Naantalin Yhteiskoulu 100-vuotta – juhla synnytti nyt jo 100 jäsenen tukiyhdistyksen. Toiminta on ollut etsivää ja löytävää. Ensimmäinen puheenjohtaja oli Keijo Virtanen, Eva Sara otti vuodeksi vastuun ja nyt kapula siirtyi seuraavalle sukupolvelle ja Sirpa Hagsberg otti puheenjohtajan tehtävän kontolleen. Kiitääme Sirpaa ja onnitelelmme yhdistystä.
Yhdistyksessä siis kaikki hyvin, mutta koulun puolelta saimme kuulla kummia; hienosti yhteyksiä ylläpitäneelle Anniina Silenin pesti opettajana lopetettiin erikoisten järjestelyjen seurauksena. Valittelemme ja toivomme, että jostain löytyisi järkeä ja keinot tilanteen muuttamiskeksi. Tukiyhdistys tarvitsee kiinteää ja toimivaa yhteyttä kouluun, mutta koulu ei näytä olevan aiheesta yhtä innostunut. Sääli.
Vuosikokouksen oheisohjelma oli upea, kuin kevään kirkas huomen menneiden muistojen ja taiteen parissa.
Pirjo Viitanen kuvamataidon opettajamme, tohtoiksi väitellyt taiteilija ja Naantalin lukion ensimmäinen alumni oli lahjottanut lasitalotaideteoksen koululle. Siellä se kilamlteli auringoss kuin timantti; Rigbomin huvila, NYK:n ensimmäinen varsinainen koulutalon pienosimalli täynnä yksitysikohtia on koskettavaa taidetta: Genius Lugi – Paikan henki – tarttuu, kuten taiteilija sanoi. Ja se tulee ilahduttamaan ja ouhuttelemaan toivottavasti veilä monien sukupolvien ajan. Huomattava kulttuuriteko.
Ja taitteen nostattama henki oli päällä, kun kokousväki siirtyi Eriskummallisen kahvilaan tiloihin siis entiseen Ringbomin huvilaan kuulemaan vuonna 1945 koulunsa aloittaneen Risto Lindroosin erinomaista esitystä. Siinnä talo tuli tutuksi ja opettajat ja oppilaat hahmoina piirtyivät usempien mieliin. Oli hartaan aurinkoinen, mielliin jäävä hetki joka päättyi Merisalissa seursuteluun, siis siihen paikkan, missä Risto Lindroos koulutovereineen sai taisen luokkaan yliopilaslakkinsa vuonna 1953.
Kauniaisisita asti paikalle tullut sankarikommodori ex RKP:n kansanedustaja Raimo Tiilikainen viimesten joukossa lähti kotiin Naantalin auringon keväisten säteiden saattelemana.