Edunvalvontaa pitää tehdä aina kun on mahdollisuus ja jos mahdollisuuksia ei näytä syntyvän, niitä pitää luoda. Tämä mielessä pyysimme kollegani Porvoon jalostamon työntekijöiden pääluottamusmies Sami Ryynäsen kanssa Sdp:n puoluekokouksen yhteydessä tapaamista Eurooppa – ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraiselta.
Taustaksi ja nykytilan ymmärtämiseksi on hyvä muistaa, miten tähän on tultu. Nesteen perustaminen oli aikoinaan kauaskantoinen teollinen rakennepoliittinen uuden uran avaus. Se oli politiikan ja innovaation hedelmällinen yhdistelmä.
”Maailma tarvitsee hullujen unelmia ja viisaiden ihmisten tekoja. Viisauden minä jätän muille.”
Sanat ovat Nesteen toimitusjohtajan Uolevi Raaden kirjeestä Lummuksen insinöörille Carl H. Gamerille, jolle hän selitti 1960-luvun puolivälissä omaa suurta unelmaansa: modernin petrokemian ja puunjalostusteollisuuden liittämistä tavalla, joka synnyttäisi uusia tuotteita, vetäisi syrjäisen perässäkulkija -Suomen teknologisen kehityksen valtavirtaan ja edistäisi maan vaurastumista.
Edellinen on suora lainaus Markku Kuisman kirjasta Kylmä sota, kuuma öljy ja siinä jatketaan:
jo ennen Nesteen ja Suomen ensimmäisen öljynjalostamon perustamista Raade oli korostanut jalostamohankkeen teollisuuspoliittista merkitystä. Jalostamo ei ollut tärkeää pelkästään kansallisen öljyhuollon varmistamiseksi, vaan hanke oli ”toisessakin mielessä tärkeä, nimittäin tämän maan teollistamisen kannalta”. Jo tuossa vaiheessa Raaden katseet olivat kääntyneet petrokemiaan, joka eli suurta nousuvaihettaan maailmalla. Puhuessaan Nesteen hallintoneuvostolle kesäkuussa 1952 Raade oli perustellut ajatustaan näin: ”Suomen pitää etsiä uusia raaka-aineita, joiden varaan se voi rakentaa teollista tulevaisuuttaan. Eikä voida päätyä muuhun tulokseen, kuin että kemiallisen teollisuuden edelleen kehittäminen maassamme on myös eräänlainen valtakunnallinen välttämättömyys.
Ja edelleen:
Nesteen perustajaisillä oli siis alkujaankin ohjelmassaan uudet, öljynjalostuksen yli kauas katsovat teolliset aluevaltaukset. Omalla öljynjalostuksella oli toki itsessäänkin arvonsa, mutta samalla se oli väline, jolla kurkotettiin pitemmälle: yksipuolisesti metsävaroihin perustuneen suurteollisuuden rakenteen monipuolistamiseen ja uudenaikaistamiseen. Neste oli tässäkin suhteessa modernin Suomen rakentajien projekti.
Tämä edellä oleva on tietysti historiaa, mutta ajattelutapana sen pitäisi mielestäni olla tulevaisuuteen katsovaa nykyaikaa. Aikanaan sosialidemokratia oli eturivissä viisaasti tukemassa tätä rakennekehitystä.
Valitettavasti Sipilän hallitus halusi pistää Nesteen lihoiksi. Osaltaan tätä intoa kiihdytti raketin lailla nousuun lähtenyt pörssikurssi. Tehtiin lakimuutos valtion omistuksen strategisen intressin toteuttamisen omistusrajoihin, jolla käytännössä mahdollistettiin valtion omistuksen vähentäminen Nesteestä alle 50%: n.
Nesteen osakkeita lahjoitettiin tahoille, jotka realisoivat ne välittömästi. Omistusta siirrettiin myös Sipilän hallituksen kehitysyhtiö Vakeen. Tämä yhtiö perustettiin kehittämään jotain uutta, saamatta siltä mitään uutta. Sittemmin Sipilän Orpon hallitus myi Nestettä suoraan luokkaa miljardilla eurolla. Rahat käytettiin ilmeisesti budjetin tilkkeeksi. Uutta sillä miljardilla ei siis luotu, se oli vain sitä kuuluisaa hetken housuissa lämmittävää lientä. Näin hukattiin merkittävä määrä myös tulevia osinkoja. Ei nähty, että Neste itsessään voisi luovasti ajateltuna ja ohjattuna olla uutta teollista toimintaa Suomeen synnyttävä “kehitysyhtiö”. Valmis hallinto, iskussa oleva tutkimus- ja kehitystoiminta, taloudelliset resurssitkin vähintäänkin hyvät.
Mitä enemmän omistaa, sitä vahvemmin ohjausvaltaa.
Näin se lienee valtio-omisteisissa yhtiöissäkin. Pörssiyhtiön ei tarvitse välittää Suomen teollisuuden kehittämisestä, saatikka sen rakenteen laajentamisesta. Karkeasti sanoen sen tehtävänä on vain rahan tekeminen mahdollisimman yksinkertaisesti kaikille omistajilleen. Valtio omistajana voinee ja sen pitääkin kaikessa käytettävissä olevissa ohjaustoimissaan huomioida myös laajempaa ja kauaskantoisempaa merkitystä Suomen ja suomalaisten kannalta. Miten voimakkaasti voi ohjata, riippuu käsittääkseni juurikin omistusosuudesta.
Kaikkien tiedossa on, että Suomessa olevat Nesteen tuotantolaitokset Porvoossa ja Naantalissa tuottavat käytännössä pitkälti vain fossiilista polttoainetta. Ympäristösyistä sen käytöstä luopumisesta on aikajanoja jo piirretty. Hyvä näin. Maailma ei ole kuitenkaan vielä pitkään aikaan niin valmis, että se pyörisi kokonaan ilman mitään nestemäisiä polttoaineita.
Porvoon ja Naantalin jalostamot tarvitsevat innovaatioita ja investointeja, jotta ne muuntuisivat esimerkiksi ympäristöystävällisten tuotteiden tuotantolaitoksiksi. Tätä muuntautumista pitää kaikin tavoin jouduttaa, eikä jättää yhtään kiveä ja kantoa sen hyväksi kääntämättä. Jossain uudessa innovaatiossa näen Naantalin pienellä jalostamollakin olevan mahdollisuuden juhlia vielä monia tasavuosikymmeniä. Naantalin satamaan tulee hyvä ja toimiva syväväylä. Maantieinfran merkittävä parantaminen on tulossa konkreettisesti työn alle. Tarvittaessa sen valmistumista on mahdollista kiirehtiä, jos eri toimijoilla vain yhteistä tahtoa löytyy.
Nykytilanteen jatkuessa pitempään voi jokainen itse päätellä mihin ollaan menossa, niin Porvoon-, kuin varsinkin Naantalin tuotantolaitoksen osalta. Maalaisjärki toki sanoo, että koronapandemian luulisi laittavan valtion huoltovarmuusasiat ja strategisten yhtiöiden listat uudelleen arvioitaviksi, mutta mene ja tiedä.
Kerroimme ministerille huolemme Nesteen ympäristöystävällisiin tuotteisiin liittyvien investointien mahdollisesta valumisesta jatkossakin ulos Suomesta. Seuraavan jätti-investoinnin toteutuspaikka on ilmeisesti joko Suomen ulkopuolinen Eurooppa tai Porvoo. Näemme merkittäväksi iskuksi koko Suomen kemiansektorin klusterin kehitykselle ja laajemmankin teollisuutemme tulevaisuudelle, jos nämä investoinnit yksi toisensa jälkeen kohdistuvat rajojemme ulkopuolelle. Eräässä laulussakin lauletaan “Annoin pikkusormen, se vei koko käden”. Tarkoitan, että kotimaahan on sitten tältä osin jäämässä tuotantolaitokset, joiden kohdalle odotellaan vain ajankohtaa, jolloin ylläpitoinvestoinnit lopetetaan. Se on sitä myöten aamen ja moi.
Me olemme korkeasti koulutetun kansan maa. Meiltä on lupa odottaa ja edellyttää uusia entistä
ympäristöystävällisempiä tuotteita ja kiertotalouden innovaatioita. Meidän tulee osata ottaa hallintaamme erilaisten valmistusprosessien ympäristökuormitusten merkittävä vähentäminen. Tähän kehitykseen tulee panostaa niin, että olemme siinä maailman huippua. Ei pidä antaa syytä ympäristösyistä ajaa teollisuuttamme askel askeleelta alas, vaan ohjata ympäristö huomioiden se ylös. Kyse ei ole tässä tapauksessa pelkästään polttoaineiden jalostuksesta vaan isossa kuvassa koko kotimaisen teollisuuden rakenteen monipuolistamisesta. Ennen kaikkea on kyse työpaikoista, joilla yhteiskuntaamme lopulta pyöritetään.
Ei siis pidä antaa meidän teollisuuden näivettyä, vaan jalostetaan ja kehitetään sitä uuteen kukoistukseen. Viittaan kirjoitukseni alkuun ja lainaan tähän loppuun Tampereen puoluekokouksessa uudelleen puoluesihteeriksi valitun Antton Rönnholmin puheen osaa – meitä ei velvoita siihen menneisyys, vaan tulevaisuus. Ei sankarihaudat, vaan kapalot.
Kiitos ministeri Tuppuraiselle huolemme kuuntelemisesta.
Kimmo Aho
Pääluottamusmies
Neste Oy:n työntekijät ry, Naantali
