Ei syytä huoleen. Hyvinhän on kaupunki kehittynyt viime aikoina. Projekteja kilvan käynnistetään minimi budjeteilla ja tarjouksilla, ja sen jälkeen kaupunki…
On Homman nimin on Merisali
Onpa mukava kuulla oikein kaupunginjohtaja Leppäsen vakuuttelu, ”Kehitämme omaa toimintaa tämän johdosta”, kun ensin on töppäilty milloin missäkin asiassa niin…
On Taimonrannan kaava ja Merisali
On positiivista, ettei M.R. ole niin yksisilmäisesti vaipunut SDP-aatteen hurmioon, vaan on monitahoinen, Oskari Tervo lenteli aluksi SDP:n aatteen siivillä…
On Mikko Rönnholm: Oskari Tervon hautamuistomerkki ja muotokuvat Kalliosta ja Kvististä
Kunnalliset luottamushenkilöt tekevät työpäivänsä päälle toisen työpäivän, kun paneutuvat meidän muitten elinympäristön ongelmiin ja niiden ratkaisuihin. Kuinka moni meistä jaksaisi…
On Valtuustossa taas kaikki mahdollinen
Kiva tilaisuus ja hyvin järjestetty Kiitos Mikko
On Ahtisaaren kirja ja ahvenet maistuivat
Niinhän se on, ja on aina ollut, että poliittiset luottamustoimet toimivat mitä parhaina lisätulon ansaitsemislähteinä, aina kansanedustajista alkaen edeten kunnallispolitiikkaan…
On Valtuustossa taas kaikki mahdollinen
”Leikki on lapsen työtä.” Totta. Mitä se tarkoittaa? No, että työ on aikuisen leikkiä: elämä toisten ihmisten kanssa ja mielikuvituksen…
On Isän työmaa – Isänmaa
Oliko sisäministeriö, joka sai viime hetkellä vihiä presidentin aikeista myydä Kultaranta saksalaiselle ostajalle? Joka tapauksessa presidentin hanke torpattiin. Saksalainen ostaja…
On Kultaranta valmistui – Hyvä homma!
Vaikka olen liikkuva äänestäjä Sdp:n ja Kokoomuksen välillä (ensimmäisessä Varha-vaalissa äänestin ensimmäisen kerran Vasemmistoa), tekisi mieli liittyä NTY:hyn. Ei siksi,…
On Ei niin tavallinen mutt torellinen !
Ei ole agraari-Suomea eikä Maalaisliittoa. On kyyninen valtapeliviekastelija Keskusta. On kaksi palkansaajapuoluetta, Sdp ja Kokoomus. Milloin nämä tärkeimmät puolueet hyväksyvät…
On Polarisoituuko / blokkiintuuko / militarisoituuko