas toimi tulkkina ja luonnollisesti sovittelevana ja myöntyväisenäkin.
Asia ei tahtonut edetä ja niin Kalle Hagman vinkkasi luottamuksellisesti; että tehkää tiukassa sävyssä ”kompromissiehdotus”, jossa yksinkertaisesti vuokrasopimus unohdetaan ja sanokaa, että mitään muita mahdollisuuksia ei ole.
Toiset varustajat väsyivät ja antoivat valtuudet Gunnar Eklundille sopia asiasta.
Lopullinen sopimus tehtiin sitten SF-linen toimitusjohtajan Gunnar Eklundin, Karl Johan Hagmanin ja Sigvard Ulfstedtin edustaessa Vikingiä ja Eero Sutisen, Pentti Lipposen, Antti Merilahden ja Mikko Rönnholmin ollessa kaupungin edusmiehinä. Pitkän illan päätteeksi, ennen iltalaivan lähtöä sopimus oli formuloitu ja terminaali pääsi palvelemaan kasvavaa liikennettä.

Yhtiön hallituksessa jatkui pitkään hyvä yhteistyön koeteltu henki., joka oli hyödyksi molemmille osapuolille.

Tuossa kiivaassa yhteydessä huomasimme lähes aristokraattisen oloisen kovan ja tarkan varustamojohtajan Gunnar Eklundin olevan laajakatseisemman ja viisaamman kuin, mitä ulkokuoren elekieli aluksi kertoi.

Voin arvata, että ratkaisu oli vaatinut varustamoissa erityisesti SF Linessä kovan väännön hyväksyä heidän kannaltansa kallis sopimusmyönnytys, joka merkitsi arviolta kymmenen miljoonaa lisämaksua. Tietenkin uhkana olivat hyvin tuottoisan afäärin eli kasvavan matkustajalauttaliikenteen tulojen menetykset ja julkisuuden mainehaitat.
Meille hallituksen naantalilaisille jäsenille oli suuri helpotus, kun asia ei ajautunut riitaisena oikeudelliseen prosessiin; siinä olisi voinut käydä kalpaten.

Eero Sutinen oli rohkea ja luja

Jälkeenpäin arvioituna en ihmettele niinkään oma uhmakkuuttani, sen sijaan kunnioitusta herätti jo silloin ja myöhemmän kokemuksen valossa vielä enemmän hovioikeudenneuvos-laamanni Eero Sutisen kovapäisyys;  hän  tiesi asemamme ongelmallisuuden ja hän  otti hurjan henkilökohtaisen riskin lähtiessä tähän uhkapeliin.

Siinä oltiin yhteisellä asialla omalla riskillä, eikä päinvastoin kuten liian usein politiikassa sattuu käymään.

Kaupungin elimissä tämä tapaus aiheutti vakavan hallinnollisen ongelman, jonka seurauksena kaupunginjohtaja erotettiin yksimielisellä kaupunginvaltuuston päätöksellä. Prosessi oli monitahoinen. Jos asian oikein tiivistää, niin kysymys oli siitä kaupunginjohtaja Jaakko Kalkas menetti Kokoomuksen Eero Sutisen ja Mauno Kesäläisen luottamuksen salaamalla ja kiistämällä allekirjoituksensa. Sosialidemokraatit Mikko Rönnholm ja Jorma Salmikivi eivät politisoineet tapahtumaa.
Osoituksena tästä oli vuoden 1976 vaalilehti, joka on tässä kopiona.