Onko oikein ja kohtuulista, että kaupunki maksaa 1,9 miljoonan euron maasta, jonka se on aikaisemmin lahjoittanut ilmaiseksi

Tupavuoren liukumäki Neste 20200916

 

Tämä on erikoinen tapaus, luultavasti ainutlaatuinen.

Naantalin kaupunginhallitus ehdottaa 27.11.2023 pitämässään kokouksessaan, että Naantalin kaupunginvaltuustolle päätettäisi ostaa Neste Oyj:ltä  n. 21,48 hehtaarin alueen 1.900.000 euron kauppahinnalla.

Kyse on saman alueen osasta, jonka Naantalin kaupunki luovutti valtiolle korvauksetta siis ilmaiseksi vuonna 1947. Nimittäin Naantalin kaupunki päätti sen jälkeen, kun valtion oli ryhtynyt pakkolunastamaan Tupavu0ren aluetta Naantalin Keskusvaraston tarpeita varten sota-aikaisen poikkeuslain perusteella.
Kaupunki oli valmis ymmärtämään tilannetta ja teki reilun tarjouksen, jonka mukaan   Naantalin kaupunki luovutti n. 50 hehtaarin suuruisen alueen kaupungin itäisellä puolella nk.. Tupavuoren merikylpylän takana sijaitsevan alueen Naantalin keskusvaraston käyttöön (NKV) siihen tarkoitukseen kuin käydyissä neuvotteluissa on esitetty korvauksetta ja mm:ssa seuraavin ehdoin:

Ehdoista tärkein oli, että kaupunki on oikeutettu perimään sataman käytöstä masut taksan mukaisesti ja vähäisin oli, että puustosta ja sähkölinjan vedosta kaupunki sai 500.000 markan ( nykyrahassa 35.000 euron) korvauksen.

Sittemmin valtion omistukseen tulleet alueet on luovutettu eteenpäin ja niiden nykyinen omistaja Neste.

Neste on muodostanut lahjoitetuille alueille oman teollisuussataman eikä ole enää vuosiin maksanut kaupungille eikä sen satama yhtiölle mitään korvausta satamaa käyttävien alusten eikä niiden lasteista, vaan on perinyt ne omaan kassaansa.

Nyt Neste on siis myymässä 44 prosenttia lahjaksi saadusta 50 hehtaarin alueesta kaupungille 1,9 miljoonan euron hinnalla.

Toimenpiteen lainmukaisuutta en arvio, mutta Nesteelle tarpeettomasta ja ilmaiseksi kaupungilta alun perin saadusta alueesta perittävä maksu ei ole oikein eikä kohtuullinen.

Naantalin ja koko kaupunkiseudulle Nesteen jalostamon lopetus on ollut suuri menetys.  Neste ei ole ryhtynyt kehittämään alueelleen uutta toiminta. Naantali on sen sijaan yrittänyt löytää muita yrittäjiä investoimaan Naantaliin tänne sopivaa ja tulevaisuuden kestävän kehityksen tarpeita palvelevia hankkeita .
Tällaisen yhtenä edellytyksen on riittävät maa-alueet, joita on Nesteen omistamalla Naantalin lahjoitusmailla käyttämättömänä.

Naantalissa öljyn jalostustoimintansa aloittaneen valtion perustaman menestyvän suuryrityksen rahastaminen tyhjästä on väärin ja eikä eettisesti hyväksyttävää.

 

Mikko Rönnholm, sd, ex. kansanedustaja ja vielä valtuutettu Naantalissa

 

 

7.12.2023

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Sisällysluettelo

 


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa